Media tuntuu yhtäkkiä kiinnostuneen blogeista (loistavan yleistävä lause, eikö olekin?). Guardianin pääkirjoitussivulla oli maininta Bloggerin myymisestä Googlelle, ja juttu hehkutti muutenkin blogeja nopeimpana uutena viestintäkeinona.

Myöhemmin lehden Online-osiossa kirjoitettiin warblogeista eli sotamyönteisistä veppipäiväkirjoista, kuten Dear Raed.

Muuan kirjoittaja kirjoitti artikkelin, jossa hän arveli blogien ottaneen fanzineiden paikan. Hän kertoi omista kokemuksistaan, omituisista henkilökohtaisuuksista, tuhansissa heiluvista lukijamääristä ja mannertenvälisistä rakkaussuhteista.

Kun perinteiset viestimet ovat aiemmin hehkuttaneet Internetin nopeutta ja vapautta, ne ovat useimmiten tarkoittaneet netillä veppiä. Nettaajien keskuudessa ei ole mikään salaisuus, että kaikkein nopeiten (mis)informaatio siirtyy yleensä irkissä. Mutta kovin harva lehtijuttu tai tv-dokumentti on yrittänyt esittää irkkaamisen jonain muuna kuin nörttien heilastelukeinona (oi jospa saisin punnan jokaisesta näkemästäni nettitreffailuohjelmasta). Helsingin Sanomat ja myöhemmin Journalisti tekivät poikkeuksen Myymäen pommiräjähdyksen yhteydessä, jolloin sama kirjoittaja (nimen olen jo unohtanut, mutta ilmeisesti Hesarin netti / tietokonetoimittajia) selitti uutisryhmien ja irkin toimintaa kansantajuisesti.

Joka tapauksessa nyt täällä puhutaan (hoo, toinen yleistys! Tätä menoa minusta tulee loistava kolumnisti) siitä, miten valtava menestys ja mielipidevaikuttaja webloggaamisesta on tulossa. Tosin edelleen mukaan lipsahtaa käsittämättömiä termistövirhetä, kuten ex-fanzinemies, joka ei bloggaa ”oikeasti”, koska hän ei käytä veppisaitin X tarjoamia työkaluja. Mutta kuten kaikessa kansantajuistamisessa, moisista lipsahduksista on vähemmän haittaa kuin hyötyä. Kaiken kaikkiaan kaikki nettaamiseen yhä vieläkin liittyvien sosiaalisten stigmojen poistamiseen liittyvä on positiivista kansanvalistusta, ainakin jos minulta kysytään.

Kiitos uuden Blosxomin, pitkät jutut eivät ole enää ongelma.

Nyt voin kirjoittaa täyspitkän jutun blogiin, mutta käyttää seemore-pluginia piilottamaan kokopitkän tekstin niiltä lortoilta, jotka eivät jaksa lukea.

Tajusin vessassa, että minulla on valtava määrä mukasurullisia lapsuusmuistoja, joita käytän sympatiankalasteluun sopivissa sosiaalisissa tilanteissa. Koska en ikävä kyllä ole päässyt jakamaan näitä elämän kitkakohtia ja anekdoottien aatelia bittituttujen kanssa aiemmin, olen perustanut nyt uuden kategorian kokonaan niitä varten. Pyydän anteeksi, että osa tarinoista saattaa olla ennestään tuttuja.

Hopsan, asensinpa uuden version Blosxomista (eli softasta joka pyörittää tätä blogia). Uusia ominaisuuksia ovat mm. päiväys oikealla kielellä, se että kirjoituksia voi muokata ilman että niiden paikka hierarkiassa muuttuu ja sisäänrakennettu kalenteri. Tämä tarkoittaa sitä, että tästedes lupaan korjata (kirjoitus)virheet heti kun minä tai joku muu huomaa ne.

Blogillani on nyt uusi motto. Se on, siteeratakseni Hitchcockia (tarkoituksellisen tökerösti): Blogi on elämää, josta on poistettu tylsät kohdat. Uskoisin, että olen tässä tavoittanut jotain universaalia, kaikille meille narsisteille yhteistä. Määritelmäni ei tietenkään päde kaikkien ihmisten kohdalla.

