Olen aina ollut sitä mieltä, että Bret Easton Ellisin kirjojen sovittaminen elokuviksi on likimain mahdoton tehtävä, ja ikävä kyllä olen samaa mieltä myös Rules of Attractionin jälkeen.

Tätä ei tule tulkita väärin. Roger Avaryn (Pulp Fiction, Killing Zoe) ohjaama RoA ei ole huono elokuva, mutta se ei ole erityisen hyväkään.

Uskon tämän johtuvan suoraan Ellisin proosatyylistä. Hänen kirjoissaan juoni, tuo konseptielokuvan Graalin malja, ei ole ikinä tärkein tekijä. Keskeisellä sijalla ovat hahmot ja heidän sisäinen monologinsa, jonka ylitsevuotavuus ja pinnallisuus heijastaa pirullisesti1 ympäristön luonnetta.

Niinpä Rulesissa on monta hyvää, toimivaa kohtausta, joissa tekninen hienostelu ei tunnu itsetarkoitukselliselta. On Euroopan-matka (pikanttina yksityiskohtana lopputeksteissä Roger Avaryn titteliksi listataan tämän osion kohdalla ”mise en scene”, ei ”director”), Joki-mainen erilliset kertomukset yhdistävä ja synkronoiva ääni/tapahtuma, dialogi jaetuissa ruuduissa, jotka sulavat saumattomasti yhdeksi isoksi kuvaksi ja itsemurha, jonka soundtrackilla soi ”Without You”. Popkirjoittajat pannaan harvoin tilille elämä ja kuolema -kliseiden käytöstä yhtä tehokkaasti.

Mutta sitten ne huonot puolet. Hahmot jäävät heikoiksi. Välillä yleisön pitäisi sympatisoida näitä tyhjiä kuoria, mutta se epäonnistuu juuri sen takia, ettei heissä ole yhtään tarttumapintaa. Pääsyy siihen ovat puolestaan latteahkot näyttelijäsuoritukset, ja vain toissijaisesti hahmojen luonne. Isoimpana miinuksena on tietenkin se, että kokonaisuus jää hajanaiseksi aivan eri tavalla kuin vaikkapa Avaryn itsensä kirjoittamassa Pulp Fictionissa, Magnoliassa tai jo aiemmin mainitsemassani Joessa. Silti: plussaa yrityksestä.

Arvosana: € € €

1: Sovitaanpa saman tien, että tuon adjektiivin käyttö on tästedes kiellettyä. Saat antaa sähköshokin, jos vielä möläytän sen. Pirullinen, yäk. Voiko rautalankaa enempää vääntää? Tuota mainintaa ei sitten laskettu – think Life of Brianin kivityskohtaus.