Hahaa!

31400 pojoa Zookeeperissä!

Oh my, look at the time

Kuinkas moni näistä merkinnöistä onkaan kirjoitettu joskus muulloin kuin 22.00 – 06.00 ?

It’s a rich man’s world

Kun useammassa kuin yhdessä laskussa lukee eräpäivän kohdalla ”HETI”, saldo leikkii vuoristorataa ja luvattuja rahoja ei vielä ole, alkaa vatsanpohjasta kylmätä. Mikä siinä on, että vakuutuksetkin maksavat niin monta rahaa? Miksi Visalla tehtyjä ostoksia ei voisi korvata esimerkiksi flatulenssilla? Minkä takia asunnot ovat niin pirhanan kalliita Briteissä?*

Muistin taas myös sen, että vaikka kuinka yritän, tulen olemaan siellä kuin laiskiainen Mariaanien haudassa, ts. erittäin syvällä. Kehittelemässäni kauhuskenaariossa yritän puhua paikallisen joukkoliikennehenkilökunnan kanssa heidän omaa, rentoa kieltänsä, jonka seurauksena päädyn viettämään ensimmäisen yöni hyvin viihtyisässä ojassa jossain päin ei-Walesia.

(Luin juuri Douglas Adamsista kertovaa Don’t Panic -kirjaa, jossa mainittiin herran vuokralukaalin hinnan olleen 17 puntaa viikossa, siis 1970-luvulla. Jos oletetaan, että punnan, markan ja täten myös euron kurssit ovat kehittyneet suunnilleen samassa suhteessa, vastaa tuo vajaan 150 euron kuukausivuokraa. Ja sanovat, että nollakasvulla ei saavutettaisi muuta kuin työttömyyttä.)

Minun aikakäsitykseni on lipsuva

Jos ikinä sovit kanssani tapaamisen johonkin aikaan X, voit rauhassa saapua paikalle vasta ajassa X + 15 minuuttia, sillä minä myöhästyn aina vähintään vartin (toimii siis myös loma-aikana, kuten olen jo itselleni edelliselläkin viikolla todistanut). Toisekseen jos ikinä teen kauaskantoisia suunnitelmia tyyliin ”tämä on valmis sitten kahden viikon päästä”, kannattaa lähettää gorillat uhkailureissulle viimeistään kymmenen päivän päästä, tai muuten kuulet minusta vasta seuraavan karkausvuoden juhannuksena (”tässä ois nää haastattelut”, ”tässä ois tää essee”, ”tässä ois nää veppisivut”, ”tässä ois tää lomake”). Just a friendly warning, that’s all.

Pisteet paranee

Nyt Zookeeper-enkat jo 26 kiloa ja osia, pikkusiskolla 29k. Jos et ole vielä tajunnut, niin tarjoanpa muutaman strategiavinkin.

Ensinnäkin pisteytys toimii seuraavalla tavalla: kolmesta palikasta saa yksinkertaisen pistemäärän, neljästä kaksin- ja viidestä nelinkertaisen. Vastaavasti omalla siirrolla poistuvasta ryhmästä saa yksinkertaisen pistemäärän, sen jälkeen paikalleen tipahtavista palikoista kaksinkertaisen ja niin edelleen. Yläreunassa näkyvän laskurin oikeanpuolimmaisin luku kertoo, montako palikkaa kutakin sorttia tulee saada, jotta kentän pääsee läpi. Siihen liittyen viimeisenä jäljellä oleva eläinlaji muuttuu myrtsin näköiseksi. Tätä voi käyttää hyväkseen pisteiden kalastelussa. ”No more move”-tilanteessa saat uudet palikat, mutta sekä aika, jo kerätyt elukat että tavoitteet pysyvät samana.

