Kissa se ei ole aina ihan maailman vakain elukka. Niin kuin nyt vaikka viime maanantaina, jolloin retuutin Tiukua junassa kahdeksan tuntia Joensuusta Kokkolaan. Ymmärtäähän sen, että siinä saattaa mieli järkkyä.
Joten kun aukaisin kantolaatikon oven Kokkolassa, elukka katosi sen siliän tien. Se livahti seinässä olevasta reijästä ensin naapurin puolelle, jossa vastaan tuli lempeäluontoinen labradorinnoutaja, jolloin Tiuku vetäisi maihin. Kirjaimellisesti. Se nimittäin meni lattian alle piiloon.
Ensimmäisenä iltana kissa vastaili vielä huutoihin, mutta toisena päivänä oli ihan hiljaista. Kun Outi pääsi töistä kotiin, oli eläin ollut kadoksissa jo yli vuorokauden. Naapuri sanoi, ettei mitään ollut näkynyt tai kuulunut, joten me aloimme kierrellä taloa ja kurkkia perustusten alle. Veimme lähikauppaan ilmoituksen, ja samalla reissulla ostimme vielä läheisestä marketista fikkarin.
Kun otsalampun kanssa mentiin sitten vielä kerran kurkkimaan lattialautojen alle, odotti siellä perimmäisessä nurkassa tämä näky. Tunnin verran sitä saatiin maanitella ja kepillä tökkiä, kunnes lopulta onnistuin kalastamaan sen valjaat kiinni rikkaharjan varressa olevalla koukulla (!) ja lopulta kissan kokonaan pois.
Oli se vähän järkyttyneen oloinen, ei jutellut mitään ja meni sohvan taakse nukkumaan. Onnellinen loppu saatiin kuitenkin.
