Mastodon

Archive for the ‘pop’ Category

Hyvä leffa-arvio ja hyvä tv-uutinen

LRB:ssä oli paras tähän asti näkemäni arvio 300:sta. Kriitikko onnistuu siinä antamaan tekijöille ansionsa mukaan mutta silti myös tunnustaa leffan onnistuneet puolet. Fasismi-huomio on erittäin hyvä, selvästi paremmin ajateltuna kuin vaikkapa minulla (puhumattakaan kaikista Göbbelsiin vedonneista).

Toinen hieno juttu on se, että Band of Brothersin ”jatko-osa” The Pacific on lopulta menossa tuotantoon. Jee!

Spidermanin pressinäytöksen turvajärjestelyt ovat imagopelleilyä

Kolmannesta Hämähäkkimies-elokuvasta järjestetään Suomessa vain yksi pressinäytös huomenna Helsingissä. Eipä siinä mitään, eivät varmaan ehdi toimittaa kopioita maaseudulle jne. Mutta sitten on tämä:

Kaikki matkapuhelimet ja muut tallentavat laitteet kerätään ennen näytöksen alkua ja säilytetään valvotussa tilassa.
Samoin osallistujia pyydetään jättämään laukkunsa ja takkinsa säilytykseen. Elokuvasalia tarkkaillaan infrapunakiikareilla näytöksen ajan.

Tällä halutaan kaiketi varmistaa, ettei kukaan suomalainen toimittaja rääpäise hätäistä camia kolmos-Hämyristä p2p-verkkoihin. Ajatus on kaunis, mutta täydellisen naurettava. Suomessa on paljon elokuvapiratismia, mutta se ei kyllä tarkoita elokuvateatterissa videokameroita heiluttelevia rosmoja.

Se tapahtuu muualla, tässä tapauksessa Kiinassa:

China’s infamous movie pirates have done it again — ”Spider-Man 3” is already being sold on Beijing’s streets almost two weeks ahead of its U.S. premier.

Joten Sony ja Buena Vista, otetaanko järki käteen? Olisitte voineet käyttää infrapunamiesten palkkaamiseen menevät rahat esimerkiksi minun kuskaamiseeni Helsinkiin, nimimerkillä ”Ei yhtään katkera”

Leben Der Anderen, Smokin’ Aces, Abandoned, Fountain

Das Leben Der Anderen kieltämättä on melkoinen saippuaooppera, mutta onpahan vain löydetty prameat puitteet saippuaoopperalle. Me katottiin elokuva vähän ennen Berliinin-matkaa, jossa keskustelut isäntämme kanssa ja Stasilandin lukeminen vahvistivat sen, että elokuvan esittämät keinot eivät olleet liioittelua. Leben ei mielestäni ole yhtä hieno elokuva kuin Pan’s Labyrinth, mutta voin ymmärtää, että AMPAS:in jäseniin tyylitelty realismi upposi tyyliteltyä fantasiaa paremmin. Ihan perusteltua on kysyä, olisiko Leben ollut parempi elokuva, jos päähenkilö ei olisi niin tylsän yksiulotteinen hyvis.

Smokin’ Aces sucks ass on so many levels.

Tampereen Night Visionsissa nähty The Abandoned oli maineensa mukainen, eli jännä kummitustarina. En osaa sanoa elokuvasta mitään sen kummempaa, hirmusti pelotti ja sydän jyskäsi.

Koska The Fountain jäi vaille teatterilevitystä Suomessa ja jenkkikritiikit olivat aika laimeita, menin teatteriin (jälleen Night Visions) epäilevin mielin. Vaan turhaanpa huolin. Aronofskyn poika oli koostanut oikein maittavan filmisopan, josta vieläpä puuttuivat edellisissä kokoillan leffoissa maneerin asteelle kasvaneet hypernopeasti leikatut kohtaukset. Kolmessa aikatasossa liikkuva tarina saattaa pohjimmiltaan olla ihan kauheaa tuubaa, mutta koko homma oli kerrottu sen verran epämääräisesti, etten ole yhden katsomiskerran jälkeen varma asiasta. Näyttelijät ovat ookoo, a/v-puoli on tietenkin hervottoman hienossa kunnossa. Enää en epäröi: DVD menee ostoslistalle.

Mikä on elokuvan tärkein osa-alue?

David Bordwell, tuo akatemian lahja elokuvabloggaajille, on taas kirjoittanut erinomaisen kiinnostavan merkinnän. Hän jakaa elokuvan viiteen taiteenlajiin ja pohtii niiden välisiä suhteita.

  • Film is a photographic art.
  • Film is a narrative art.
  • Film is a performing art.
  • Film is a pictorial art.
  • Film is an audiovisual art.

Kuten aina, juttu on äärimmäisen selkeä ja helkutin kiinnostava.

Kuka kelpaa leffakriitikoksi?

Jatkona edelliselle merkinnälle toimii tämä Boston Globessa julkaistu Ty Burrin artikkeli, joka tiivistää kriitikon tärkeimmän ominaisuuden näin:

That’s what every critic should know: How to engage a reader. How to make him or her see the thing afresh, whatever it may be, and even more than that the world that contains it.

Ennen tuota päätelmää Burr on esittänyt monta hyvää ideaa.

Mihin Saharan rahat käytettiin?

Los Angeles Timesin saama 151-sivuinen analyysi Sahara-leffan rahankäytöstä (reg. req’d) on mahtavaa luettavaa. Siitä selviää paitsi Matthew McConaugheyn palkka (615000 dollaria/viikko), myös paljon kiinnostavampia asioita. Kuten nyt vaikka se, että elokuvantekijät lahjoivat viranomaisia, jotta viemärin rakentamista siirrettäisiin myöhemmäksi, ettei se katkaisisi kuvauksia.

Hienoa on myös lukea, miten product placement voi toimia. DaimlerChrysler maksoi kolme miljoonaa, jotta Jeep pääsisi esille edukseen leffassa. Tästä seurasi, että tuottaja vaati poistettavaksi kohtausta, jossa Jeppi jää jumiin, koska se ei nyt vaan sovi firman imagoon.

Juttu on täynnä vastaavanlaisia hienoja yksityiskohtia. Suosittelen.

Arviot: Dreamgirls, The Prestige, Little Children

Jos haluaisin tietää, mitä Motown-levy-yhtiössä todellisuudessa tapahtui, lukisin varmaan kirjan. Jos haluan kuulla päteviä pastisseja lafkan biiseistä, katson Dreamgirlsin. Eddie Murphy on hyvässä vedossa, eikä minusta biiseissäkään ole mitään valittamista. Sielu puuttuu, sanoi Tuomo, mutta mitä sekään mistään tietää? Hemmetisti vetävämpi leffa tämä on kuin aborttisikiönä syntynyt Chicago.

The Prestige saa thumbs up -arvion jo siksikin, että se pyyhki kammottavan Batman Beginsin mielestäni. Kahdesta taikurista Bale on joko parempi näyttelijä tai paremmin kirjoitetussa roolissa, sillä Jackmanin hahmo jää kaikesta traagisuudestaan huolimatta kovin etäiseksi.

Little Children: What is it with the doggone narrator? En jaksa, en vaan jaksa. Kai se jonkin sortin ironiaa lopputulokseen lisäsi, toki, mutta oliko kyseessä kannattava vaihtokauppa, jos se saa katsojan kaivamaan silmät päästään? I think not. Rasittavuutta lisää se, että ilman kertojaa kyseessä olisi hieno ihmissuhdedraama, jossa on b-juonen liian siistiä lopetusta lukuunottamatta palikat nätisti paikallaan.