Oscar-hässäkkä aiheutti sen, että paikallinen UGC otti Polanskin Pianistin takaisin ohjelmistoonsa. Mepä (oikeastaan Timo sen bongasi) otimme tilaisuudesta vaarin välittömästi, ja hyvä niin. ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan” pätee erittäin hyvin tämän elokuvan kohdalla.

Sanon heti kärkeen, että miespääosa-Oscar oli ansaittu1: Brodyn muutos kulmakarvojaan heiluttelevasta kevytkengästä epätoivoiseksi selviytyjäksi ei tarvitse sanoja tuekseen. Toisekseen elokuvasta paistaa läpi natsiterrorin mielivaltaisuus ja kauhu. Ihmisiä hakataan ja ammutaan pienimmistäkin syistä täysin satunnaisesti. Erityisesti ajat ennen keskitysleirejä on kuvattu tarkasti. Voimattomuus, alistuneisuus ja vääjäämättömyys ovat läpitunkevia.

Kolmannekseen lavastus ja joukkokohtaukset ovat erinomaisia. Tuhottu Varsova on uskomaton näky, kuten ovat myös kuvat, joissa sadat ja tuhannet juutalaiset yrittävät liikkua ahtaassa ghetossa. Musiikki on tietenkin (elokuvan nimi on kuitenkin The Pianist) erinomaista. Kokonaisuus on hallittu. Vaikka tarina onkin osin uskomaton (piano raunioissa, läheltä piti -tilanteet ja tietenkin ystävällinen natsi), ei auta valittaa, koska elokuva perustuu Szpilmanin omaelämäkertaan.

Polanski ei aina onnistu, mutta kun hän sen tekee, tulokset ovat vakuuttavia. Niin tälläkin kertaa.

Arvosana: € € €

1: Ei sillä, etteikö esimerkiksi Jack Nicholson olisi ansainnut pystiä aivan yhtä hyvin.