Archive for the ‘pop’ Category

Häpykarvoitus

Tositarina: Olin kaverini Jannen luona kuuntelemassa belgialaista K’s Choice -rokkibändiä, jonka saatat muistaa pikkuhitistä Not An Addict. Tämä tapahtui joskus 1990-luvun loppupuolella, jolloin olin siis vielä lukiossa.

CD:n kansilehtiseen oli painettu kuluttajaystävällisesti laulujen sanat, josta niitä sitten tarkkailin musiikkia kuunnellen (huomatkaa korrekti modaalirakenne). Eräässä laulussa sanottiin, että When your pubic hair’s on fire / Something’s wrong.

Huomautin sitten nohevana Jannelle, että tässä kansilehtisessä on painovirhe – senhän pitäisi olla public hair.

Luettavaa

Guardian tarjoilee sivuillaan läjän lyhyitä tarinoita (novelleiksiko niitä tavataan sanoa?) ”johtavilta nykykirjailijoilta”. Halvempaa kuin novellikokoelmien ostaminen ja nopeampaa kuin odottaa, että ne saapuisivat paikalliseen kirjastoon.

Mooren arviointia

Kimmo Ahonen on kirjoittanut Ennen & Nyt -lehteen kritiikin Bowling for Columbinesta, jossa pohditaan sekä leffan hyviä puolia (vetoavuus, monipuolisuus) sekä sen heikkouksia (lievää suurempi vapaus faktojen kanssa). Mainio yhteenveto itse dokkarista, Michael Mooresta ja amerikkalaisesta liberaalit vastaan konservatiivit -kulttuurisodasta.

Himokkaat teinit

Päivän sitaatti tulee Thomas M. Dischiltä.

Ballard cannot be held responsible for the way his publisher chose to promote his work, but Judge Bryan’s bening assumption that no one is hoping to profit by an appeal to the lewd and lascivious minded begins to sound a bit disingenuous. The plain fact is that many writers, from Flaubert to Mickey Spillane, have exerted all their writerly resources to appeal to the lewd and lascivious minded, and for at least two compelling reasons: (1) they are lewd and lascivious minded themselves and find some gratification in sharing their erotic fantasies with those of a similar disposition, and (2) they stand to make good money by doing so.

Lähde: The Dreams Our Stuff Is Made Of, p. 117

Ritari Ässä

Ihmettelin äsken SubTV:ltä tulleen Ritari Ässän alkufilmiä, koska sen lopussa K.I.T.T. muuttui Super Pursuit Modeen, mitä minun muistini mukaan siinä ei olisi pitänyt tapahtua. Mielikuvani 1980-luvulta oli, että tätä hienoa ominaisuutta käytettiin vain äärimmäisen harvoin, joten sen läsnäolo alkukuvissa oli mahdottomuus. Olinkin oikeassa, ainakin puoliksi.

Knight Rider Archive tiesi kertoa, että kyseinen ominaisuus ilmeistyi ihmeautoon vasta neljännen tuotantokauden myötä. Tuottajat olivat päätyneet jo toisen kauden aikana sellaiseen tilanteeseen, jossa K.I.T.T.:in futuristiset varoitusvalot, kuten ovet ovat lukossa ja bensa on vähissä, olivat ilmestyneet sarjatuotannossa oleviin autoihin. Niinpä autoon kehiteltiin aina tasaisin väliajoin uusia, hienoja lisävarusteita, ja neljännen tuotantokaudin antiin kuului juurikin tämä Super Pursuit Mode.

Kaikki tämä vain osoittaa, että kakarana ei ole tietoinen sellaisista seikoista kuin televisiosarjojen tuotantokaudet. Voisinpa melkein lyödä vetoa, että Ihmemiehen Murdoch-jaksojen – vai oliko se Murdock? – takana on joku samanlainen järkeily.

Top 20

Pistin sitten minäkin listan YMDB:hen. Järjestys ei liene aivan korrekti, mutta sanoisin, että ainakin 75% listasta on pysyviä. Annoin eniten painoa semmoisille leffoille, jotka ovat yllättäneet minut positiivisesti. Toisin sanoen Coen-veljeksiltä listalla on Fargo, koska sen näkeminen teatterissa oli aivan mainio kokemus. Sama pätee vaikkapa Shaolin Socceriin, joka on kepeästi pirtein elokuvallinen yllätys pitkään aikaan – kun ei ollut ennakko-odotuksia, ei voinut pettyä. Idean tarjosi Räpyläpölkky.

Pasmat sekaisin

Onko heteronormatiivisesta näkökulmasta tulkittuna siinä jotain outoa, että Kylie Minogue laulaa Crying Gamea?