The times they are a-changin’

Minun pikkusiskoni musiikin oppikirjoissa on ties mitä donhuonoa ja muuta semmoista popinräiskettä. Kun minä olin ala-asteella 1980-luvulla, ainoa popbiisi koko eepoksessa biisi oli Let’s twist again. Ja sitten kun minä isopää erehdyin joskus sanomaan sadistiopettajalle, että eikö me voitaisi laulaa jotain uudempaa, se (nimenomaan se, ei hän) katsoi minua syvälle pieniin lapsensilmiini, narskutteli hampaitaan pianon takana ja kysyi, että mitäköhän se voisi olla. Enhän minä osannut vastata siihen niin kuin olisi pitänyt, että sinä olet se opettaja ja sinun pitäisi seurata aikaasi. Niin että sitten me vaan laulettiin Rydmania ja Salmea. On peruskoulun vika, että minusta tuli musikaalinen juntti!

Best of 2002

Täydellisen mielivaltainen mutta ehdottoman korrekti lista vuoden 2002 parhaista musiikkiakteista. Tasapuolisuuden vuoksi aakkosjärjestyksessä.

Parhaat levyt

Kotimaiset

Melkolailla poppipainotteinenhan tästä listasta tuli, ja harva listatuista levyistä on virheetön. Itse asiassa useimmat niistä sisältävät kappaleita, jotka tulee skipattua liki aina. Mutta kuten Coca-Colan palkkaamat copywriterit sanovat: Image is nothing.

CMX – Isohaara: Ei kai tätä enää voi paluuksi nimittää. Joka tapauksessa Tornion expatriaatit tekivät levyn, josta ei puutu iskusävelmiä eikä sydämensärkijöitä.
Kotiteollisuus – Kuolleen Kukan Nimi: Lisää samaa, mutta millaista samaa se onkaan. Pisteitä pettämättömästä tyylitajusta (biisinnimenä ”Rakastaa/Ei rakasta”, how cool is that?) ja tuhdista keikkailusta (mentaliteettina ilmeisesti vanha kunnon ”nää menee yhteentoista”).
Kumikameli – Oparin Aarteet: Herrajumala. Puolen ikääni olen asustanut samassa kaupungissa näiden hullujen kanssa, ja vasta 21. vuosisadalla huomasin, miten erinomaisen hienoja rokkilevyjä pojat, uhm, ukot tekevät.
Kuusumun Profeetta – Jatkuvasti Maailmaa Pelastamaan Kyllästynyt Supersankari: Kuusumu ei vieläkään kuulu keikkasuosikkeihini, mutta tällä levyllä oli kosketuspintaa enemmän kuin ensimmäisellä. Äärimmäisen intensiivinen laulusuoritus kauttaaltaan.
Sara – Kromi: Mitäs se haittaa, jos Toolia on tullut kuunneltua kun lopputulos on näin mainio? Hieman tylsä levymitassa, mutta voi miten tyylikäs.
Sipe – Sipe: Tuleeko teillekin mieleen Foo Fighters? Sipen levy oli reilusti parempi kuin Apulannan tuotos, ja piekseepä se myös Tehosekoittimenkin poppiparaatin. Sipe on symppis!
Zen Cafe – Vuokralainen: Toinen poppoo, joka ei suinkaan hae uusia ympyröitä, vaan keskittyy piirtämään vanhat entistä tarkemmin ja kauniimmin. Varmaankin paras valinta mainstream-älykköbändiksi maassamme.

Erimaiset

Jotenkin tämä lista vaikuttaa sisältävän enemmän uusia tuttavuuksia kuin kotimaiset albumit, mutta se saattaa olla vain havaintoharhaa.

Beck – Sea Change: Kaunista. Beck tuuppasi hämystelyn vähäksi aikaa nurkkaan, ja valoi levynsä silkasta mannasta.
Coldplay – A Rush Of Blood To The Head: Lisää energiaa debyyttiin verrattuna. Toistivat tavallaan saman tempun kuin Muse vuotta aiemmin, ts. ei erilaista mutta paremmin.
DJ Shadow – Private Press: Tämän miehen sydämessä on ehdottomasti groovea, ja niiden vieressä isohko pino vinyylejä. Ihanaa nytkytystä.
Flaming Lips – Yoshimi Battles The Pink Robots: Naivistinen taideteos ulkomaan ihmemiehiltä. Korvakuulokemusaa hiljaisiin iltoihin. Kuuntele mitä Do You Realizessa ja All We Have Is Now’ssa sanotaan.
Kent – Vapen & Ammunition: Ei tätä radikaaliksi uudistukseksi voi kutsua ja on se ehkä vähän kasarihenkinenkin, mutta kun Bergin Jocke avaa suunsa, ei voi kuin nojata taaksepäin ja nauttia.
System Of A Down – Steal This Album: Paras minun tietämäni b-puolikokoelma ikinä ja missään.

