Author Archive

On taas se aika vuodesta

Kämppä on yksi hävityksen kauhistus. Kaikki isot huonekalut – paitsi sänky ja keittiön pöytä – raahattiin Sonjan isän pakettiautoon ja lattia on täynnä villakoiria, joiden mausta Tiuku näyttäisi nauttivan suuresti. Yäk. Onneksi tämä on lauantaina edes vähäksi aikaa ohi.

20:19:23 EET (UTC +0200) @804

Menin yliopiston kirjastoon. Join siellä kahviossa kahvia ja söin pullaa. Menin istumaan pöytään, jonka ääressä naula istui, jonka kanssa jupisin.

Alkeita

Jaa niin, jos et tosiaankaan tiedä mikä blog on, pitänee minun yrittää selittää. Etymologisesti blog tarkoittaa weblogia eli veppipäiväkirja. Sen muodot vaihtelevat päiväkirjamaisesta muodosta valtaviin kollektiivisaitteihin. Blogit voi jakaa kahteen pääryhmään: toinen sisältää tekstiä, toinen linkkejä. Minun on kait sekamuoto.

Selvenikö asia?

Hyvä.

Selittelyä

Nii että miksikö minä tämän pistin pystyyn. Antakaas kun selitän: minulla kun on noita kirjoituspurppauksia jonkun verran, mutta vielä enemmän on keskeneräisiä sellaisia. Semmoisia irtoheittoja, mitkä on pakko päästä sanomaan, koska ne on niin hyviä. Tai öh, koska luulen niitä hyviksi. Tai koska on itseilmaisun tarve. Tai jotain muuta. Mutta siitä tässä nyt periaatteessa on kysymys: kun haluaa kirjoittaa jotain, mutta ei paljon. Ja olen antanut itselleni luvan kirjoittaa tänne kohtuuttoman huolimatonta kieltä. Tässäkin tekstissä on jo n+1 kirjoitusvirhettä, tyylin puutteesta nyt puhumattakaan.

Joulustressi

Yleensä kun puhutaan joulustressistä, sillä tarkoitetaan kaupalliseen joulunviettoon liittyviä epämiellyttäviä tunteita. Pitää ostaa tavaroita, muistaa kuka pitää mistäkin, organisoida postikorttivyöry ja muuta sellaista.

Minun joulustressini on hieman erilainen. Sen osatekijöitä ovat muutto Joensuuhun (suurin osa kirjoista on jo viety kellariin ja kohta vien DVD-leffat Esalle jemmaan), tuleva muutto Britteihin (siellä ei ole vielä asuntoa ja miten posti käännetään ja vuokrataso on helvetillinen ja rahat loppuu), syksyn opinnot (esseitä tekemättä, en mennyt tänäänkään tenttiin kun jäi lukematta), kissan sijoitus (mihin se tungetaan, MIHIN?) ja muuta sellaista.

Ihan vaan tiedoksi ettette ihmettele.

Automagiikkaa

Tässä kokeilen vaan sängyssä yömyöhällä, että toimiiko tuo minun rsync-skripti niin kuin pitää ja päivittää nätisti tämän blogin. Ja myös että syökö tämä ääkkösiä tiedostonimissä.

Juu ei se mitään ekalla yrittämällä toiminut. Uusiksi. Ihan perssilmää kutkuttaa – ja toimii! Jummijammi. (Kokeilin vielä yhden jutun.)

Säätöä

Näemmä vaatii vähän puukkoa tämä blogi toimiakseen kunnolla. Ikävän epäeleganttia tämmöinen ohjelman puukottaminen, saisivat harrastaa konffitiedostoja. Päivämäärätkin on tuollaisessa epelimuodossa ja minun perl-taidoillani menee viikko ennen kuin keksin mitä vipua tuolle pitää antaa.

Lisää kokeilua

Piti huijata ja heittää kelloa vuorokaudella eteenpäin, jotta näkee miten tämä käyttäytyy. Oikeasti tämä on siis kirjoitettu 17. päivä eikä 18. niin kuin tuo vielä äskön luuli.

