Hulluilta päiviltä saattoi tarttua mukaan New Yorkin -lentojen lisäksi pino aikakauslehtiä. (Hei, minä olen Olli Sulopuisto ja minulla on lehtiongelma.)

Kassiin päätyivät

• The New York Review of Books
• Scientific American
• New Scientist
• Edge
• Intelligent Life
• New York
• Scientific American Mind
• Film Comment
• Sight and Sound
• American Cinematographer

Osa lehdistä on vanhoja tuttuja tai ainakin olen lukenut melkein kaikkia netistä. Mutta alkuperäinen ajatukseni oli tämä: ajattelin perustaa blogiin kuukauden lehti -osion, jossa lausuisin nerokkaan mielipiteeni yhdestä lehdestä kerrallaan. Se ei ole mikään jumalansana, vaan pikemminkin tarkoitus olisi esitellä kiinnostavia läystäkkeitä ja kuulla itse vinkkejä muilta.

Vaan mistä aloittaa? En osaa itse päättää, joten joku muu voisi päättää sen puolestani.

Näiden tuoreiden hankintojen lisäksi hyllystä löytyy erinäisiä numeroita seuraavia: Atlantic, Esquire, Vanity Fair, New Yorker, Creative Screenwriting, Fortune, Popular Mechanics, Wired ja Geek. Niitäkin saa ehdottaa.

Tarmo Kunnas: Pyhä ja paha menevät sekaisin maallistuneessa yhteiskunnassa (¤) (HS 2.10.)

Mutta ehkä myös kulttuurimme syvärakenteissa on jotain, mikä inspiroi nuoria väkivaltaan.

Jokelan ja Kauhajoen tragediat ovat kuin jatkoa monen nykyihmisen uskolle luonnonvalintaan ja vahvimpien voittoon, narsistiselle julkisuushakuisuudelle, voiman palvonnalle sekä rakkaudelle pahan tunnuksiin, joilla monet koristavat vaatteensa ja olemuksensa. Mainos- ja videokulttuurimme heijastelevat samoja mustanpuhuvia tendenssejä.

Darwinismi, tuo aikamme mustanpuhuva tendenssi, johon moni nykyihminen uskoo. Ehkä Tarmo tarkoitti sanoa jotain muuta, mutta kai kirjallisuuden professorilta saa pyytää eksaktia ilmaisua?

Dexter Filkins oli New York Timesin Irakin-kirjeenvaihtajana 2003–2006. Hän on julkaissut kokemuksistaan kirjan Forever War, josta muokattu artikkeli on aika hurjaa luettavaa.

Everything was like that in Iraq: anything anyone ever tried burned to black.

Iltalehti:

Lähikaupan myyjän mukaan vangittu osti peruselintarvikkeita ja kissanruokaa.
– Hän ei ostanut koskaan alkoholia, ihan perusruokaa.
– Hän oli syrjäänvetäytyvä eikä puhunut aluksi mitään. Tervehdin häntä aina ja lopulta hän sanoi, että hei ja kiitos. Ei koskaan mitään muuta, yli neljä vuotta samassa kaupassa myyjänä työskennellyt nainen kuvailee.

Katsotaanpa: minä käyn lähikaupassa, ostan peruselintarvikkeita ja kissanruokaa, en koskaan alkoholia. Myyjälle sanon että ”moi”, ”pankille”, ”kiitti”. Lisäksi pelaan sota- ja tappopelejä valtavalla ruudulla. (Tosin minulla on myös autopelejä, jotka surmaajalta puuttuivat tyystin.)

Jumalauta. Sehän täsmää.

Olen kuumeinen ja muutenkin kipeä, joten:

mitä vittua siellä iltapäivälehdissä taas puuhataan?

Kun ihminen kuolee, miten teillä reagoidaan? Pannaanko kärkeen kuolema vai tuodaanko aihe lähelle lukijaa jonkun julkkiksen kautta?

Ilta-Sanomat:

Iltalehti:

Voi saatanan saatana sentään. Eli siis kuolema ei ole itsessään tarpeeksi järkyttävä tai tunteellinen tapahtuma, vaan se pitää heijastaa jonkun mediatutun kautta, jotta kyyneleet alkaisivat todella virrata, vai?

Okei, tämähän on täysin harmitonta toimintaa – ei maailma mihinkään kupsahda, vaikka välillä tekisi virhearvioita (sanoo hän kirosanoilla täytetyssä kirjoituksessaan). Ongelma on siinä, että tällainen käytös on typerää.

Tarvitaanko Suomeen tosiaan joukkotiedotusvälineitä, joiden toimintaperiaatteena on typeryys? Vedotkaa tunteisiin, kirjoittakaa julkkiksista, mutta älkää nyt saatana olko tyhmiä.

Kröhöm. Seth Stevenson kirjoitti Slaten viivyttelyviikolle (jonka laitoin talteen kaksi viikkoa sitten ja luin siis äsken) mainion jutun Letter to a young procrastinator.

Sitaatteja:

The root cause of my procrastination, in technical terms, is this: I’m lazy. Extremely lazy.

Get off your fat badonk and stop procrastinating. Right now. No, not after the Gilmore Girls rerun ends. Now now. […] Will you do this? No. You will not. You will dabble at the crossword for a while. Later, you might get a yogurt. Eventually, you’ll start reading pointless crap on the Internet. You see, you’re doing it as we speak! Because: You are lazy.

Understand that this will never, ever change. You will always be lazy, and you will always procrastinate. I know it’s tough for you to hear, but it’s a harsh truth that you need to internalize. I’m serious about this. It’s bad enough that you’re so damn lazy. People like you can’t afford to be delusional on top of all your other problems. […] When I was young, my procrastination was merely debilitating. As I age, it gets far worse.

Take, for instance, this assignment. I first learned of it two weeks ago and, since then, I’ve gotten really, really superb at Guitar Hero III. Now I’m awake in the middle of the night, facing a deadline that’s hours away, and I’m guzzling caffeine and just getting started. Crikey, I haven’t done a lick of research! My editor specifically asked me to find historical examples of procrastination. Hold on, gonna Google a couple things …

Okei, ei ole ehkä tolkkua käydä koko hommaa läpi näin. Lue itse.