Tsaijai.
Archive for the ‘vekottimet’ Category
Tietokone on työväline
Olen käyttänyt tietokoneita kohta 20 vuotta ja tehnyt niiden ääressä joitakin järkeviäkin asioita. Melkoisesti aikaa on kuitenkin kulunut myös näytöllä vilistävien natsi-Saksan sotilaiden lahtaamiseen.
Perkele, Esa! Ei sitä pitänyt myöntää.
Nokian helpdesk, kuinka voin auttaa
Tämä on ensimmäinen kerta, kun PC Suite pystyisi tekemään tälläistä. Jos aikaisempaa varmuuskopiota ei ole olemassa, niin eipä asialle oikein voi mitään tehdä.
…
I sold my soul for rock’n’roll
Moniajomies
Edit 16.8.2006: Muistakaamme myös Esan ehdottama kuvakaappaus kesältä 2002.
Apple innovoi
Ennen! Virtuaalityöpöydät: swm jostain 1980-luvun loppupuolelta ja käytännössä kaikki ikkunamanagerit sen jälkeen.
Hitto soikoon, saman systeemin on saanut jopa Microsoftilta, joskin muut vaihtoehdot ovat parempia.
Tietokoneet ovat aina olleet kalliita
vain 2995 markkaa, eikä siihen kuulu edes vielä levyasemaa. Nordean rahanarvokertoimen mukaan se olisi nykyrahassa 870 euroa. Toisin sanoen kuusnelosen hinnalla saa nykyään vaikkapa Apple Mac Minin.
Voiko siis sanoa, että kotitietokoneet olisivat 20 vuoden mittaan halventuneet tai kallistuneet?
Puhelimeni on tullut uskoon (melkein)
Tuntee: jumala, jeesus, kristus, islam, jehova, muhammed, jahve, synti, ehtoollinen, rippikoulu, ateisti, prometheus
Ei tunne: ateismi, buddha, nietzsche
Lelu
Ohjelmia Nokia 6600 -puhelimeen
Torch tekee kännykästä taskulampun, Metronome tekee mitä nimi sanoo, Egg Clock on avuksi vaikkapa pimiössä ja ReadM lukee e-kirjoja.
Opera Mini ja Opera toimivat molemmat nykyään aina nopsasti, Putty hoitaa SSH-yhteydet ja RSS Manager auttaa uutisseurannassa tien päällä.
Tetris-klooni Triz, pasianssipino Card Deck ja Frozen Bubble ovat mainioita ajantappajia.
Calcium on puhelimen laskinta parempi, FExlorer on hyvä tiedostoselain, XXL ScreenSaverilla saa näytönsäästäjä-kellosta luettavan kokoisen, KeyLock lukitsee näppäimistön automaattisesti halutun ajan kuluttua, FileSend lähettää tiedostoja Bluetoothilla (ja toimii asennusohjelman uhkailusta huolimatta) ja Kuvanmuokkaimella voi tehdä sen mitä nimi sanoo.

