Seuraavat ajatukset on napattu Keir Keightleyltä samasta kirjasta kuin edelliset popin ideologian määritelmät.

Rockmusiikki on keskeisimmiltä ideologisilta osiltaan popin vastakohta. Siinä missä pop olisi pehmeää, turvallista tai triviaalia, rockin oletetaan olevan vakavaa, merkityksellistä ja legitiimiä. Kaiken taustalla on (ainakin näennäisen) paradoksaalinen usko siihen, että massavalmistetun musiikin kentän sisällä voidaan tehdä – ja tulee tehdä – erilaisia jaotteluja, erottaa tuote taiteesta.

Tämä kehitys alkoi 1960-luvulla, jolloin tapahtui yhtä aikaa monta asiaa. Niistä merkittävimmät olivat USA:n ja Britannian musiikkilehdistössä tapahtunut siirtymä musiikkibisneksen sanansaattajista undergroundin äänitorviksi sekä Sgt. Pepperin julkaisu*. Tästä huomaa myös helposti sen, että rockin määritelmä on aikasidonnainen. Se mikä oli 1960-luvulla ehdottoman hardcorea, valahtaa nykyään helposti nostalgiapopin koriin. Sama liike voi toimia molempiin suuntiin. Mietipä vain proge-punk-synapop-tukkahevi-grunge-hiphop-numetal-kiertoa.

Oleellista rockin ideologisessa määrittelyssä on se, että kyseessä ei olekaan musiikkigenre vaan musiikkikulttuuri. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tiettyjen äänien ollaan yleensä tulkittu liittyvän läheisesti rockiin, ei kyse pohjimmiltaan ole kuitenkaan taistelusta vaikkapa sähkökitaroiden ja syntetisaattoreiden välillä.

Koska rockin ydinkysymys on kamppailu taiteen ja tuotteen välillä, tarvitaan ihmisiä, jotka voivat erotella nämä kaksi. Toisin sanoen siihen tarvitaan faneja. Heidän juurensa ulottuvat Keightleyn mukaan 1930-luvulle, jolloin big band- ei-big band-tyylien välille alkoi syntyä ideologinen ero, ja iänikuinen tuo bändi soittaa vain rahan takia-väittely sai alkunsa.

Seuraavalla kerralla: Lisää rockin ideologiasta.

*: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band oli ensimmäisiä levyjä, joita musiikkilehdistö kohteli taiteena ja josta julkaistiin mittavia arvioita.

Observerissa on vallan mainio vaihtotempaus, jossa klassisen musiikin kriitikko käy Beckin konsertissa (’Who’s singing?’ I asked one of the jiggling teenagers next to me. ’Dude,’ he said, rolling his eyes, ’it’s a sound test.’) ja vastaavasti rock-kriitikko vierailee Figaron häissä (Call me an inverse snob but the one thing the rich can’t do – or, more to the point, buy – is style. All that money, so little taste.).

You scored 5 out of a possible 12. Good effort Noel. A life in radio and TV has taught you much. But if you want to move back into Crinkley Bottom or party with Mr Blobby again, you must try harder.

Number one singles quiz – As the single becomes an endangered species, remind yourself of pop’s glory days, and find out how well you remember what has topped the charts in years past.

Kato musiikkiin kannattaa aina satsata. Kohtalo potkii munille eikä naisiin voi luottaa, mutta musiikki, musiikki ei petä koskaan. Kyllä jämpti on näin. – Onnen maa

Tuumasin tässä, että onkohan Aatsipoppaa-laulu saanut alkunsa siitä, että joku olisi kuullut ärtsoppa-sanan hieman väärin.

Päivän meemiä mukaillakseni: Montako maailman 50 huonoimman artistin levyä sinulta löytyy? Meidän hyllyssä on laskujeni mukaan viisi. Tosin tahtoisin huomauttaa, että Liven Throwing Copper on erittäin hyvä levy, toisin kuin yhtyeen myöhäisemmät tuotokset ja Spin Doctorsia puolustan sillä, että se on ensimmäinen koskaan ostamani CD-levy, joten en voi luopua siitä tunnesyistä.

Simon Frithiltä irtosi pari erinomaista ajatusta popmusiikista.

What hasn’t changed, though, is the belief that music is or can be a special experience. Under certain circumstances we do still pay special attention to the soundtrack of our lives, and is these circumstances that the music business has to understand. The industry itself has a touching faith that it is the songs (and singers) themselves which create the right circumstances. If the marketing teams and radio pluggers and video makers can get people’s attention for just a moment then listeners may be ’hooked’ by a tune or lyric or tone of voice. But the occasions on which people really listen to music are also institutional and emotional. – In short, we could say that the popular music industry depends, first, on the regular rhythm of work and play, the weekend and the holiday, on the concept of having fun, and, second, on the ideology of romantic love and its consequent narcissstic narratives of feeling. Music is still about special events, it’s just that these events are now either commonplace or personal. (sivu 37)

Woe betide the rock critic who suggests, as I once did, that there was not much difference in the selling of Genesis and Bros! Gender ideology is certainly at play here too: the same boys who despise girls for their collection of Boyzone mags and toys will proudly show off their collection of Radiohead b-sides and tour tee-shirts; girls, it seems, are dupes; boys are cognoscenti. (sivu 39)

Lähde: The Cambridge Companion to Pop and Rock.

Onko hip-hopin kulta-aika juuri nyt? Pohtii mm. nostalgian, luovuuden, undergroundin ja taloudellisen menestyksen suhdetta aiheeseen.

Tositarina: Olin kaverini Jannen luona kuuntelemassa belgialaista K’s Choice -rokkibändiä, jonka saatat muistaa pikkuhitistä Not An Addict. Tämä tapahtui joskus 1990-luvun loppupuolella, jolloin olin siis vielä lukiossa.

CD:n kansilehtiseen oli painettu kuluttajaystävällisesti laulujen sanat, josta niitä sitten tarkkailin musiikkia kuunnellen (huomatkaa korrekti modaalirakenne). Eräässä laulussa sanottiin, että When your pubic hair’s on fire / Something’s wrong.

Huomautin sitten nohevana Jannelle, että tässä kansilehtisessä on painovirhe – senhän pitäisi olla public hair.

Onko heteronormatiivisesta näkökulmasta tulkittuna siinä jotain outoa, että Kylie Minogue laulaa Crying Gamea?