E-ink-muistikirja Remarkable 2 on hieno laite, joskin törkeän kallis – kynän kanssa se maksaa 450 euroa. Onko se hintansa väärti? Paha sanoa, mutta yksi asia siinä toimii todella hyvin, nimittäin käsialan tunnistus.

Tältä näytti eilen julkaisemani blogaus muistivihkossa:

Tällaista jälkeä tekstintunnistus teki:

Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidal niin rekisteröityminen sujui Apple 11): 15 helposti, mutta kun tuli aika saattaa Tidal käyttäjätunnus HEOS- sovellukseen, ei iphone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple (D: tä _se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasana managerin käytöstä ja korvannut sen

Muokkasin tekstiä vielä jonkin verran, mutta en kirjoittanut sitä kokonaan uusiksi. Tältä näytti lopullinen versio:

Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidaliin rekisteröityminen sujui Apple ID:llä helposti, mutta kun yritin lisätä saman tunnarin HEOS-sovellukseen, ei iPhone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple ID:tä – se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasana managerinkäytöstä ja korvannut sen

Minulle tarkkuus on riittävä, etenkin kun Remarkablella kirjoittaminen ei vaadi erityistä pinnistelyä, vaan suhruttelen jotakuin samalla tarkkuudella kuin paperillekin.

Olen käyttänyt Android-puhelimia 11 vuotta, mutta tänä kesänä ostin elämäni ensimmäisen iPhonen. Vaihdoin järjestelmää, koska Applen rauta on niin ylivoimaista – samoin kuin softan integrointi, etenkin useiden eri laitteiden välisessä yhteistoiminnassa. Tiedot siirtyvät automaattisesti puhelimen, läppärin ja iPadin välillä.

Olen tähän asti käyttänyt ristiin usean eri järjestelmän laitteita. Päivittäiskoneeni on Mac, mutta olkkarin pelikone pyörittää Windowsia ja palvelimissa sekä Raspberry Pissä (miten se taivutetaan monikossa?) hurisee Ubuntun makuinen Linux. En halua, että tietoni ovat jumissa vain yhden palveluntarjoajan järjestelmissä, koska silloin vaihtaminen toiseen systeemiin käy työlääksi.

Koska melkein kaikki toimii iOS:ssä hyvin, muutama puute ärsyttää suhteettoman paljon. Applen random-tunnari on kiva idea, mutta aiheuttaa harmaita hiuksia. Esimerkiksi Tidaliin rekisteröityminen sujui Apple ID:llä helposti, mutta kun yritin lisätä saman tunnarin HEOS-sovellukseen, ei iPhone osannut tarjota kuin alkuperäistä Apple ID:tä – se ei enää muistanut satunnaisen tilin tietoja. Vai johtuuko se sitä, että olen poistanut iCloudin salasanamanagerin käytöstä ja korvannut sen Bitwardenilla? Jos niin on, sitä ei voi päätellä mistään.

Sisäänkirjautuminen ei onnistu siksikään, että tunnusta luodessa iOS huolehti sekä satunnaisen käyttäjätunnuksen että salasanan luomisesta, eikä jälkimmäistä ole täten tallennettu mihinkään. (Samalla tavalla toimisi toki myös login with Google ja oikeastaan kaikki muutkin palvelut, koska koko ajatuksena on, ettei luoda jälleen yhtä uutta salasanaa uuteen palveluun, vaan hoidetaan tunnistautuminen olemassaolevilla tunnuksilla.)

Kaipaan edelleen Androidin muokattavuutta. Etenkin widgetit ovat iOS:ssä hyödyttömiä, koska niiden kokoa työpöydällä ei voi käytännössä muokata. Tahtoisin kalenteri- ja tehtävälistoista widgetit, joista näkee yhdellä silmäyksellä tämän ja tulevien päivien tuolistat. (Kalenterissa voi olla 5 tapahtumaa ja Todoistissa 15.) Nykyisellään widgetistä näkee pari-kolme kohtaa ja loppuja varten minun on käynnistettävä sovellus, mikä syö koko widgetin idean.

Ymmärrän, että iOS:n jäykkyys on myös sen keskeinen vahvuus – käyttäjä ei pysty sössimään kovin pahasti, vaikka tekisi mitä. Mutta tässä mielen polkupyörässä on vain yksi vaihde. Se ei kasva käyttäjän mukana, vaan huolehtii kaikin voimin siitä, että vauhti ei kasva liian kovaksi.

Vihdoinkin minulla on makuuhuoneessa nappi, jota painamalla saa television päälle ja pois päältä. Se on vaatinut muutaman kuukauden säätämisen. Kyseessä on nimittäin Aqaran Zigbee-protokollaa käyttävä nappi, joka lähettää langattomasti tiedon siitä, kun nappia painetaan.

Tiedon vastaanottaa toisessa huoneessa oleva Conbee II -tikku. Se on kiinni Raspberry Pi -koneessa, jossa pyörii Home Assistant -ohjelmisto. Kun Home Assistant huomaa nappia painetun, se lähettää langattoman verkon kautta tiedon makuuhuoneessa olevaan Broadlink RM Mini 3 -infrapunalähettimeen, joka blastaa virrat päälle -käskyn telkkaria kohti.

Tämä kaikki toimi ainakin vielä äsken kun testasin.

Tätä ennen telkkariin sai virrat käyttämällä puhelimessa pyörivää Home Assistant -sovellusta. Se toimii toki vieläkin, mutta olin kuullut nimettömiltä tahoilta haaveilua napista, jota painamalla televisio menisi päälle. Totta kai! Hoidetaan, hoidetaan.

Uudessa prosessissa on pari potentiaalista heikkoutta. Conbee II:n ja Home Assistantin yhteispeli vaatii tällä hetkellä sitä, että käyn käsin tappamassa yhden deCONZ-prosessin aina bootin jälkeen. Eli jos katkaisen olkkarista tai Raspberry Pistä virrat, viereisessä huoneessa telkkarin kaukosäädin lakkaa toimimasta. Tai jos wlan-tukiasemat jumittaa, ei olohuoneen Raspberry Pi saa lähetettyä komentoa makuuhuoneen IR-toistimelle.

Mutta! Joka tapauksessa nyt makuuhuoneessa on nappi, jota painamalla telkkariin saa virrat.

Napin etäisyys telkkarin omasta virtapainikkeesta on silmämääräisesti arvioituna 30 cm.

Vaihdoin läppäriin akun, koska edellisessä oli ehkä vika. (Sitä edellisen kapasiteetti oli ajan myötä laskenut niin paljon, että ostin tilalle uuden.)

Huolella maadotin itseni, avasin ruuvit takakannesta, irrotin virtaliittimen akun ja emolevyn väliltä, irrotin akun ruuvit, painoin mieleen pitkien ja lyhyiden ruuvien sijainnin ja nostin vanhan pariston sivuun.

Panin uuden akun paikoilleen, palautin ruuvit oikeisiin paikkoihin, nostin kannen paikoilleen, kiristin ruuvit – ensin väärällä meisselillä, mutta onneksi huomasin sen –

ja juuri kun sain viimeisen ruuvin kiristettyä, tajusin etten muistanut kytkeä akun virtaliitintä takaisin.

Joka helevetin kerta.