Kävin hakemassa kirjastokortin, joten piti heti kahlata myös kirjaston hyllyt läpi. Mukaan tarttui Tommi Liimatan toimittama Veikko Ennala -kokoelma Lasteni isä on veljeni.

Sen aloittaa Ennalan laatima Yhden miehen symposion, joka kelpaisi melkeinpä toimittajan huoneentauluksi. Siteeraan hartaasti:

1. Juttujen ideoitten on annettava hautua paitsi, jos sielu sattuu äkisti leimahtamaan.
2. 99:ssä tapauksessa sadasta juttu on kirjoitettava viiteen kertaan.
3. Olen kiitollinen, jos minua neuvotaan; mutta tietämättäni ei juttujani saa rääpiä.
4. Malliesimerkki mitä tylsimmästä jutusta oli muuten niin hyvin kirjoittavan Wessmanin tarina miehestä, joka söi ruotsalaisen lehmän. Mikä oli sen idea hyvässä tai pahassa? Ei mikään.
5. Malliesimerkki siitä, miten mitättömästä aiheesta voi kirjoittaa loistavan jutun oli Osmo Lahdenperän kirjoitus pennin-kaivertajista. Lukekaapa tämän sarjan viimeisen osan loppu ja tulette kateudesta vihreiksi.
6. Jutut on tehtävä helppolukuisiksi. Parhaiten tämä onnistuu hemingwaylaisella tavalla. Mutta helppolukuisuus ei ole samaa kuin hutaisu. Myös pitkiä lauseita voi käyttää mutta silloin on hallittava sanankäyttö täydellisesti. Lukekaa Kretschermiä ja tunnette hiljaista nautintoa.
7. Ajatelkaa ensimmäisenä talon etua, koska se koituu sitten teidän eduksenne [toim. huom.: O tempora, o mores!]
8. Toimittajien pitää juttumatkalle lähtiessään tarkoin selostaa kuvaajalle, millä tyylillä aikoo jutun kirjoittaa (onko se surumielinen, pirullinen, ivallinen, järkyttävä, toteava)
9. Kuvaajan täytyy reagoida silmänräpäyksessä eikä hän saa jäädä suu auki hämmästelemään tilannetta, joka ei enää koskaan uusiudu. […]
10. Valehtelin kohdassa 2. Juttu pitääkin kirjoittaa kuuteen kertaan.

Lista jatkuu vielä, mutta loput eivät ole niin relevantteja koko kirjoittavan ammattikunnan kannalta.

Lehtipisteisiin ja parhaisiin liikkeisiin on ilmestynyt ensimmäinen numero LXRY-lehteä, joka on ekslusiivinen ja ainutlaatuinen.

Jaiku ehti jo kollektiivi-ihmetellä, miksi kansanedustaja Tanja Karpela on tehnyt lehden pääkirjoituksen, kun hänen kantansa luksustavaraan on hieman nyrpeä.

Mutta paras kaikista on kustantajan työpaikkailmoitus:

Assistentti – LXRY Finland Oy julkaisee uutta luxuselämään keskittyvää lifestyle-lehteänimeltä LXRY -Magazine.Haemme media-alan kokemusta

Tästä on hyvä jatkaa.

Mietin vaan – kun Aamulehden verkkosivuilla on juttu siitä, että Henkkamaukan mainos oli eettisesti sopimaton Helsingin katukuvaan (eli näkyi reittä), niin miten tolkullista on otsikoida se ”Tämä mainos oli liian eroottinen katukuvaan – katso kuva!”

Ymmärrän hyvin sen, että mainos täytyy lukijalle näyttää, koska eihän tämä muuten voi arvioida plakaatin sopimattomuutta. Mutta jotenkin tässä nyt tulee ristiriitainen olo, kun oikein huutomerkin kanssa houkutellaan katsomaan ko. kuvaa.

Älä ymmärrä väärin: moralisointi on hieno asia, josta lehdistön tulee pitää ehdottomasti kiinni.

Tämä päivä ja huominen kuluu viisastellessa Messukeskuksessa eli Mediapäivillä. Jos aiheet kiinnostavat, palasia keskusteluista löytyy Jaikusta kanavalta #mediapaivat.

Edit 7.3.2008:
Raw-blogi on nyt netissä.

Tänään lopsahti postiluukkuun Photo Raw -lehden toinen numero. (Jep, vaihtoivat nimeä ekan numeron jälkeen, kun se ei ollut tarpeeksi selkeä.)

Lehdestä voisi sanoa yhtä jos toistakin, mutta keskityn nyt siihen, että alkusivuilla esitellään Rawin bloggaaja Hanna Weselius. Voipi olla, että olen kädetön urpo, mutta ainakaan minä en löytänyt lehden sivuilta minkäänlaista mainintaa ko. blogista.

SND29 World’s Best-Designed Newspaper (slideshow) from Society for News Design on Vimeo.