Archive for the ‘leffat’ Category
Mooren arviointia
Top 20
Kuinka Tunnit tehtiin
Käännöksiä, osa X
Leslie Nielsen ist sehr verdächtigeli
Leslie Nielsen on kovin epäilyttävä. Hienoa, germaanit!
Muuten olen sitä mieltä, että tässä elokuvassa on laittoman paljon helvetin huonoja trikkikuvia, olivat ne sitten tarkoituksellisia eli eivät.
Filmifriikki
Leffapläjäys
Bruce Almighty
Ei. Jim Carrey yrittää olla hassunhauska, romanttinen ja filosofinen, mutta lopputulos on lähinnä kaikkien komponenttiensa negaatio. Jonkun verran hubaa kaikkivaltiudesta erottaa, mutta parisuhdeasiat on hoidettu sutaisten (kaksi kohtausta onnellista eloa ja sitten tuleekin jo kriisi), jumalkompleksista puhumattakaan, sen sisältö kun voidaan tiivistää seuraaviin kahteen repliikkiin:
Bruce: Jumalana olo ei olekaan helppoa.
Jehova: Ei.
City of God
Kyllä. Tämän vuoden Amores Perros, sanottiin, vaikka leffa ei tule edes samasta paikasta. Vertauksessa olikin kai enempi kyse tyylilajista, ja sen suhteen nämä kaksi ovat kyllä aika samaa maata. Varsin energisesti kuvattu ja leikattu slummikuvaus on kyllä vetävä, mutta mielestäni ei – toisin kuin moni on hehkuttanut – mitenkään mullistava. Swaggeria kyllä löytyy.
Die Another Day
Kyllä. Hot dammit, tämähän oli hyvää kamaa, siis omassa lajissaan. Parin edellisen Bondin väsymyksestä on nyt päästy eroon, vaan eipä vanhasta franchisesta olekaan enää jäljellä kuin nimi. Kaksimielisyydet ovat aika yksiselitteisiä, mutta kyllä se ralliskaba jäätiköllä oli ihan hieno. Tarjoilija, popkornia ja kolajuomaa, kiitos!
Hulk
Ei. Ang Leen sinemaattinen kirves karahti kiveen, kun mies otti vihreän jättiläisen harteilleen. Hulk-sarjakuvissa draamasta ovat yleensä huolehtineet sivuhahmot, kun pääjehu on keskittynyt siihen mitä tekee parhaiten, eli asioiden rikkomiseen. Nyt väännetään draamaa tukahdetetuista muistoista ja isien synneistä, mikä saa varmaan sen yhden wieniläisen partamiehen myhäilemään haudassaan. Lopputulos on kuitenkin toimintapläjäykseksi melko lailla liian pitkä, eikä Hulk smash! -osastoakaan löydy tarpeeksi. Tämän kesän mättöpätkistä paras on siis yhäkin X-Men 2.
Nightbreed
Ei. Sovitaanko Clive niin, että tästedes kirjoittelet vaan niitä splattisnovellejasi mutta jätät elokuvien ohjaamisen muille? Saat kyllä poiketa puvustamon ja lavastuksen puolella, koska se sinulta selvästi sujuu. Mutta Clive, ei enää tehdä tämmöisiä jättipökäleitä, jooko? Menee vain rahat hukkaan sinulta ja minulta.
Storytelling
Kyllä. Hutaistun oloinen kaksiosainen Solondzilta. Mukana ovat kyllä kaikki ne elementit, joihin Happinessissa ihastui (raivokas dialogi ja maailman suurimmat luuserit pääosissa), mutta hieman ohuksi tämä soppa tuntuu jäävän. Tiivistettynä: Dilemmat esitellään muttei käsitellä. Sitä paitsi kun elokuvantekijä sojottaa syyttävällä sormellaan yleisöään kohti elokuvansa sisällä, on siinä sellaista tunnistuksen tuskaa, ettei paremmasta väliä.
The Day the Earth Stood Still
Kyllä. Älykkääksikin mainitun 1950-lukuisen scifi-pätkän juoni on melko lähellä nyky-Jenkkilän toimintamallia: Supervalta saapuu pakottamaan keskenään kränäilevät kansallisvaltiot rauhaan. Mustavalkokuvaus on melko jykevää, valoista ja varjoista on realismi kaukana. Näyttelijätkin ovat sitä ylitseampuvan teatterisuuntauksen satoa, joka nykykatsojan silmään pistää kuin pahempikin malka, mutta on tällä hiukkasen arvoa myös historiallisesta kontekstistaan erotettuna.
Lilja 4-ever
Kyllä. Siitä lähdetään, että jos leffassa soi Rammstein, ei ihan kaikki voi mennä vikaan (paitsi XXX:ssä). Tekisi mieleni kuvailla tätä elokuvaa voimasanan avulla, joten kokeillaanpas: Moodyssonia ahdistaa ihan vitusti. Leffan parhaimpina – eli pahimpina – hetkinä se ahdistus välittyy katsojalle asti vakuuttavasti. Venäjänvirolaisen Liljan lapsenusko parempaan elämään jossain muualla, umpi-itsekäs äiti ja säälittävä ystävä kutovat kokonaisuudesta täydellisen toivottoman. Raiskausmontaasi on kaikessa inhottavuudessaan erityisen onnistunut. Minua kyllä rassaa se, että Dirty Pretty Thingsin tapaan aivan lopussa katsojalle tarjotaan helpotusta, kun jotenkin tuntuu, että tosielämässä häpi end olisi pelkkää unelmaa.
Lolita
Kyllä.
- Peter Sellers on aina hauska.
- Se kohtaus, jossa Humbert Humbert makaa kylvyssä vaimonsa kuoleman jälkeen, on erityisen hauska.
