Meinasin eilen tai toissapäivänä kirjoittaa, että minulla on nyt 700 DVD-levyä. Nyt se olisikin jo myöhäistä, sillä tällä hetkellä levyjä on 705. (Muistelin ensin, että niitä olisi 703, mutta sekin oli vanhaa tietoa.) Lisäksi maailman postilaitokset käpälöivät parhaillaan kymmenkuntaa minulle aikanaan saapuvaa levyä, ja muutamasta joulujulkaisusta on ennakkotilaukset sisässä.

Kaikkiaan tuohon levymäärään sisältyy vajaat 500 elokuvaa ja jokunen tv-sarja. Jos katsoisi kaikki nuo putkeen, pitäisi töllön edessä viettää melkein kaksi kuukautta. Tällä hetkellä paras suunnitelmani onkin se, että valmistun työttömäksi ja vietän puolisen vuotta katsoen elokuvia. Sen jälkeen voisi harkita jotain ei-vegetointia.

Perimmäisenä pointtina tässä oli se, että leffojen keräily on päässyt käsistä. Tuntuu, että mihinkään ei ole aikaa. Omituista se on siksi, että tänä syksynä minulla on ollut ainoastaan kaksi kielikurssia, yksi luentosarja ja graduseminaari opintopuolta rasittamassa. Töissä olen ollut kesän jälkeen yhteensä noin viikon verran, eikä freejuttujakaan ole tullut kovin paljon kynäiltyä. En harrasta yhtään mitään urheilullista tahi kulturellia, mutta silti minulla on koko ajan kiire. En ymmärrä.

Kun on monta rautaa tulessa, jää jokainen niistä takomatta. Gradu seisoo edelleen taustalueskeluvaiheessa, Jylkkäriin tulevat jutut ovat yhtä kirjoittamattomia kuin kaksi viikkoa sitten, huominen japanin koe tulee olemaan silkkaa itkua ja hampaidenkiristelyä. Jos nyt jotain positiivista tästä pitää etsiä, niin syksy on ollut vallan mukavaa aikaa, sellaisella syntisen syyllisellä tavalla mukavaa — ”pitäisi kai opiskella, mutta menenpä pelaamaan Puerto Ricoa”.

Miten tästä eteenpäin?

Pehmenen näemmä vanhetessani. Eilen satoi lunta, joten pistin tänään pipon ja pitkät kalsarit. Viime vuonna kestin pitempään.

Lähenevällä deadlinellä on tapana saada ihmiset tekemään hätiköityjä päätöksiä. Päivällä graduseminaarissa joku ilmoitti saaneensa idean ihan vasta eilen ja oikeastaan nyt vaan päätin mitä teen.

Illalla varasimme bändivuoroa, ja meidän piti ilmoittaa yhtyeellemme nimi. Siitä tuli sitten Fänrikki Kolya ja Gruusian sosiaalitoimi. Lienee sanomattakin selvää, että nimi oli varsin eri vielä tunti tuota ennen.

Ostin sähköhammasharjan, joka maksoi 7,90. Olen aina halunnut sähköhammasharjaa, sillä se on sähkövekotin, joka tekee tylsän asian puolestani. Ostin myös puolen kilon kimpaleen juustoa, joka maksoi vähän reilun euron vähemmän kuin suuhöylä.

Oliko sähköhammasharja halpa vai juusto kallis? En tiedä.

This last week I’ve been writing for Lehti, found & returned a kitten (his name was Mosse, apparently), interviewed Cheryl Morgan and Gwyneth Jones (google ’em), been to Finncon (ever so briefly) and seen the comedian-mime Les Bubb perform.

All in all a good week.

Well, now I’ve gone and done it: You will receive 46 issues of The New Yorker, for only $112.00. Your subscription will be sent to the address below. Your first issue will arrive in six to eight weeks.

Come to those who wait, they say. This time they were right: My ex-boss phoned me today and offered me a nine-week stint at KSU. I was a bit dozy but agreed straight away, as this means I need not worry about studying to financially support myself.

Sometimes things just work out. Lovely, innit?