Meitä asustaa täällä saman katon alla nyt melkoinen mössö. On me, kaksi suomalaista, sitten brittiläinen jatko-opiskelija ja hänen venäläinen tyttöystävänsä (joka on tosin vain vierailulla), Kiinasta tullut opiskelija ja portugalilainen rakennusmies ja kirsikkana kakun päällä vielä yksi britti. Ei hullummin yhdelle pikkukaupungin sivukadulla sijaitsevalle kämpälle.

Vaikka yksi asuinkumppaneistamme kehuikin englantiani (ja mainitsen tämän ihan omaa vaatimattomuuttani), en ole ymmärtänyt oikeastaan kenenkään puhetta täällä. Traagisin esimerkki lie eiliseltä, kun kahvilatäti kysyi että laitetaanko suklaahitusia ja minä en ymmärtänyt, mutisin vain. Niin että piti sitten varoa suklaata kahvissa. Perkele. Tänään kävin ostamassa Strepsilsejä ja etikkaa – kahvinkeittimen puhdistamiseen tietenkin – ja kassa sanoi jotain joka kuulosti suunnilleen tältä: ”Dioyuyuyuyuyuyuyuy Tesco card uiyiiyuuo?” Mutta koska tilanne oli tuttu, arvelin että hän kysyi, onko minulla bonuskortti mukana ja osasin vastata asianmukaisesti! Mikä pragmatiikan voitto! Huraa päättelylle ja epäselville englantilaisille!

Kätevästi kyllä muuttui unirytmi tässä reissaamishässäkässä. Sunnuntaiaamuna menin nukkumaan joskus aamukolmelta, kuten olin tehnyt jo parin viikon ajan. Eilen simahdin yhdeksän maissa ja nukuin silti kellon ympäri.

PS: Unohtui mainita, että näiden brittitalojen ominaisuuksiin kuuluu myös erinomainen äänieristys. Naapurihuoneesta kuuluu televisio ja käytävästä askeleet. Mutta se on vaan sitä yhteisöllisyyttä.

Nyt meitillä on asunto, ja näyttäisipä kliseet brittiläisestä rakentamisesta pitävän paikkansa. Kaikki huushollit on identtisiä (tosin niinhän ne on kotonakin), vuokra on sikamainen (saman verran kuin kotona mutta yhdestä huoneesta), talot on epäsiistejä ja pihat paskassa. Oman säväyksensä tähän luovat tietenkin vielä roskat, jotka jätetään kadunvarteen. Järkyttävää? Ei, vain erilaista. Olettaisin kuitenkin, että britit pitävät itseään melko siistinä kansana. Beauty is in the eye of the beholder, I guess.

Ai niin, se osoite on

Saa kirjoittaa!

Ensimmäinen aamu Walesissa. Telkkarista tulee Farscapea ja Futuramaa, ja minulla oli sellainen angstiyö, ettei mitään rajaa. Kuumetta ei kai ollut mutta paha olo kuitenkin. Nyt pitäisi lähteä alakertaan sapuskalle… mikä ei jostain syystä tunnukaan kovinkaan houkuttelevalta juuri nyt.

Isoimmat uutiset täällä ovat Pete Townsendin lapsiporno-syytös, kuningattaren polvileikkaus ja se, onko Tony Blair onnistunut vakuuttamaan kansan sodan tarpeesta. Juuri nyt gm.tv:n aamushow’ssa on 60-vuotias mummo, joka vaihtoi nuorempaan ja kamppailee nyt 23-vuotiaan eteläeurooppalaisen namupalasensa puolesta. Mainokset on näemmä yhtä korneja kaikkialla, eikä oikeinkirjoituksellakaan juhlita. Ihmisten puheesta ei saa mitään selvää, mihin liittyen voisin kertoa eilisillan episodista.

Oltiin juuri saavuttu bussiasemalle ja kateltiin rinkat selässä bussireittejä, kun ilmeisesti illan pubissa viettänyt keski-ikäinen mies alkoi neuvoa meille reittiä, ja sitten yhtäkkiä tunki meidät taksiin, iski vitosen kouraan ja kertoi kuskille mihin mennään. Hän tosin oli menossa aivan väärään suuntaan, koska puheesta ei saanut mitään selvää ja arvon herra taisi olla vielä hiukkasen maistissa. ”If somebody needs help, don’t kick them in the bollocks”, kuten hän asian ilmaisi.

