”Kymmenen hyvää tapaa valmistaa hyytelöä”, ”Viisi vinkkiä uudelle bloggaajalle” ja ”Sata elokuvaa jotka sinun pitää nähdä tai olet tyhmä läski” ovat esimerkkejä Blogistanissa ah-niin-suosituista listamerkinnöistä. Samassa hengessä tarjoan nyt viisi hyvää syytä välttää listoja.

1. Ne ovat aivan hel-ve-til-li-sen rasittavia. Laskepa joskus huviksesi, kuinka iso osa Diggin etusivun jutuista on listoja.
2. Listat ruokkivat tiiviyttä, mutta toisaalta myös tyhmyyttä. Mitä tapahtuu, jos jokaisesta asiasta ei olekaan yhtä paljon tai yhtä fiksua sanottavaa? Silloin jauhetaan paskaa, jotta juttu ei vaikuttaisi liian lyhyeltä.
3. Listat ovat nopeasti selailtavia, kyllä, mutta luen silti mieluummin hyvin ajatellun & kirjoitetun tekstikappaleen kuin toljotan ranskalaisen viivan perässä roikkuvaa ajatuspierua
4.  
5. Et kuitenkaan keksi viittä kohtaa.

Livejournalissa pitää kirjoittaa jokaiselle kommentille otsikko. Se on minusta omituista, joten yleensä päädyn laittamaan siihen jotain ölinää. Kiinnitin asiaan huomiota rekisteröidyttyäni vihdoin Slaten keskustelupalstalle, joka on nykyisellään yksi sekamelska. Kymmeniä ja taas kymmeniä kommentteja, joista näytetään vain otsikot, tyyliin ”Re: …yeah”.

Mielestäni se, että kommentit otsikoidaan, on omiaan johtamaan keskustelua harhateille. Tämä WordPressin malli johtaa nimittäin siihen, että kommentin on ikään kuin pakko liittyä merkintään, eli rönsyilyä ei pääse tapahtumaan.

Väitin taannoin, että otsikot eivät ole tärkeitä bloggaajille. ProBloggerin merkintä 34 syytä, joiden takia blogin lukeminen loppuu antaa epäsuoraa tukea väitteelleni.

Huono otsikointi on nimittäin listalla sellaisten tekijöiden kuin ”kehuu itseään”, ”liian pitkiä merkintöjä” ja ”liikaa markkinointia” alapuolella. Mitähän tähän sanoo vaikkapa Arttu?

Problogger-merkintä muuten löytyi Dägä dägästä.

Petteri Numminen neuvoi aikanaan bloggaajia käyttämään kolmanneksen kirjoitusajasta otsikointiin. Olin jo kaksi vuotta sitten sitä mieltä, että neuvo kuulosti huonolta. Nyt olen keksinyt syyn.

Ensin vähän päinperseistä todistelua. Monissa blogeissa otsikot eivät loikkaa silmille, vaan ne on pikemminkin sievästi feidattu itse merkinnän sekaan.

Lukiessa en monestikaan edes huomaa otsikkoa, saatika sitten muista sitä jälkikäteen. Tosin tutkimusten mukaan ihmiset eivät muista käytännössä mitään siitäkään, mitä ovat tv-uutisista nähneet tai lehdestä lukeneet, että ehkä sitä ei voi odottaakaan.

Mutta mistä tämä otsikkosokeus johtuu? Luulen, että siihen on kaksi selitystä: RSS ja linkit.

Syndikoinnin takia blogeja voi seurata monella erilaisella ohjelmalla, joista osa korostaa otsikoita, osa ei. Yleisemmin kuitenkin ajan takaa sitä, että blogeja luetaan säännöllisesti aina silloin, kun ne ovat päivittyneet. Niistä ei siis mennä selailemaan kiintoisia tietoja, vaan tsekataan uutuudet joka tapauksessa. Tähän on totta kai poikkeuksia, kuten vaikkapa Digg, jota apinakaan ei jaksa seurata jatkuvasti.

Yleisemminkin muuten viittaan otsikonnin pienellä painoarvolla juuri yksityisten ihmisten blogeihin. Yritysmaailmassa meno on ihan eri.

Toinen selitys ovat linkit. Hyperlinkki on nimittäin implisiittinen suositus: lue tämä juttu. Tarpeeksi pitkään netissä lahonneet ihmiset ovat ehdollistuneet klikkailemaan kaikkia http-alkuisia fraaseja ja alleviivattuja sanapareja hullun lailla. Tähän perustuvat erilaiset viattomiksi saiteiksi naamioidut salamurhapiirit ja muut vittuilulinkit.

Totta kai sillä, mitä linkissä lukee, on väliä. Mutta katsokaa nyt vaikka Dägä dägää*, jossa useimmat jutut ovat muotoa nimi ja linkki. Itse klikkailen ensin sellaisia linkkejä, jotka on otsikoitu kiinnostavasti, mutta sen jälkeen voin hyvinkin vielä tsekata kaikki muutkin… koska ne ovat linkkejä. Ja luotan Samuliin long tail -filtterinä.

Kaikesta huolimatta tällä merkinnällä on kohtalaisen hyvä otsikko.

*: Huomasitko muuten, miten hiirisormesi syyhysi hetken aikaa Dägä dägä -linkin kohdalla? Sellainen on hyperlinkin voima.

Uusimmat Kasa-merkintäni: Mitä saa Oscarilla? ja Dokumenttia ja kaupankäyntiä.

Sedis bongattu Vanhalla. Sanoi olevansa menossa karaokeen festivaalivieraan kanssa laulamaan tämän oman elokuvan lauluja.

Miun Docpoint alkoi Conflict Tigerillä, joka näytettiin väärällä kuvasuhteella.

Kasa: Pahan psykologisointi on pahan banalisointia

Miun tarttee ottaa asidet käyttöön näitä varten.

Julkaisin äsken ensimmäisen merkintäni Kasassa. Suunnitelmani edistyy loistavasti.