Juha Seppälän ”Tiedon kaaos” -kolumni AL:n kulttuurisivuilla lauantaina 21.4.2007.

Jos esimerkiksi Blogilistalta katsoo, ehkä on sittenkin parempi että toimittajat edelleen valitsevat. Jos käyttäjien enemmistö saisi päättää, lehden etusivu muodostuisi toisenlaisesta kaaoksesta: vitseistä, huorapäiväkirjoista, virkkuuohjeista sekä jahkailijoiden ja pähkäilijöiden ruikutuksista.

Niin, tai jos Diggistä katsoo, se on hauskoja valokuvia, tuoteuutisia ja vänkiä ohjelmia. Tai jos Slashdotista katsoo, kernel patcheja, yksityisyydensuojaa ja HD-DVD:tä. Tai jos Mefiä katsoo, etusivulle päätyy sosiologiaa, historiaa ja animaatioita. Tai jos… äh, ehkä idea tuli selväksi.

Hyvä Juha Seppälä, tänne internetiin mahtuu jos jonkinlaista roskaa mutta muutama timanttikin. Itse asiassa terävän älykkäästi kritisoimasi David Weinberger taisi tarkoittaa juuri tätä: tarjolla on yhtä jos toista sälää, eikä ole Juha Seppälän tehtävä tulla kertomaan, mikä on arvokasta ja mikä ei.

Nämä dissaamasi käyttäjät, joita toisinaan myös ihmisiksi kutsutaan, eivät muuten ole keskimääräistä toimittajaa tyhmempiä. Rahvaan valinnat saattavat olla erilaisia, mutta kukapa kehtaisi väittää erilaisuuden olevan idiotismia?