- Muuten taitaa tämänkin leffan arvo livahtaa enempi tuonne nostalgian puolelle ja osaksi mestari-auteurin curriculum vitaeta, kun ei se aivan omilla jaloillaan jaksa seistä.
Vaan tuo lienee tarpeeksi elokuvista pieneksi toviksi, minä menen tuulettimen viereen lukemaan. Alkaa jo nolottaa se, että samat kirjat roikkuvat tuossa luettavina-väliotsikon alla jo kolmatta kuukautta.
Kaksi DVD-asiaa
Toisekseen: Tekstitykset on erikoisia juttuja. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Paluu tulevaisuuteen -trilogia. Tässä asiat on periaatteessa hoidettu vallan erinomaisesti, kun kaikki ekstratkin on tekstitetty kaikilla kielillä. Toisaalta taas tämän enkkutekstitys on välillä vallan erikoinen. Kakkososassa tulee ensimmäisen 40 minuutin aikana ainakin kuusi erilaista taustamusiikin kuvausta, nimittäin apprehensive
, ominous
, adventurous
, dramatic
, foreboding
ja portentous instrumental music
. Vaivautuisikohan joku musiikkitieteilijä kertomaan minulle miten nuo neljä erotetaan toisistaan?
Heeeere’s Johnny!
Sitaatteja:
The gist, however, was the same – that Nicholson would deliver his finest work not in those roles he mastered but in those he didn’t.
Certainly the pattern was set long before Tim Burton’s 1989 Batman, a film often cited as the point at which Nicholson lapsed into self-parody, but one in which his bogeyman strut as the Joker is still unfailingly enjoyable.
In the process his choices were seldom other than idiosyncratic, often verging on the baffling: while you can’t help but wonder what the likes of Spike Jonze or P.T. Anderson could do with him, you equally can’t suppress a strange admiration for his indifference to such a relatively obvious career move.
Thin Red Line, Manhattan, HGTG
The Thin Red Line
Eräs Hollywoodin 1970-luvun suurista ohjaajalupauksista oli Terrence Malick. Mies katosi vain muutaman elokuvan tehtyään limboon, josta hän kipusi takaisin elokuvaihmisten ilmoille vasta 1990-luvun lopussa tämän elokuvan kanssa.
Ja melkoinen paluu se onkin. TRL on hidastempoinen, pohdiskeleva elokuva. Silmiinpistävintä on sen kauneus – uskomattoman hienot kuvat puista, eläimistä ja auringonvalosta ovat hienointa cinematografiaa aikoihin. Hans Zimmerin säveltämä soundtrack on upea, varmasti miehen paras työ vuosiin.
Elokuva seuraa kymmeniä eri hahmoja, eikä kukaan nouse keskipisteeksi. Selväpiirteistä tarinaakaan ei ole, vaan pikemminkin siirrytään tunnelmasta toiseen, taistelusta koralliriutalle. Kaikesta tästä seuraa, että TRL ei taatusti ole kaikkien makuun. Se ei suinkaan ole täydellinen, mutta jos haet kaunista, mietiskelevää kollaasia, tämä kolmetuntinen palkitsee.
(Muut arviot: Nyt, Observer, Amazon, NY Times, New Yorker, Salon)
Manhattan
Woody Allenin kultakauden filmeihin kuuluva Manhattan vastaa täydellisesti stereotypiaa Allen-elokuvasta. Dialogi on terävää, absurdin laitamilla heiluvaa ja välillä sen toiselle puolelle lipsahtavaa, vaikka henkilöt ja tapahtumat pitävät jalkansa tiukasti New Yorkin kamaralla.
Kaikki päähenkilöt ovat kuin syntyneet rooleihinsa, juonesta on turha puhua ja maailma on täynnä sekä onnetonta että onnellista rakkautta. Mustavalkokuvaus on päätähuimaavaa. Elokuvan ensimmäiset 20 minuuttia ovat sellaista silmäkarkkia, jota ei monesti tämän enää ole monokromisena filmille vangittu.
Ehdottoman suositeltava auteur-pätkä.
(Muut arviot: Amazon, NY Times)
Hitch Hiker’s Guide to the Galaxy
Ai hitsi, kyllä nyt nolottaa ihan edesmenneen Adams-sedän puolesta. HGTG:n televisioversio on nimittäin huonoin sovitus, johon olen törmännyt. Sekä Beebin alkuperäinen radiokuunnelma että Ylen tuoreempi versio aiheesta ovat molemmat edelleen täysin pätevää kamaa, eikä niille tarvitse antaa minkäänlaista aikatasoitusta. Samoin itse kirjat, ainakin ensimmäiset osat, ovat erittäin hauskasti kirjoitettua skifiparodiaa.
Tämä kasarikammotus on sen sijaan hidas, ruman näköinen ja – mikä pahinta – tämän seurauksena suurimman osan ajasta täydellisen epähauska. Zaphodin kakkospää… ei, en voi kirjoittaa aiheesta enempää. En suosittele edes fanimielessä.
(Muut arviot: Amazon)
Anime-PS: Katsoin viime yönä kaksi jaksoa Serial Experiments Lainia ja se oli niin vaikuttava, että päätin ostaa koko höskän DVD:llä. Irtoaa jenkki-Amazonista posteineen 30 dollarin hintaan, hopi hopi ostamaan. Mainittakoon vielä samaan hengenvetoon, että sellainen anime-sarja kuin Soultaker kannattaa kiertää ainakin poronkuseman päästä.
*: Eikö muuten ole ärsyttävä anglismi tuo heittomerkin käyttö osoittamaan puuttuvaa sanaa yhdyssanan alussa?