Tämä näkynee nyt siis kirjoitetun Lontoon aikaan, ihan niin kuin pitääkin. Bussi on vielä muutaman kymmenen kilometrin päässä Cardiffista, mutta meillä on sentään jo punkka ja pöperö varattuna, vanhalla kunnon ”ensimmäinen kun vastaa on mätämuna”-periaatteella.

Lento Skavstasta Stanstediin oli lyhyt ja tylsä, vaikka hra. lentokone eli Boeing 737-800 leikkikin Särkänniemen höykytysmasiinaa lähtökiidon aikana. Sen jälkeen merkittävin tapahtuma oli varmaankin, kun täydellisen siististi oksensin paperipussiin. Syytän tapahtuneesta Viking Lineä, National Expressiä ja sen pikkukioskin patonkia. Mutta hirmuisen siististi lenti pitkä sylki ruskeaan kassiin, ja ilme olisi ollut näkemisen arvoinen.

Kirjoitan tätä Viking Linen Turun terminaalissa. Automatka tänne meni normaalisti ja kirkkaassa säässä, vaikka olivat luvanneet lumimyrskyä ja muuta sellaista. Merellä pitäisi kyllä tuulla aivan perkeleesti, että kai se tasoittaa tilannetta.

Suomalainen huoltamokulttuuri on kyllä loistavaa. Pissaaminen maksaa 60 senttiä, mutta tikkukaramelli vain 30 senttiä. Varmasti kohottaa karamellivalmistajan ammattiylpeyttä, kun ulostaminen on tuplasti hintavampaa.

Kun useammassa kuin yhdessä laskussa lukee eräpäivän kohdalla ”HETI”, saldo leikkii vuoristorataa ja luvattuja rahoja ei vielä ole, alkaa vatsanpohjasta kylmätä. Mikä siinä on, että vakuutuksetkin maksavat niin monta rahaa? Miksi Visalla tehtyjä ostoksia ei voisi korvata esimerkiksi flatulenssilla? Minkä takia asunnot ovat niin pirhanan kalliita Briteissä?*

Muistin taas myös sen, että vaikka kuinka yritän, tulen olemaan siellä kuin laiskiainen Mariaanien haudassa, ts. erittäin syvällä. Kehittelemässäni kauhuskenaariossa yritän puhua paikallisen joukkoliikennehenkilökunnan kanssa heidän omaa, rentoa kieltänsä, jonka seurauksena päädyn viettämään ensimmäisen yöni hyvin viihtyisässä ojassa jossain päin ei-Walesia.

(Luin juuri Douglas Adamsista kertovaa Don’t Panic -kirjaa, jossa mainittiin herran vuokralukaalin hinnan olleen 17 puntaa viikossa, siis 1970-luvulla. Jos oletetaan, että punnan, markan ja täten myös euron kurssit ovat kehittyneet suunnilleen samassa suhteessa, vastaa tuo vajaan 150 euron kuukausivuokraa. Ja sanovat, että nollakasvulla ei saavutettaisi muuta kuin työttömyyttä.)

Tuumasin, että en jaksa Zenitiä ulkomaille asti, niin käyttökelpoinen laite kuin se onkin (mm. valotusmittari on mallia ”arvaa ite, läskipää”). Kävipä sitten niin, että sekä Sonja että Olli saivat joulun tienoilla haltuunsa 2,1 megan diginäpsät. Onneksi kävi myös niin, että Ollin vaivalla valikoima ja ostama yksilö oli ihan perähaitarin taaimmaisia, joten ei tullut suurta ongelmaa päättää, kumpi pidetään ja kumpi palautetaan. Hyvä minä.

Vietimme juuri mielenkiintoisen varttitunnin vakuutusyhtiön edustajan kanssa. Hänen kunniakseen täytyy sanoa, että täti taivutti jäykkiä ehtoja juuri sen verran, että meidän ei tarvitse vaihtaa firmaa. Nimittäin kyseisen nuorisopakettivakuutuksen voi saada vain, jos on kiinteistö Suomessa – mikä meillä on – mutta sitä ei saa vuokrata eteenpäin. Tämä on ilmeisesti kaukaista sukua asumislisälle: opiskelija ei tarvitse asuntoa, paitsi tarvitsee, joten siihen annetaan rahallista avustusta, paitsi ei anneta.

Lukuisien ”niin” ja ”mmm”-äänteiden jälkeen kaikki kääntyi kuitenkin ilmeisesti parhain päin. Kai. Olisi ikävää huomata Walesissa, että itikka on puraissut jalan irti ja vienyt vielä kodinelektroniikan mennessään, ellei tietäisi saavansa siitä korvausta riihikuivana käteisenä. Kai.