Analyseerasin tyhjiötä tiukasti joka suunnalta. Mitä puuttui? Sitten tajusin: oli kulunut kuukausia siitä, kun Erkka oli viimeksi lähettänyt internettiin minua solvaavia kuvamuokkauksia.
Erkka, mitä on tapahtunut? Milloin ajauduimme erilleen? Enkö enää inspiroi sinua? Onko minusta tullut… tylsä?
Tappakaa toisenne.
Olen tässä mietiskellyt elämääni ja koettanut löytää siitä pulmia. Niitä tuntuu olevan kovin vähän.
Asun mainion tytön kanssa mainion kaupungin mukavassa nurkassa, josta pääsee nopeasti vaikka brunssille lauantaiaamuna. Työhuone on kävelymatkan päässä. Keikkaa on sopivasti, jotten tukehdu työtaakan alle tai tunne itseäni köyhäksi. Rahaa jää säästöön asti.
Kissankarvaa on kaikkialla, mutta Tiukun turkki tuntuu pehmeältä ja välillä eläin jää hassusti syliin makaamaan.
Kirjoitan elääkseni. Kirjoitan asioista, jotka kiinnostavat minua. Tunnen olevani kohtuullisen hyvä työssäni. En murehdi siitä jatkuvasti. Olen ollut vapaa toimittaja kolme vuotta, ja olen toivottavasti vielä kolmekymmentä lisää. Minun ei yleensä tarvitse nousta sängystä ennen kuin olen saanut nukkua tarpeeksi.
En ole saanut gradua valmiiksi, mutta se ei huoleta. Kuvittelen, että osa vaatteistani näyttää hyvältä päälläni. Käyn urheilemassa vapaaehtoisesti.
Olen kovin onnekas. Vihamiehiä ja -naisia on kaiketi aika vähän. Kavereita ja tuttuja on hurjasti. Hyviä ystäviä on tarpeeksi, vaikka en vieläkään oikein osaa ylläpitää suhteita. Siskoni on parempi painos minusta, isä ja äiti kehittyvät päivä päivältä erikoisemmiksi. Perhettään ei voi valita, eikä siitä ole myöskään mitään valittamista. Se on hyvä perhe.
Tunnen olevani itseni, mutta hieman parempi versio kuin ennen. Osaan välillä suhteutua asioihin muutenkin kuin sarkastisesti. Olen puutteellinen. Olen omahyväinen, lievästi ylipainoinen ja hiusrajani nousee. Tykkään katsella naamaani peilistä. Olen laiska, mutta ilmeisesti silti tarpeeksi aikaansaapa.
Jos kolmekymmentävuotiaasta tuntuu tältä, olen varsin tyytyväinen.
Kuulen kilahduksen. Toisessa nojatuolissa nukkunut kissa yrittää ahtaa päätään vesilasiin, mutta ei mahdu. Sitten se tajuaa upottaa vuorotellen oikean, vuorotellen vasemman etutassunsa lasiin ja lipittää veden siitä. Juotuaan tarpeeksi kissa siirtyy nuolemaan jäätelön jämiä lautasen pohjalta.
Minua naurattaa. Täytän tänään 30 vuotta.
Paras S/M-palvelu: financial abuse. (Tarina on tosi, väittää Jiri.)
Mikä näistä olisi inhottavin tilanne palapeliä kootessa: jos viimeinen pala puuttuu, jos viimeinen pala on väärän mallinen, jos laatikossa on yksi pala liikaa?
Pahoittelemme myöhästymisestä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Mitä merkitystä on automaattisella anteeksipyynnöllä?
****
Jyväskylän yliopisto, Agora, torstai-iltapäivä. Miesten vessan peiliin oli liimattu lappu, jossa kehoitettiin sikainfluenssalta suojautumisen nimissä pesemään kädet ja kuivaamaan ne huolellisesti. Lopussa sanottiin vielä, että suojaa kätesi paperilla sulkiessasi hanan.
Kyseisessä vessassa on hanat, jotka menevät itsestään päälle ja pois päältä.
En ole siis sanaakaan näistä vielä lukenut, mutta odotukset on kovat.
Tuumasin, että olisi hyvä tehdä videokameralla jotain, ettei opit ihan täysin unohtuisi. Niinpä me suunnattiin Marin kanssa perjantaina iltapäivällä Hakaniemen torille ja haastateltiin satunnaista vastaantulijaa aiheesta ystävyys
. Näitä olisi tarkoitus tehdä lisää, ehkä joka perjantai tai ehkä ei.
Tähän mennessä olen oppinut, että kameran lcd on säädetty ihan liian kirkkaaksi, koska tulin alivalottaneeksi aika monta kuvaa. Toisekseen olen oppinut, että iMovie ’08 on paholaisen keksintö, jossa ei ole mitään hyvää. Pitää varmaan ostaa Teemun kehuma Final Cut Express.
Bonuspalasena taidetta samalta reissulta:
Sain sähköpostia:
Olli Aleksi Sulopuisto,
Tietojemme mukaan sinulla ei ole tällä hetkellä työ- tai opintosuhdetta Jyväskylän yliopistoon, joten tietohallintokeskuksen tunnuksesi ”olli” käyttöoikeus päättyy. Tunnuksesi vanhenee 15.10.2009, ellei työ- tai opintosuhdetta ole ko. päivänä.
Lokakuussa on kulunut hitusen päälle kymmenen vuotta siitä, kun muutin Jyväskylään ja aloitin tietojärjestelmätieteen opinnot. Vuosi eteenpäin, ja pääsin opiskelemaan journalistiikkaa. Kolme vuotta lisää, ja olin vaihdossa Walesissa, jota varten tämän bloginkin alkujaan perustin. Kaksi vuotta päälle, ja pääsin töihin Jyväskylän Ylioppilaslehteen. Kolme vuotta siitä, ja muutin Outin kanssa Tampereelle. Vuosi sitten muutimme Helsinkiin.
Gradua ei ole, opiskelijakortin tarra vanhenee, eikä kohta ole enää käyttäjätunnustakaan. Niin vierivät vuodet.
In interviews, they defined good prose as something that had an effect on the world. For them, writing is about persuading and organizing and debating, even if it’s over something as quotidian as what movie to go see. The Stanford students were almost always less enthusiastic about their in-class writing because it had no audience but the professor: It didn’t serve any purpose other than to get them a grade.
Varsinaisesti Thompson on lyttäämässä käsitystä siitä, että nettiaika tuhoaisi kirjoittamisen. Avain tähän väärinymmärrykseen on omasta työnkuvasta juontuva havaintoharha, joka vaivaa opettajia ja tekstityöläisiä (meitsi mukaanluettuna):
Before the Internet came along, most Americans never wrote anything, ever, that wasn’t a school assignment. Unless they got a job that required producing text (like in law, advertising, or media), they’d leave school and virtually never construct a paragraph again.
Ja totta kai internet-kirjoittelu on ältsisti parempaa kuin tavallinen tylsä raapustelu:
Lunsford’s team found that the students were remarkably adept at what rhetoricians call kairos—assessing their audience and adapting their tone and technique to best get their point across. The modern world of online writing, particularly in chat and on discussion threads, is conversational and public, which makes it closer to the Greek tradition of argument than the asynchronous letter and essay writing of 50 years ago.
