Ääliöitä riekkuu ikkunan takana, huudot puoliksi herättivät Sonjan (päästi önähdyksen). Huoneessa on koko ajan kylmempi. Kohta ei kärsi enää hengittää ilmaa sisään nenän kautta. Valtakunta triplalaseista!

Teen yhden rivin tiivistelmiä kaikista kirjoittamistani kappaleista, sillä ne ovat tällä hetkellä täydellisessä epäjärjestyksessä. Tämän pitäisi – niin ainakin kuvittelen vielä nyt – auttaa minua organisoimaan lopullinen versio esseestä.

Olisikohan minun pitänyt ottaa ilmoitus ”deadline on perjantaina kello 16” hieman vähemmän kirjallisesti? Anyhow, aikaa on vieläkin yli puoli vuorokautta, ja vaikken vielä olekaan saanut kovin paljon aikaan, uskon työtahtini kiihtyvän geometrisesti tulevina tunteina. (Pakkohan sen on.) Porsaanreikänä on se, että kurssiarvosanalla ei ole oikeastaan mitään väliä, kunhan se menee läpi ja saan opintotuet. (Mutta jos tätä lukee joku englannin laitoksen väestä, en tarkoittanut tuota tosissani, ha-haa, vitsivitsi.)

Sonja lähtee töihin muutaman tunnin päästä.

Silmää luppasee ja elohiiri palasi. En ole kyllä syönyt kuin kuivattuja banaanilastuja, ja kahvia kuluu kuten ennenkin. Tämänöiset sumpit on kyllä jo juotu ja keitin sammutettu. Otan korvikkeeksi vähän salmiakkia. Nami.

Sanamäärä: 633 (ja tässä on 30 oikeaa sanaa enemmän, sillä karsin muistiinpanoja.) Kohtalon ivaa lienee se, että näihin päiväkirjamerkintöihin on käytetty jo yli tuhat sanaa.

Näytelmäni tyylilaji muuttuu kohta tragediaksi. En ole saanut yhtään sanaa kirjoitettua sitten viime näkemän. Se johtuu kylmyydestä. Nenänpää on jäässä. Soittolistassa enää puolenkymmentä biisiä, sitten koittaa taas levynvaihto. Lauseiden keskimitta lyhenee.

Ensinnäkin: ei syytä huoleen, vaikka tämän viikon aikana ei blogiin ole ilmestynyt liiemmälti tekstiä. Eihän kenelläkään voi olla blogipäivä joka päivä. Paitsi ehkä Mikko Alatalolla. Tai Matti Nykäsellä. Vaan harhaudun aiheesta. Sillä kuten noheva on jo saattanut veikata, perjantaina klo 16 on esseen viimeinen palautushetki, eikä minun esseeni ole vielä aivan, kröhöm, palautuskunnossa.

Kriteerit ovat seuraavanlaiset: 1500 sanaa. Minun tilanteeni: 463 sanaa, joista reilut 130 on lähdelistaa tai muuta pöppää. Tavoitteeni: Seurata blogissa mahdollisimman tarkasti toimintaani seuraavan yön aikana. En oikein tiedä, minkä kategorian alle tämän pitäisi mennä, joten laitan nyt tänne yleisiin kamoihin.

Aika alkaa… nyt!

Tyhjänä on pysynyt blogi, essee /
Paskat housussa väännän tekstiä yötä myöten /
Ja johan on saatana ellei ala tulla valmista, sano!

Tämä on se hieno Diesel Sweeties -paita, jonka ostin.

In Ireland it used to be said that only chemists have the right to talk of solutions; alternatives are what the real world works in, and war, if it is to be used at all, must be the very last of these. – Ronan Bennett, G2 27.2.2003

Kaikkia Anttilasta pornoa ostavia ihmisiä varmaan ilahduttaa se, kuinka tunnollisesti elokuvat on lajiteltu verkkokaupassa. Esimerkiksi Eroottiset päiväkirjat 2 -dvdstä kerrotaan paitsi näyttelijät (Heidi, Pussy Cat, Miau, Jukka, Jari, Matti ja Pekka), niin myos ekstrat (Heidin haastattelu, Heidin striptease, Heidin kuvasarja, trailereita).

Maanantaina opin, mitä ”a-coming”-tyyppiset verbit tarkoittavat.

Kyseessä on progressiivinen muoto, joka nykyisin kirjoitetaan be-apuverbin kanssa. Niinpä lause ”The book is being printed” oli ennen ”The book is printing” ja vielä sitä ennen ”The book is a-printing”. Tämä, kuten monet muutkin modernin standardi-englannin muodot, ovat säilyneet käytössä murteissa.

Viime perjantaina opin, mistä ”ye olde Inn”-tyyppiset rakenteet tulevat. Se on oikeastaan virheellinen, sillä pohjimmiltaan kyse on ortografisista tottumuksista. Näetsen vanhassa englannissa (OE, ajalta jolloin meidän ajanlaskumme käytti vain kolmea numeroa) oli th-äänne [jota on mahdoton esittää ISO-8859-1(5)-merkistöllä], jota ilmaistiin þ-riimulla. Kun engelsmannit sitten siirtyivät käyttämään latinalaista aakkostusta, litteroitiin kyseinen äänne toisinaan y ja toisinaan th ja siten myös dualistinen ”the” ja ”ye”. Jälkimmäinen pysyi käytössä varsin pitkään, joten ennemmin tai myöhemmin ihmiset unohtivat, mitä äännettä y siinä edusti, ja täten syntyi – professorin sanoin – ”the rather false ye”. Asia selitetään myös Websterissä.

Ja jos nämä kielitieteelliset selitykset menivät aivan päin persettä, toivottavasti joku kertoo minullekin. Olen nimittäin kovin väsynyt maanantai- ja perjantaiaamuisin.

Lisäys: Kuten herra Suvanto huomautti, þ-entiteetti itse asiassa esittää tätä kaipaamaani äännettä.