Elokuvataiteilijat Andrei Tarkovski ja Charles Bronson.

Bonuksena vielä kadonnut kolmonen eli Burt Reynolds.

Julkisesti esittelen itseäni näin:

Vaikka oikeasti mieleni tekisi olla näin:

Radiouutisissa puhuttiin eilen lakkautusuhan alaisista varuskunnista. Dragsvikiä ei todellisuudessa voida lopettaa, koska se olisi kielilain vastaista. Asiaa selvittänyt henkilö sanoi periaatteena olevan, että jokaisen suomalaisen pitää voida suorittaa asepalvelus äidinkielellään.

Vaikka asepalvelus ei ole kovin korkealla kansalaisuuden symbolit -listallani, en voinut olla kuuntelematta lausuntoa kuin Piru ääniraamattua. Tuohan tarkoittaa, että jos äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi, ei voi olla suomalainen.

En tarkoita, että ruotsin asemaa pitäisi heikentää, vaan että kaikkien muiden kielien asemaa pitäisi vahventaa. Suomi on sekä etnisesti että kielellisesti erittäin homogeeninen maa. Jos keskustelu käydään ainoastaan yhden kielen tiimoilta, sen puhujien oikeuksista ja velvollisuuksista, ollaan hakoteillä.

Kuten sanottua, tämä oli vain irtoajatus.

Yleensä kirjaston poistokärryssä on väitöskirjoja 1980-luvulta, ruotsalaisia sarjakuvia tai obskuureja tiedelehtiä. Tänään oli toisin. Tänään löysimme pinon New York Review of Books -lehden numeroita vuosilta 2001 ja 2002. Ilmeisesti kyseessä oli satsi kaksoiskappaleita, jotka sivistyslaitos oli päättänyt pistää tarpeettomina pellolle.

Pohdiskelimme hetken, montako arviolta kahdestakymmenestä tarjolla olevasta numerosta kehtaisimme ottaa. Päädyimme sitten jakamaan saaliin niin, että molemmat saivat tuuman paksuisen pinon lehtiä, eikä kärryyn jäänyt mitään.

Vaan että onkin hieno esine tämä lehti! Ulkoasu suorastaan hohkaa sivistystä. Teksti on pläntätty neljään palstaan, valokuvia ei ole ja kuvitus on karikatyyrejä. Oli aihe — eli kirja-arvio — mikä tahansa, tilaa löytyy vähintään sen kolme–neljä sivua. Jummi että onkin hieno lehti!

Jos näitä lukemalla ei sivisty, niin sitten ei perkele millään. Köh, tarkoitan siis tietenkin, että sitten ei niin millään.

Pitäisiköhän sitä Parnassoa harkita?

Ajattelin parhaan bloggaamisperinteen hengessä jurputtaa hieman aiheesta, jolle en voi mitään ja joka ei minulle mitenkään kuulu.

Hesarin yleisönosastopalstalla on viime päivät räksytetty siitä, pitäisikö kirjaston tarjota asiakkailleen sähköpostimuistutus erääntyvistä lainoista. Joku onneton sitä uskalsi ehdottaa, mutta palautevyöry osoittaa tyhmän pyytäjän olleen täysin väärässä.

Ensinnäkin, on argumentoitu, on itsekästä pyytää kirjastolta tällaista palvelua. Onhan se nyt saatana, ne sanovat, ettei nykymaailmassa ihminen viitsi sen vertaa vaivaa nähdä, että palauttaisi itse kirjat ajallaan. Tänään joku niksipirkkaili, että palautusmuistutuksen voi kätevästi itse laittaa kännykän kalenteriohjelmaan.

Hienoja argumentteja kaikki, ja aivan päinperseisiä.

Kysymyshän on siitä, että koska kirjaston tietojärjestelmässä on jo valmiiksi tieto eräpäivästä, ei olisi kovin kummoinen kikka valjastaa kompuutteria suoltamaan asiakkaille erääntymisvaroituksia. Sitten ei tarvitsisi huolehtia siitä, kuinka pitkä missäkin paikassa minkäkin teoksen laina-aika on, tai että onko se uusimispäivä laskettava aamusta vai illasta ja muita triviaaleja aritmeettisia harjoitteita. Totta on, että ko. systeemin rakentaminen ei välttämättä ole aivan ilmaista, mutta kun se on kerran saatu paikalleen, ylläpitokustannukset niin rahassa kuin ajassakin lienevät minimaaliset.

Asiakkaalle koituva hyöty on jotain aivan muuta kuin minimaalista. Esimerkiksi täällä meillä Jyväskylän kaupunginkirjasto tarjoaa moista palvelua, mutta yliopiston kirjasto ei. Jälkimmäinen aiheuttaa ihan perkeleesti tarpeetonta stressiä, ja empiirisiin kokemuksiini pohjaten tiedän sanoa, että kaupunginkirjaston lainat tulee palautettua ajoissa paljon suuremmalla varmuudella. Siitähän tässä on pohjimmiltaan lainaajien näkökulmasta kysymys, että eepokset tulevat kiertoon ajallaan.

Mutta ei, höyrypäät vouhkaavat lehden sivuilla — helvetti, minä sentään maksan rahaa siitä sellujalosteesta — siitä, miten saamattomia ihmiset ovat.

NNNGH!

Jopa helpotti.

Ilmeisesti me suomalaiset olemme päättäneet kaikki muuttaa vuorille.

Harmillista. En löydä mistään vanhaa geek codeani, vaikka varmasti olen sellaisen joskus puljeerannut. Kirjanmerkeissä on näemmä vielä dekoodaaja ja veppi tarjoaa enkoodaajaa. Here goes.

Geek code

—–BEGIN GEEK CODE BLOCK—–
Version: 3.12
GMC d– s: a- C++ UL+++ P– L++ E W+++ N o– K- w
O- M- V– PS++ PE- Y+ PGP t– 5+ X+ R tv b++ DI+ D+
G e++ h– r++ y+
——END GEEK CODE BLOCK——

Blogger code: B7 d t+ k s++ u- f i o x– e+ l- c–

Joku varmaan tietää kertoa, että onko näitä enemmänkin.

Postihenkilö toi TV-Maailman, jonka kannessa puhutaan Arrested Developmentista ja paketin, jonka sisällä löllöttää juurikin sama sarja DVD:llä.

Muistiin merkittäköön, että ovea avatessani vaatetukseni oli vaaleanpunaiset pyjamahousut.

Mainitaan myös, että lukuisten vierailujen ansiosta tunnistan nyt postinkantajan kasvot. Pitääkö minun alkaa moikata häntä?

Jepjep, Kuopioon vie tie kesän ajaksi. Paikan tarjosivat, vaikken edes keksinyt uutisaihetta — ja kuka tollo menee haastateltavaksi kesätyötä varten eikä ole miettinyt uutisaihetta valmiiksi?

Se piti vielä sanomani, että kun nirskuttelin aiemmin työhakemusten tekemisen vastenmielisyydestä, unohdin selittää inhon syyn. Se on nimittäin yksinkertaisesti se, että uskon olevani paljon parempi kirjoittavana toimittajana kuin mitä hakemustekstini (lyhyt, tylsä, innoton) perusteella voisi kuvitella. Vaan nytpä sitä pääsee taas testaamaan teoriaansa.