Illalla lähetetään hienoin Docpointissa näkemäni elokuva: Turvapaikka.

Se on yksinkertaisen kikkailematon, direct cinema/cinema verite -hengessä tehty dokkari, jossa seurataan kolmen teini-ikäisen, äitinsä hylkäämän turvapaikanhakijan elämää. Elokuva ei selittele eikä saarnaa. Se näyttää, ei kerro. Ja juuri siksi se on ihan pirun koskettava.

TV1 kello 21.15.

Nauhoitin Pasilan ensimmäisen jakson. Tai tarkemmin sanottuna nauhoitin vartin sitä ennen ja ensimmäisen vartin itse ohjelmasta. Joka tapauksessa tämäkin pätkä näyttää niin hauskalta, että ajastin keskiviikkona klo 20.05 tulevan uusinnan.

Ja mikä hienointa, ykkösjakso on ladattavissa sarjan sivuilta 19.2. eli ennen tuota uusintaa. Nyt kun tuo vain markkinoidaan oikeille katsojille, niin meillä on käsissämme harvinaisuus: hauska kotimainen komedia, jolla on nuoria katsojia.

Worth trying, ey?

Pakko peesata Suomen parasta leffakriitikkoa: Alias päättyi surkeasti.

Ensimmäinen koskaan kokonaan näkemäni Alias-jakso oli neloskauden päätös (Outi oli missannut sen, joten katsoimme tallenteen). Kesällä tsekattiin ykköskausi dvdltä, enkä kyllä innostunut siitä ihan niin paljon kuin Mr Lindholm. Eniten viehättivät pikavauhtia kliseiseksi kehittyneet kohtaukset (Sydney juoksee käytävässä ja vetää vartijaa karatella otsaan) ja jatkuva cliffhanger-meininki.

Nyt katsoimme kolme viimeistä jaksoa (jälleen Outin missaamat), joista kaksi ensimmäistä olivat varsin toimivaa tavaraa. Mutta kun tuli aika vetää solmut umpeen, mitä tapahtui? Vaikka isi-Bristow’n letkautus You beat death Arvin, but you couldn’t beat me olikin parasta A-luokkaa, muuten sarjan eeppinen kerronta latistui murtuvien lasi-ikkunoiden tasolle. Paha maku jäi siitä.

Kun nyt Lostille on kuulemma päätetty päätepiste – tai ainakin melkein: Varietyn mukaan keskeisillä tekijöillä on sopparit seitsemän kauden ajaksi –, pitää vain toivoa, että sille ei käy yhtä tylsästi.