Ensimmäinen työpäivä

Joko voin lisätä ansioluettelooni kohdan ”hallitsen QuarkXPress-taitto-ohjelman”? Onhan tässä jo päivän verran puljattu tavaraa sivuille, vaikkakin tässä numerossa on niin paljon mainoksia, että ei sinne paljon toimituksellista aineistoa mahdu.

(Jotain sentään kuitenkin: keskiaukeaman artikkeli kertoo demoskenen historiasta, kulttuurisivuilla möllöttää juttu kesän rytmimusiikkifestivaaleista sekä John Herseyn Hiroshiman arvio, ja kai sinne jotain muutakin on menossa.)

Toni hämmästeli illalla sitä, miten hyvin asiat ovat pysyneet aikataulussa. Mene ja tiedä — minulla ei ole pienintäkään aavistusta siitä, millä mallilla taiton pitäisi perjantaina olla, miten paljon etukäteissuunnitteluun olisi ollut järkevä käyttää aikaa, kuinka pitkään kannattaa viilata laatikoiden reunoja ja muutenkin olotila on silleensä luovan kaoottinen. Paniikki ei ole vielä kyllä iskenyt, että ehkä tästä selviää.

Tämä numero varmaan rytkäytetään veppiin vielä ihan vain PDF-sivuina (yäk), mutta olen jo vähän salaa suunnittelut korvaavia systeemeitä. Ei mitään monimutkaista, ihan vain nättejä teksti+kuva-paketteja ja toimivia URL:eja. Mutta kattoos ny millon sen ehtii.

Melkein ensimmäinen työpäivä

Kävin ihmettelemässä vähän Jylkkärin toimitusta. Kaikkialla lojuu paperia, sanomalehtiä, kirjoja, cd-levyjä ja muuta epämääräistä krääsää. Sain avaimet edeltäjältäni Juha Mäkiseltä, joka on muuten ehdottoman mainio toimittaja. Räpläsimme vähän nelos-Quarkin kanssa ysinumeron pohjia. Lätkin kymppisivulle, joka on siis kulttuurin lähtö, jutun, kainalon ja kaksi kuvaa niin ma-hot-to-man siististi (”kas noin ja siististi päin persettä”, siis), että kyynel melkein tirahti silmäkulmaan. Melkein, ei aivan.

Jälkikäteen istuimme tovin aikaa ravitsemusliikkeessä, jossa hra Mäkinen tarjosi minulle limunaatin ja osti itselleen kaakaon. Keskustelimme Tripodien aika -televisiosarjasta ja kaitafilmeistä.

Nyt väsyttää.

Sitaatti klassikkoartikkelista

To journalists, like social scientists, the term ’objectivity’ stands as a bulwark between themselves and critics. Attacked for a controversial presentation of ’facts’, newspapermen invoke their objectivity almost the way a Mediterranean peasant might wear a clove of garlic around his neck to ward off evil spirits.

— Gaye Tuchman, ’Objectivity as Strategic Ritual: An Examination of Newsmen’s Notions of Objectivity’, American Journal of Sociology, 77/4 (1972), 660-679.

Kommentti kommenttiin pienoismanifestista

Janne, kuten KariH:n blogissa kirjoitit, ”toiset tekee ja toiset suunnittelee”. Minä vain toivon, että niitä tekijöitä olisi enemmän.

Summittaisessa journalismikritiikissä riipoo se, että on aika helppo todeta ”Hesari on paska ja Yle on paska”, mutta hankalampi a) kritisoida yksittäisiä seikkoja ja b) vielä hankalampi tarjota korjausehdotuksia. Tässä suhteessa esimerkiksi Haakana on loistava poikkeus — tarkkoja, perusteltuja havaintoja. Slaten Romenesko Effect -jutussa perustellaan mielestäni hyvin, millainen kritiikki verkossa toimii ja miksi.

Jos pissi kohoaisi päähän, voisin väittää Lehden edustavan modernia journalismikritiikkiä. En väitä. Todettakoon myös, että akateeminen toimittajatutkinto tarjoaa erinomaiset työkalut journalismin puutteiden bongaamiseen. Hieman vähemmälle jää tuo korjaamispuoli.

Kokonaan toinen homma on se, että niitä tekijöitä ei oikein Suomessa vielä ole. Kiireistä alueuutisten toimittajaa ilahduttaisi suuresti, jos lauma aktiivisia laukaalaisia seuraisi vaikkapa kunnan perseelleen menneitä bisneksiä, koulutoimen säästöjä tai paikallisen suurtyönantajan yt-neuvotteluja. Se olisi varmasti ylittämätön resurssi toimittajalle.

