Nyt nähtävillä: ensimmäinen satsi kuvia, jotka ovat a) melko tylsiä ja b) melko huonoja, mutta hei – minä olen istunut niin monen huonon diashown läpi, että kyllä tekin saatte luvan teeskennellä kiinnostuneisuutta.

Ulkomailla alkaa arvostaa Suomen korkeaa verotusta. Opiskelijalle selkein ero on tietenkin siinä, että lukukausimaksuja ei ole.

Vähemmän itsestäänselvää on se, että verorahoja upotetaan jopa kirjastoihin eri tavalla kuin täällä. (Ja kun kirjoitan ”eri tavalla”, tarkoitan nimenomaan erilaista, en välttämättä että meillä rahaa poltettaisiin enemmän.) Levyjen ja elokuvien lainaamisesta pitää nimittäin maksaa täällä. Kieltämättä maksu on pienempi kuin vaikkapa Blockbusterissa ja laina-ainakin pitempi, mutta tässä onkin kyse periaatteesta. (Eivätkä nuo kirjastot vaikuta mitenkään erinomaisen hyvin varustettuja olevan.) Maksuton kirjasto = hyvä asia.

Toinen, vähemmän poliittissävytteinen piirre tässä kirjastojupakassa on se, että minä, vieraileva tähti, en saanut varsinaista korttia vaan loma-aika-kortin. Tässäkään ei sinänsä ole mitään väärää. Mutta siinä on, että vaikka maksoin kortista panttia 20 puntaa, en saa lainata kerrallaan kuin kaksi kirjaa. Kaksi.. Mitähän kirjastotoimen johtaja on ajatellut, että köyhät mutta kirjoja himoitsevat etelämaalaiset turistit tulevat tänne massoittain, hankkivat itselleen kahdenkympin kirjastokortin, lainaavat sata kirjaa ja häviävät kuin tuhka tuuleen?

Kaikkea sitä.

Päivän kohokohdat, ei missään erityisessä järjestyksessä.

• Kävelin parturiin ja sanoin ”ajaisitko selkäkarvani”
• Myöhästyin ensimmäiseltä luennoltani (tosin vain vähän)
• Seisoin entisen kirkon ja nykyisen halpahallin käytävässä suojassa tihkusateelta syömässä kana-majoneesi-voileipää

En tainnutkaan vielä kertoa tarkemmin tästä kämpästä. Kyseessä on siis juuri sellainen peri-brittiläinen rivitalontapainen sivukadulla.

Maali kupruilee seinillä, suihkusta tulee vettä kehnosti ja keittiössä on kaasuhella. Meillä on yksi talon viidestä huoneesta, joita täällä nimitetään jostain kumman syystä makuuhuoneiksi (jos se on ainoa huone, on aika hölmöä nimittää sitä makuuhuoneeksi). Vuokraa tällä arviolta kymmenen neliön luukulla on 250 puntaa kuussa, eli aika tarkkaan 400 euroa. Siis melkein sama hinta kuin mitä maksamme Jyväskylän 45 neliön saunallisesta kaksiosta vuosimallia 1999.

Kaikkialla on kokolattiamatot, ja koko ajan on kylmä. Patterit hohkaavat täysillä, mutta olohuone (eli se missä on ruokapöytä, supernatisevat huonekalut, telkkari ja kuivumassa olevia kalsareita) ei pysy lämpimänä, ellei keittiön ovea sulje. Vuokravälittäjän kommentti oli ”it’s just been done over”, mikä siis meikäläisten standardien mukaan meinaa suunnilleen samaa kuin ”paskassa kunnossahan se on mutta vastamaalattu”.

Suomalaisesta näkökulmasta on jokseenkin koomista, että vaikka autot ovat niin halpoja (verotus, verotus), talot maksavat aivan absurdeja summia sekä vuokrattaessa että ostettaessa.

Kämppiksiä ei paljon näy, paitsi niitä kahta, jotka eivät käy töissä vaan opiskelevat. Keittiö on pieni ja jääkaappi tupaten täynnä tavaraa – ja kaikkialla on rasvakerros. Kahvinkeitin olisi käynyt kärpäsloukusta ennen kuin pesimme sen. Ei täällä nyt nurkkiin paskota, mutta kun kukaan ei pidä yhteisistä tiloista huolta, käy näin.

Meidän huoneemme on lattiakerroksessa (muistathan, että ground floor on ensimmäinen, first floor toinen ja niin edespäin). Tässä on kadulle antava iso ikkuna, jonka verhoja ei voi aukaista, sillä muuten yli-innokkaat waleslaiset (walesilaiset?) kurkkivat sisään kulkiessaan kadulla.

Olen yrittänyt ottaa kuvia asunnosta ja yritän vieläpä tunkea niitä nettiin. Koko kuvagalleriahomma on vielä hieman vaiheessa, joten siinä saattaa kestää.

Kuten Sonja huomautti: Vain britti laittaa kokolattiamaton kylpyhuoneeseen.