Kas, unohdin kirjoittaa kahdesta viimeisestä Jyväskylässä katsomastani elokuvasta.

Team America: World Police on saanut huonoja arvioita ihan syyttä suotta. Yritän nyt selittää, miksi elokuva on mielestäni hauska.

Ensinnäkin ajatus siitä, että marionetit ovat yhtä hyviä näyttelijöitä kuin tomcruiset ja benaffleckit, on nerokas. Mitä intensiivisempi joku kohtaus on emotionaalisesti (tämä siis toimintaelokuvan tunneskaalalla), sitä vähemmän eroa nuken ja ihmisen näyttelijänkyvyissä tuntuu olevan.

Toisekseen nukkenäyttelijöiden avulla TAWP:ssä voidaan näyttää se, mikä äksönpätkissä jää puheen tasolle. Eli jos Bruckheimer-elokuvan sankari harrastaa seksiä kolmen kuvan ajan tunnelmavalaistuna ja pylly peiton alla, Parker ja Stone laittavat nukkekaksikon irstailemaan kolmen minuutin ajan mitä pöhköimmillä tavoilla. Samalla logiikalla toimivat myös dialogi ja ammuskelu, joskin viimeisimmän kohdalla ero oikeisiin toimintaelokuviin on pienehkö.

Kolmannekseen elokuvan kieli on niin järkyttävän siivotonta, ettei siitä voi olla nauttimatta. Neljännekseen TAWP:in soundtrack on nerokas, hienoimpina hetkinään The End of an Act, America Fuck Yeah! ja Everyone Has AIDS.

Siinä ohessa pilkataan vähän Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Hollywood-näyttelijöitä, mutta se ei ole ollenkaan niin hauskaa (ducks, barrell).

Salonin arvostelija oli luultavasti oikeassa todetessaan, että kyky nauttia TAWP:stä riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon on katsonut 1980- ja 1990-lukujen toimintaelokuvia. Kokonaisuutena arvioituna South Park: Bigger, Longer & Uncut on kyllä parempi elokuva ja etenkin terävämpi satiiri, mutta toisaalta Team American näkeminen sai minut harkitsemaan Top Gunin uudelleenkatselua. Arvo sekin.

Life Aquatic with Steve Zissou on Wes Andersonia oikein syvältä ja sieltä. Minä en oikein lämmennyt kokonaisuudelle, vaikka loistavia hahmoja, mahtavia kohtauksia ja eksentristä silmäkarkkia on taas tajolla oikein olan takaa. (En muuten tykännyt Rushmorestakaan ihmeemmin.) Deadpan-huumorin puolella roikutaan ja lujaa, mutta se ei varmaan yllättänyt ketään. Hankala tätä elokuvaa on selittää Andersonia tuntemattomille ja toisaalta taas miehen tuotantoon tutustuneille ei ole tarjolla mitään uutta. Pitääkö sitä sitten tähteiden lämmittelynä vai auteurin merkkinä, mene ja tiedä. Sen verran optimisti olen, että ostin vastikään Bottle Rocketin. Ehkä se on parempi.

”Luku!” ”Sir, 123, sir!”