Parhaat sinkkurenkutukset

Tunnustan, olen idioottipopin ystävä. Mutta mitä ideaa olisi valita vuoden parhaiksi biiseiksi sellaisia lauluja, jotka ovat parhaimmilla levyillä? Yhtään allaolevista artisteista ei ole tarkoitettu pitkäsoittomuotoon, mutta jokainen jää ensimmäisellä kerralla kalloon resonoimaan kuin korvanjuuressa laukaistu 9-millinen.

Andrew W.K. – Party Hard: VERY METAL!
Lordi – Would You Love A Monsterman: VERY METAL! (öhm, siis, no hitto vieköön, onhan se.)
TATU – All The Things She Said: Sheer bubblegum bliss. Jos ei aivo tätä kuunnellessa pysähdy, vika on kuulijan korvien välissä.
The Ark – Father Of A Son: Freddie Mercury on tainnut kanavoida henkensä länsinaapuriin, siinä määrin tuhti paketti tämä homojen adoptio-oikeutta puolustava viisu on.

Parhaat konserttitapahtumat

Varsin rajoittunut on tämä lista, mikä kertoo lähinnä siitä, että nökötin suurimman osan ajasta kotona kalsarisillani sormi tukevasti nenässä. My bad.

Jyrock (Hypnomen ja Pharaoh Overlord): Ei mitään ennakko-odotuksia ja kas, paikalla oli ei yksi vaan kaksi mielenräjäyttävää aktia.
Kent @ Turku: Long time no see. Vaikka klikki olikin koko ajan taustalla, maaninen yleisö teki tästä vuoden mieleenjäävimmän keikan.
Suede @ Ilosaari: Kiireisen Ilosaariviikonlopun mieluisin yllättäjä. Luulin, että luvassa olisi kenkientuijottelua, mutta Brett ja pojathan pistivät pystyyn melkomoisen mellakan. Ja mikäs oli mellakoidessa, kun biisimateriaali oli A-luokkaa.

Neon Genesis Evangelion

Voisiko joku kertoa minulle, että mitä helvettiä siinä lopussa oikein tapahtui? Koko maailman new age -kohtalo olikin kiinni siitä havainnosta, että teinipojat on epävarmoja, vai hä?

Se ei ole bugi, se on ominaisuus

Kas vain. Blogibugia metsästäessäni katsahdin vielä Blosxomin kotisivuille nähdäkseni, miten vika ilmenee siellä. Kyse oli siis siitä, että ohjelma tuuppasi ilmoille rikkinäisiä linkkejä, joita sitten yritin kovin kovasti korjata. Ongelma olikin siinä, että niitä linkkejä ei vaan pidä näyttää käyttäjälle. Purkkaa, purkkaa, mutta nyt toimii. (PS: Paskat toimi, sama bugi on hiippaillut toisaalle ja kahta kauheamapana. No, ainakaan se ei tee mitään toimimattomaksi, lähinnä vain sotkee. Mutta olkoot.)

Vikoja valmiissa koodissa!

Herramunjee kun tää blosxom bugittaa. Tai no vika voinee olla Apachessakin, mutta joka tapauksessa perlin cgi-lib palauttaa url ja path_info -funktioiden arvot ihan väärin.

Jaa että mitäkö se meinaa? No se meinaa sitä, että navigointi on ihan perssilmällään. Ja kyllä, minä ihan vakavissaan kirjoittelen asioita muistiin tähän kellonaikaan. Älä virnuile siinä.

A Heartbreaking ∞ of Staggering Genius

Author Archive