PS: Loin muutaman uuden alakategorian ja siirtelin juttuja toisaalle. Oletan ettei tästä ole ollut sinulle haittaa, sillä – let’s face it – ei sinua kiinnosta bookmarkata näitä juttuja.

PPS: Kalenteritoiminto on pikkaisen rikki eräästä syystä (jonka tiedän), ja yritän fiksailla sen hetimiten. Tarkemmin sanottuna kalenterissa näkyvät päivät, jolloin blogimerkintää on muokattu, mutta aikakategoriassa ne ovat sen päivän alla, jolloin merkintä on luotu. Small inconvenience, less of a bane than a boon.

Muutin eräiden kategorioiden nimeä, vaikka se rikkookin vanhat linkit (”hahahaha, se oikeasti kuvittelee että joku on kierrättänyt näitä linkkejä, hohohohh”), lisäsin sivun alalaitaan alkeellisen navigoinnin ja muutin koko höskän urlin. Täysin asiaankuulumattomasti tahdon myös huomauttaa, että tein skriptin, joka automatisoi blogin nettiyhteydettömän ylläpitämisen ja olen siitä melko ylpeä. Oletan, että nämä pienet muutokset tekevät tästä luettavamman ja ennen kaikkea helpommin selattavan. Ja uggi: uusimmat jutut ovat edelleen sivun ylälaidassa. Olen pahoillani, jos sen sisäistäminen vaatii mahdottomia henkisiä ponnisteluja.

Olen tässä pohdiskellut ohimennen (vessanpöntöllä, sämpylää syödessä, sateessa), että mikä tämän blogin tarkoitus taas oikein onkaan.

Saatat muistaa aiemmat pohdiskeluni aiheesta. Tämä ei selvästikään ole linkkikokoelma, vaikkakin se voi hyvinkin liukua siihen suuntaan kunhan saan taas nettiyhteyden. Se ei ole päiväkirja, sillä kirjoittelen tänne epäsäännöllisesti ja yleensä täysin turhanpäiväisistä asioista.

Joten mitä jää jäljelle? Kirjoittaminen. Kaiken tämän tarkoituksena on kirjoittaminen an sich.

Tuo on kyllä vale. Minä olen niin kömpelö kirjoittaja, että kirjallisen itseilmaisuni arvo sinänsä on suunnilleen sama kuin sinivalaiden panos kansainväliseen ilmastonsuojeluun. (Ja tuo analogia osoittanee melko tarkasti, kuinka kehno oikeastaan olenkaan.) Todellisuudessa tämän kaiken tarkoituksena on huvittaa sinua, lukijaa, edes hiukkasen. Toisinaan se onnistuu, toisinaan ei. Onnistumisprosentin arviointia vaikeuttaa hieman se, ettei kukaan kommentoi tätä mitenkään. (Tai no, seia sanoi että minulla on ”ihku blog”.) Joten sähköpostiohjelma tulille ja mailia osoitteeseen dst@iki.fi.

Kuinkas moni näistä merkinnöistä onkaan kirjoitettu joskus muulloin kuin 22.00 – 06.00 ?

Kas vain. Blogibugia metsästäessäni katsahdin vielä Blosxomin kotisivuille nähdäkseni, miten vika ilmenee siellä. Kyse oli siis siitä, että ohjelma tuuppasi ilmoille rikkinäisiä linkkejä, joita sitten yritin kovin kovasti korjata. Ongelma olikin siinä, että niitä linkkejä ei vaan pidä näyttää käyttäjälle. Purkkaa, purkkaa, mutta nyt toimii. (PS: Paskat toimi, sama bugi on hiippaillut toisaalle ja kahta kauheamapana. No, ainakaan se ei tee mitään toimimattomaksi, lähinnä vain sotkee. Mutta olkoot.)

Herramunjee kun tää blosxom bugittaa. Tai no vika voinee olla Apachessakin, mutta joka tapauksessa perlin cgi-lib palauttaa url ja path_info -funktioiden arvot ihan väärin.

Jaa että mitäkö se meinaa? No se meinaa sitä, että navigointi on ihan perssilmällään. Ja kyllä, minä ihan vakavissaan kirjoittelen asioita muistiin tähän kellonaikaan. Älä virnuile siinä.