Tekstiviestiarkisto

Kännykät ne vasta onkin ratkiriemukkaita

TTTKMO?
TDUUTKO
HAKEMAAN ?KUN
LPASIT?RESS
,PLZ? SAIS
TUGLDLA JO..P

Tämän lähetti eräs naishenkilö 12. marraskuuta klo 1:20. Hän saattoi olla lievässä humalatilassa, joten jätän hänen nimensä pois tästä, ettei hän vain vahingossakaan loukkaantuisi.

missäs hippi
luuraa??tuutko
mudittamaan
bootin jälkeen
vai ootko jossain
pileissä
panemassa
jotain ruttusta
huoraa??Himo
täällä vaan
huutelee. :=)

Tämä moderni taideteos saapui egonjatkeeseeni 5. syyskuuta klo 22:48. Lähettäjä oli toiminut anonyymisti – viesti oli lahetetty MTN sms:n kautta. Kukahan lienee ollut?


DID SHE LUV U
ALONG A TIME
WAZ SHE SO
HORNY SUCKY
SUCA SO VELL....

J.S., tuo vallaton veijari tiedusteli tällaista 12. lokakuuta klo 12:32, luultavasti sen takia, että olin viettänyt edellisen yön erään naispuolisen henkilön luona. J.S. on niin leikkisä tyyppi.


EI OO KRAPULA
YHESTÄ OLUESTA
JA KAHESTA
VENÄLÄISESTÄ
HUORASTA, EKA
LUENTO,
VÄSYTTÄÄ!

Kuten tämä S:n 13. lokakuuta klo 9:12 lähettämä viesti todistaa, sivarikoulutuksessa on varsin tylsää. Ja tämä oli vielä toisena päivänä.


Me and my 2000
trolls + a moose
and specially
trained
mountain lamas

…Ja minä kun vaan kysyin, että keitä ”me” tarkoittaa. Huoh. M:hän se, 30. marraskuuta klo 9:45.


MEIKÄ TAHTOO
VETÄÄ SUA IHAN
TONNILLA
PYLLYYN...OOOH
AAAAAH MEIKÄ
LAUKES.
LAUKESIT SÄ
SAMAAN AIKAAN.

Totta, uusivuosi on suuri juhlapäivä, mutta … L:n puhelimestahan tällaista tuli, mutta Luotettava Lähde kertoi minulle, että syypää oli eräs punapää. Enivei, 1. tammikuuta 1999.


TEIN VIIMEYONA
KAPPALEEN,
JOKA KERTOO
POSTIMIEHISTA!
SEN NIMI ON
"POSTMEN COME 
AT NIGHT". SON
TIETTY VIELA
KESKEN. :)

S., tuo väsymätön nero, loi tällaista 17. lokakuuta -98 kello 7:16.


OOT SÄÄLITTÄVÄ
TAPAUS.IHMISKUN
NAN 
IRVIKUVA.IHMISE
N
SATIIRI.MIES,LUKI
O ON JO LOPPU!

A. oli mulle kateellinen, koska minä pääsin risteilylle ja se joutui jäämään Helsinkiin. Mokoma, mukamas aikuinen ihminen ja jaksaa moisista vauhkota.
Timestamp 25. elokuuta -99, klo 15:32.

Nykyään puhelimeeni tulee vain pornoa, jota ei voi julkaista tässä. Paitsi ehkä nämä.


Maa vaatii verta.
Olet viimeisellä
matkalla
matkallasi. Tänä
yönä ei sinun
anneta kulkea
sen ohi.
Taistellaan
vastaan! -quaz
this flag will be
flying through
the epoch of
statehooe, as
black as the
night and the
unending space.
black flag flying
here tonight.

Herra J.E. oli päättänyt 12. kesäkuuta 2000 klo 00:59, että minun on välttämättä saatava tietää tämä. Sain hämmennysreaktion.

Ei ollut minun pussi/
ei myöskään siis minun ongelma/
syntiset huutakoon jumaliaan/
maailmanpyörä palaa!

Luulin, että autoon jäänyt muovipussi olisi J. tai seuralaisen. Ei ollut, 10. maaliskuuta 2001 klo 21:17.


Tänään ääni on
Jaakobin ääni,
mutta kädet kuin
Eesaun jalat.

J., 17. lokakuuta 2001 klo 04:09.


Turpasauna!
Sikamusiikkia! Ja
olenko ehtinyt
pyytää
puutarhurin
laulua! Nyt
vietiin Almaa
tuonelaan!

J., kylläkyllä. 2. marraskuuta 2001 00:59.

Jatkettu:
1/2
Eversti Backmanin, tuon
Mannerheimin 
varusmieslähetti
nä palvelleen
kyläpäällikön
suurin hetki oli
kun Folland
Gnat-hävittäjä
laskeutui
ensimmäisenä lento
Jatkettu:
2/2
koneena Lusiin
-- Ote
harjoituksen
tiedotuslehdestä

Ilmavalvoja J.I. taisi olla kertaamassa, 7. kesäkuuta 2002 21:31.