Toisekseen jos oman hommansa voisi hoitaa jotenkin blogimuodossa, olisi suora palaute loistava asia (”yleisö on aina minua fiksumpi”, vai miten se meni). Etenkin jos se johtaisi siihen, että palaute olisi jotain muutakin kuin vitunmoista nyrinää, nimimerkillä Ylen palautteita lueskellut (nuoleskelitte demareita, huono toimittaja, älkää uusiko ohjelmia!, paska lähetysaika, toimittaja puhuu huolimattomasti jne).

Huomaa, että kaikki tämä vouhkaaminen ei tarkoita, että hömppä- ja pirkkablogeja pitäisi karsia. Ei suinkaan, enemmän on parempi, pitkä häntä ja silleen. Eihän tämä oma viritelmänikään ole minkään sortin journalismia, egonenänkaivuuta lähinnä. Toistan: Minä vain toivon, että niitä tekijöitä olisi enemmän.

Ylen palomuuri

Ainakin täällä Ylen Jyväskylän toimipisteessä pinseri on blokattu.

Kommentti pienoismanifestiin

Re: Kysymys kansalaisjournalismista ja pienoismanifesti

Tietenkin kaikki bloggaajat tahtovat olla kansalaisjournalisteja ja ammattimaiset toimittajat ovat tuhoontuomittu laji. Sitä paitsi jokainen tahtoo seurata oman kuntansa päätöksenteko- ja valmisteluprosesseja ja tiedottaa niistä muille kuntalaisille.

Lehdissä on liikaa hömppää ja televisiossa, sitä paitsi Yle toimii kansalaisten rahoilla ja suoltaa silkkaa paskaa. Hyvä olisi, jos kaikilla olisi ilmaiset veppisivut, ilmaiset arkistot, kaikki koskaan tuotettu televisiomateriaali netissä ja mieluusti saisi olla enemmän verkkotoimittajia.

Eikä tule unohtaa sitäkään, että bloggaamisen aloittaminen tekee kirjoittajasta välittömästi mediakritiikin, mainosmarkkinoiden sekä politiikan ammattilaisen.

Ainoa avoimeksi jäävä kysymys on se, muuttuisiko ammattitoimittaja hyväksi jätkäksi, jos hän alkaisi blogata.

Vessalukemiset

Mitä vessalukemista sinulta löytyy?

Minun listani:

yksi Pahkasika (kaksoiskappale)
pieni kasa Seuran irtonumeroita (saatu ilmaiseksi Suomen Kuvalehden ohessa)
kymmenkunta New York Review of Booksia
yksi Tieteessä tapahtuu -lehti

Noista on parhaiten sisäistetty varmaan Pahkasika, sitten NYRB:it ja vähiten Seurat. Tieteessä tapahtuu on oikeastaan vain pikavierailulla, joten sitä ei voi laskea.

Sitaateista

”I can talk to you about what you said,”I told him, ”but we don’t read back quotes. It’s the first thing you learn in journalism.

— Alan Greenspan Takes a Bath

Osaisikohan joku selvittää minulle tämän eron taustaa? Suomessahan haastateltavan oikeuksiin kuuluu juurikin tieto siitä, mitä sitaatteja juttuun laitetaan ja täten mahdollisuus varmistaa niiden korrektius, kun taas Amerikassa tehdään justiinsa päinvastoin.

Sitaatteja

Pari hienoa sitaattia artikkelista Is the Universe a Computer?, joka on siis Stephen Wolframin A New Kind of Sciencen arvio.

Particle physicists like to say that the theory of complexity is the most exciting new thing in science in a generation, except that it has the one disadvantage of not existing.

My own work has been mostly on the theory of elementary particles, but I have never found these particles very interesting in themselves. An electron is featureless, and much like every other electron. Most of those of us who study elementary particles do so because we think that at this moment in the history of science it is the best way to discover the laws that govern all natural phenomena. Because of this special motivation, we don’t generally care whether we can calculate everything that happens to elementary particles in complicated situations, only whether we can calculate enough to check the validity of our theories.

No one can predict the details of these showers, even where the underlying theory is known, and hardly anyone cares. — — It is the laws, not the phenomena, that interest us.

Hiidenkiven pääkirjoitus briljeeraa

Hiidenkiven pääkirjoitus 1/2005 alkaa näin:

Osaamisklusteri agendalle!

Suomi on maailman kilpailukykyisin maa. Tämä ei silti tarkoita sitä, että voisimme jättäytyä ilman markkinasensitiivistä herkkyyttä ja tahtotilatta kehityksen painopistealueisiin panostamisessa. Globaalistuva markkina pakottaa re-evaluoimaan joustamattomia ja alhaisen tuottavuuden segmenttejä, erityisesti niitä osaamisklustereiden erikoissektoreita, joissa tehokkuudelle ja tuottavuudelle asetettuja kehitystavoitteita ei ole saavutettu.

A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Archive for the ‘media’ Category