Archive for the ‘misc’ Category

PeePeePee

Näin unta, jossa olin hyväntuulisen seurueen matkassa. Olimme juuri päässeet jonkun kämpille. Selitin, että jonkun pitäisi tehdä juttu, jossa kysyttäisiin Pirkka-Pekka Peteliukselta, että miksi se ei ole enää hauska.

Heti sanottuani tuon tajusin, että seurueeseen kuului Aake Kalliala, joten yritin vähän pehmittää lausuntoani. Meni hetki ja huomasin, että olimme saapuneet Pirkka-Pekka Peteliuksen kotiin. Hän pyysi minua poistumaan, kohteliaasti mutta silti selvästi vihaisena.

Teoriassa mestari

Ha ha haa!

Olen aina tiennyt olevani musikaalisesti lyömättömän lahjakas (badam-ching!), ja nyt siitä on todisteet. Edessänne seisoo Olli Sulopuisto, HuK ja musiikin teoria 1/3 suoritettuna arvosanalla 4.

Ruokailuvälineistä

Boheemi elämäntapa on johtanut siihen, että meillä ei ole puhtaita haarukoita. Tämä aiheutti pienoisen ongelman ruuan kanssa. Rakas avopuolisoni keksi kuitenkin luovan ratkaisun: hän kauhoi tabulee-salaatin suuhunsa puikoilla. Asian tekee merkittäväksi se, että normaalisti Outi ja puikot eivät sovi yhteen – kiinalaisen syöminen synnyttää kiroilua ja visiitin keittiön vetolaatikolle.

Hyvä että näin.

Minä syön ihan tylsästi kertakäyttöhaarukalla.

Me fail English? That’s unpossible!

Syystä tai toisesta olen ajautunut viime päivinä sivuille, joilla voi testauttaa enempivähempi leikkimielisesti kielitaitoaan auf English.

Jaska Jokusen sivuilta minulle ensimmäisenä tutuksi tullut Spelling Bee on harrastus, josta on tehty valloittava elokuva ja kohtuullisen vaikea peli.

Copy editorin hommista haaveileville sopii Wordista, jossa pitää korjata virheet lauseista.

Free Ricen sanavisa lienee jo useimmille tuttu juttu. Vaikeusaste on melkoinen.

Lisää kielitestejä on koottu Capital Community College Foundationin sivulle.

Jotta visa-ahdistus ei olisi liiallinen, linkataan lopuksi vielä sivustoon, jolla on ääninäytteitä lukuisista aksenteista.

Myydään: läppäri, leffoja, kirja, dvd-tallennin

Edit: Ajantasainen lista löytyy Myytävänä-sivulta.

Leffoja, hintaa vaiks posteineen 6 egee ja ilman posteja femman.

  • pari Scorsesea Goodfellas (2 dvd, R1) ja
  • Casino (R1)
  • Dog Day Afternoon
  • Firefly-leffa Serenity (R1)
  • Hot Fuzz (R2)
  • Lost in Translation
  • Million Dollar Baby
  • Tim Burtonin hieno nukkeanimaatio Corpse Bride (R1)
  • Traffic
  • Unforgiven (2 dvd, R2)
  • 12 Monkeys
  • Being John Malkovich
  • Eternal Sunshine of the Spotless Mind
  • Full Metal Jacket
  • Herzogin Fitzcarraldo eli hulluutta viidakossa (R2)

(Kaivelen aluekoodit tarpeen mukaan noihin muihin.)

Myyn, koska fiksut pojat sijoitti hd dvd -vekottimeen.

Kannettava tietokone. HP Pavilion dv5074EA, (manuaali). Speksit: AMD Turion 64 ML-34 (1,8 GHz), 80 Gt kovalevy, giga muistia, 15,4-tuumainen näyttö (1280×800), dvd±2rw-asema, muistinkortinlukija (SD, MS, MMC, SM, XD), wlan + bt, 3 × usb. Ikää 1,5 vuotta, akun kesto n. tunti. Hinta neuvoteltavissa, jotain 250 eur? Mitään ei ole rikki, mutta tahrainenhan tämä jo vähän on.

Myyn, koska ostin juuri Macbookin. (Tiedetään, tiedetään.)

Opus. Reading Comics -kirja, 10 euroa (sis. postit).

Myyn, koska en tarvitse.

Tallentava dvd-soitin. Panasonic DMR-E53 tallentaa ok-laadulla 2–3 tuntia kamaa lätylle. Uudelleenkirjoittavuus DVD-RAM-levyillä, joita ruiskasen settiin mukaan kymmenen kappaletta. Virtanäppäin ei toimi, paitsi kaukosäätimessä. Hintaa 60 euroa.

Myyn, koska tämä on ajalta ennen tallentavaa digiboksia.

Oscar-uni

Tämä se pitää vielä kirjata muistiin ennen kuin unohdan.

Näin nimittäin viime yönä Oscar-aiheista unta. Tai siis oikeastaan näin unta siitä, että missasin Oscar-gaalan, koska digiboksin tallennus kusi jotenkin. Kovalevyllä oli kyllä kuusi tuntia ohjelmaa, mutta siinä oli kolme tuntia jotain kännykkäpeliä ja muuta yömainosta, sitten kahden tunnin mittainen red carpet -osio ja itse gaalaa vain tujaus.

Taisinpa itkeä ja huutaa tämän epäonnen johdosta. Siis unessa, en hereillä enää.

Hitsinpimpula

Tiedätkö sen tunteen, kun on juuri oppimaisillaan jotain? Siis että intuitiivisesti löytää jonkun yhteyden, vaikka ei ihan täysin saa sitä vielä järkeiltyä.

Luulen, että kantasoinnut ja kitarasoinnut ovat törmäämäisillään päässäni, sillä luulen ymmärtäväni niiden välisen yhteyden, vaikken ihan vielä ymmärräkään.