Jos uutiset
puetaan
viihteeksi, mutta
markkinoidaan
todellisuutena,
niin eikö itse
todellisuudesta
tule viihdettä?
(Ikonen 2002, 20)

Aivan oikein, J. siteroi itseään proseminaarin jälkimainingeissa 13. toukokuuta 2002 22:15.


OLLI, KUULE,
TIEDÄTHÄN/
OLEMME
VAKKARISSA, SEN
SIEDÄTHÄN/ KUN
SANON TÄTÄ
SOPIVAKSI
KOHTAUSPAIKAKS
I ETHÄN LUULE/
ETTEMME 
KUTSUHUUTOASI
KUULE.

S:n runosuoli sykkii 1. joulukuuta 2001 21:57.

Se on helle ja
kesä.Paskalla
istuessa tulee
hiki.

P. oli päässyt perimmäisten totuuksien äärelle 30. toukokuuta 2002 12:49.


Ai en? :) Voi hitto
hitto.. Kummaa 
ja harmillista.
Älä oo möksy.
Jossain 
vaiheessa 
kumpanakin
päivänä katselin
kyllä välillä
keltapaitoja sillä
silmällä jos siut
bongaisin.

J.R., tuo verbaalivirtuoosi, etsi minun sinistä t-paitaani keltaisten joukosta. En tajua kyllä syytä. 14. heinäkuuta 2002 23:32.

Best of 2001

(Rumban vuosiäänestykseen vastaamani mukaan muotoiltu lista musiikkiasioista vuonna 2001, järjestysnumerot poistettu ja selitykset lisätty. Bonuksena myös lisäekstroja!)

Parhaat

Kotimaiset

Bändit

  • Circle
    • oikeastaan tässä pitäisi olla bändin koko tuotanto, sillä keikkakokemus johti katalookin läpikuunteluun
  • Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
    • toimiiko Timppa livenä, mitä?
  • CMX
    • tämäkin enemmän koko habituksensa kuin jonkin ajankohtaisen takia

Äijät

  • Paleface
    • Mr. Message ja ehti vielä tehdä ihan kuunneltavaa rytmimusiikkiakin
  • Jarkko Martikainen
    • jokaiseen itseään arvostavaan julkaisuun pitää saada Jarkko sanomaan, että asiat ovat huonosti, sanomaan se satiirin keinoin ja mieluusti vielä mainitsemaan, että tämä sitten on satiiria
  • A.W.Yrjänä
    • CMX:n kysyvastaa-palsta, ’nuff said

Uudet

  • Liekki
    • basistilla mikki pelkkiä lavaspiikkejä varten, ihanaa
  • Manboy
    • kotitarvekitarapoppia, levyllä hiottua ja livenä tökkivää, mutta yritys hyväplus
  • Tulenkantajat
    • pakkoko se on koko ajan höpöttää ketä-murteella?

Levyt

  • YUP: Lauluja metsästä
    • parasta YUP:ta sitten Toppatakkien, jos minulta kysytään. Kitara + pop = rok?
  • Liekki: Magio
    • basistilla mikki … eiku sanoinko mie tän jo? Joka tapauksessa, levy josta jäi hyvä mieli
  • Circle: Taantumus
    • kun toinen levykokonaisuus, yksittäisiä biisejä en edes muista

Biisit

  • YUP: Erinomaisia ihmislapsia
    • selkäpiitä kylmää vieläkin
  • Pauli Hanhiniemen Perunateatteri: Joki
    • Perunateatteri tekikin temput: uuden levyn kaikki biisit eivät olletkaan enää 3. Nainen -pastisseja!
  • Zen Cafe: Eipä tiennyt tyttö
    • Zenkkareiden uuden levyn Se biisi

Ulkomaiset

Bändit

  • Depeche Mode
    • oi se keikka, se keikka…
  • Divine Comedy
    • näin se homma hoidetaan: tehdään pitkä ura, helevetin hyvä levy ja sitten rikotaan koko yhtye, juuri kun ehdin innostua siitä
  • System Of A Down
    • Look ma, metal doesn’t have to be boring after all!

