Simon Frith on, itse toimittamassaan kirjassa The Cambridge Companion to Pop and Rock, yrittänyt määritellä popmusiikin sen negaation kautta. Hänen mukaansa pop on se mitä jää jäljelle kun rockin tai vaikkapa rapin ideologia poistetaan. Frithin neljä ydinkäsitettä ovat markkinasuuntautuneisuus, ideologia, tuotanto ja esteettiset arvot.

Markkinasuuntautuneisuus tarkoittaa sitä, että pop on suunnattu kaikille. Pop doesn’t come from any particular place or mark off any particular place, hän kirjoittaa. Täten pop pyrkii ylittämään niin maantieteelliset kuin sukupolvienkin väliset rajat. Popin ideologinen tausta liittyy läheisesti tähän sitoutumattomuuteen, sillä Frithin mielestä popmusiikin tuotantoa ajaa vain taloudellisen voiton mahdollisuus. Pop is about giving people what they already know they want rather than pushing up against technological constraints or aesthetic conventions.

Pop ei ole tee-se-itse-musiikkia, vaan suuryhtiöiden ja ammattimaisten tuottajien synnyttämää. Tässä se eroaa taiteellisemmista veljistään, jotka ovat – tai joiden ainakin oletetaan olevan – lähtöisin taitelijan itsensä sisäisestä luomisen pakosta. Niinpä tärkeimmät musiikilliset hahmot tapaavat olla tuottajia ja laulunkirjoittajia sekä monipuolisia esittäjiä. Nämä kaksi puolta yhdistyvät popissa suhteellisen harvoin.

Esteettisellä aspektilla Frith tarkoittaa popin olevan not an art but a craft. Tämä tuotantometodeihin rinnastuva luokittelu tarkoittaa popin olevan pikemminkin tuote kuin taideteos. Sen tehtävänä on tarjota ihmisille tuttuja melodioita, jotka ilmaisevat kaikkein tavallisimpia tunteitamme: rakastumista, menetystä, mustasukkaisuutta. Frith kuitenkin painottaa poplaulajan tehtävän olevan näiden klisekimppujen muuntaminen sellaiseen muotoon, joka vetoaa jokaiseen yksilöllisesti niin että laulun voi kokea omakseen.

Lisäksi hän selventää vielä näkemystään popin musikaalisten ja muiden ansioiden suhteesta:

What’s sure is that pop can’t be sensibly analysed just in terms of musicology or aesthetics. Yes, we do respond to the song-in-itself but that song-in-itself is soon encrusted with uses and memories and references. Once a pop song is launched on the world, all sorts of things can happen to it. When Bobby Vinton was in the studio laying down ’Blue Velvet’, one of his soppier tracks, could he have foreseen that the song would accompany one of the great homoerotic scenes in Hollywood cinema, in Kenneth Anger’s Scorpio Rising, or become forever menacing, following its use by David Lynch?

Seuraavalla kerralla: Rockin ideologia.

Muokattu 29.8.2003: Lisäsin lähdeviitteen kirjaan.

Seuraavat ajatukset on napattu Keir Keightleyltä samasta kirjasta kuin edelliset popin ideologian määritelmät.

Rockmusiikki on keskeisimmiltä ideologisilta osiltaan popin vastakohta. Siinä missä pop olisi pehmeää, turvallista tai triviaalia, rockin oletetaan olevan vakavaa, merkityksellistä ja legitiimiä. Kaiken taustalla on (ainakin näennäisen) paradoksaalinen usko siihen, että massavalmistetun musiikin kentän sisällä voidaan tehdä – ja tulee tehdä – erilaisia jaotteluja, erottaa tuote taiteesta.

Tämä kehitys alkoi 1960-luvulla, jolloin tapahtui yhtä aikaa monta asiaa. Niistä merkittävimmät olivat USA:n ja Britannian musiikkilehdistössä tapahtunut siirtymä musiikkibisneksen sanansaattajista undergroundin äänitorviksi sekä Sgt. Pepperin julkaisu*. Tästä huomaa myös helposti sen, että rockin määritelmä on aikasidonnainen. Se mikä oli 1960-luvulla ehdottoman hardcorea, valahtaa nykyään helposti nostalgiapopin koriin. Sama liike voi toimia molempiin suuntiin. Mietipä vain proge-punk-synapop-tukkahevi-grunge-hiphop-numetal-kiertoa.

Oleellista rockin ideologisessa määrittelyssä on se, että kyseessä ei olekaan musiikkigenre vaan musiikkikulttuuri. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka tiettyjen äänien ollaan yleensä tulkittu liittyvän läheisesti rockiin, ei kyse pohjimmiltaan ole kuitenkaan taistelusta vaikkapa sähkökitaroiden ja syntetisaattoreiden välillä.

Koska rockin ydinkysymys on kamppailu taiteen ja tuotteen välillä, tarvitaan ihmisiä, jotka voivat erotella nämä kaksi. Toisin sanoen siihen tarvitaan faneja. Heidän juurensa ulottuvat Keightleyn mukaan 1930-luvulle, jolloin big band- ei-big band-tyylien välille alkoi syntyä ideologinen ero, ja iänikuinen tuo bändi soittaa vain rahan takia-väittely sai alkunsa.

Seuraavalla kerralla: Lisää rockin ideologiasta.

*: Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band oli ensimmäisiä levyjä, joita musiikkilehdistö kohteli taiteena ja josta julkaistiin mittavia arvioita.

Observerissa on vallan mainio vaihtotempaus, jossa klassisen musiikin kriitikko käy Beckin konsertissa (’Who’s singing?’ I asked one of the jiggling teenagers next to me. ’Dude,’ he said, rolling his eyes, ’it’s a sound test.’) ja vastaavasti rock-kriitikko vierailee Figaron häissä (Call me an inverse snob but the one thing the rich can’t do – or, more to the point, buy – is style. All that money, so little taste.).

You scored 5 out of a possible 12. Good effort Noel. A life in radio and TV has taught you much. But if you want to move back into Crinkley Bottom or party with Mr Blobby again, you must try harder.

Number one singles quiz – As the single becomes an endangered species, remind yourself of pop’s glory days, and find out how well you remember what has topped the charts in years past.

Kato musiikkiin kannattaa aina satsata. Kohtalo potkii munille eikä naisiin voi luottaa, mutta musiikki, musiikki ei petä koskaan. Kyllä jämpti on näin. – Onnen maa

Tuumasin tässä, että onkohan Aatsipoppaa-laulu saanut alkunsa siitä, että joku olisi kuullut ärtsoppa-sanan hieman väärin.