Äijät

  • Macy Gray
    • kähinäpetteri ja laulurepertuaari nopeasta hitaaseen
  • Nicky Wire
    • naiivi ja korni välillä, mutta silti onelinereiden ja kantaaottamisen maestro
  • Nina Persson
    • The Bluest Eyes In Texas on niin surullinen, semminkin kun Boys Don’t Cry oli niin surullinen

Uudet

  • A Camp
    • ks. yllä
  • My Vitriol
    • ensisinkku kuulosti tylsältä, mutta jotenkin pojista irtosi reilusti enemmän puhtia ja intoa kuin saman saaren kenkäintuijottelijoista
  • Røyksopp
    • jos biisin nimi on Eple, ei bändikään voi olla täysin paha. ”ping pingpong, pogopingpong”

Levyt

  • Divine Comedy: Regeneration
    • pienestä melodiasta isoon sovitukseen, naivismista satiiriin, menettämistä ja anteeksiantoa – Regenerationissa on kaikki
  • Spiritualized: Let It Come Down
    • toinen ison soundin ystävä
  • Manic Street Preachers: Know Your Enemy
    • eihän se niin hyvä ollut kuin toivoin, mutta luotan yksittäisten biisien parantavaan voimaan (”Cos DNA means Does Not Accept”)

Biisit

  • Depeche Mode: Freelove
    • Mode pitää kiinni perinteistään eikä suostu julkaisemaan parasta biisiä ekana sinkkuna
  • Spiritualized: Out of Sight
    • ”I’d rather add some life to my years”
  • Garbage: Androgyny
    • tämäkin kuulosti ensin ihan möllöltä, siirtyi sitten sisäkorvaan soimaan ja osoittautui vielä lopulta yhdeksi uuden (tylsän) levyn parhaaksi biisiksi

Muut asiat

Kotimaista plussaa

Cleaning Women siivosi lavan puhtaammaksi kuin levysoittimen, Lumo poppasi tyylipuhtaasti, Pistepirkkojen levy oli a-ok, mutta esimerkiksi Hulkkosen miksaus ei oikein sytyttänyt, Crash oli so-so, Don Johnson rentoutti mutta oli levymitassa tylsähkö, Neljä Ruusua toimii kuten hyvä pop aina toimii, Soul Captain kuulostaa uudelta Ultra Bralta ja Subbareiden uudessa oli enemmän ideaa kuin edellisissä levyissä yhteensä.

Kotimaista miinusta

Office Building kuulosti livenä paremmalta kuin levyllä, Fintelligenssin pöntöt heiluivat ja kieli oli yhä kauempana siitä mitä suomeksi kutsutaan, Killer varasti bassoriffin Ritari Ässän tunnarista (ja levy kuulosti makkarapötköltä), Ville Leinosesta puhuttiin mutta yliannostus siirappia on yliannostus siirappia ja Viikate kuulostaa vieläkin ontolta vaikka Timppa kauniisti laulaa lurauttaisikin.

Ulkomaista plussaa

Airin kakkoslevyä pitää kuunnella sateella kuulokkeet päässä, Cult oli tanakkaa muttei tarpeeksi monipuolista, Eelsin tuotos tuntui repaleiselta levyksi mutta sisälti paljon hyviä biisejä, Muse rokkasi surisevasti mutta melko itseääntoistavasti, R.E.M. paranti kuin sika juoksuaan, Rammstein popitti keikalla koko rahan edestä, Tricky teki melkoisen sekametelisopan ja Weezer teki vasta nyt hyväksyttävän kakkoslevyn.

Ulkomaista miinusta

Clawfinger kuulostaa samalta kuin aina ennenkin, Elbow saa soitella jatkossakin itselleen jos minulta kysytään, Live upposi syvemmälle jenkkirokin suohon, Pulp oli taiteellisimmillaan ja kuuntelukelvottomimmillaan sitten 80-luvun, Radiohead pulputti ihan omiaan (miksei yhtä hyvää levyä kahden keskiverron sijaan?) eikä Toolin Lateralustakaan ei tullut paljoa soiteltua.

Toisten listat

Vertailun vuoksi katso vaikka mitkä olivat Tommyn valinnat 2001, NME:n valinnat 2001, Rolling Stonen valinnat 2001 (öh, Mick Jagger kolmosena? Jonkin sortin inside-huumoria, oletan) tai Q:n valinnat 2001. Kotimaiset musiikkiaviisit pitivät kiinni vähäisimmän mahdollisen veppityöväen periaatteesta, eivätkä saaneet vieläkään parhaus-listojaan WWW:hen.