Mastodon

Archive for the ‘musik’ Category

Lihastahdistin

Joko kuvittelen, tai sitten vasen gluteus maximus nyki äsken The Curen In Between daysin videon kanssa täysin synkronoidussa tahdissa.

Suositeltavaa DM-luettavaa

Jos olet Depeche Modefani, kannattaa lukea Steve Malinsin kirjoittama biografia.

Opus on rock-journalismia, tuota joukkoviestinnän lajeista harvinaisinta, parhaimmillaan. Malins kertoo turhia nöyristelemättä bändin unelmista ja riidoista, eikä arkaile myöskään haukkua musiikkia paskaksi tarpeen vaatiessa.

Vaikkei mies mikään prosaistinero olekaan, oli minun pakko lukea kirja loppuun yhdeltä istumalta. Siinä kesti neljään aamuyöllä. Toisaalta minä olenkin fani.

Semmoinenkin hieno piirre kirjasessa oli, että se synnytti valtavan himon kuunnella uudestaan kaikkia Moden levyjä, myös niitä hirveitä. Se on jo saavutus.

YUP ennen ja nyt

Tapahtui jokin aika sitten: Kerroin eräällä postituslistalla meneväni Lutakkoon keikalle. Toveri Ikonen äityi vastaamaan ilmoitukseeni kuten kunnon kitkerän humanistin kuuluukin. Minun piti vastata kirjoitukseen jo aikaa sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Siellähän esiintyy YUP. Minä muistan ajan, jolloin YUP oli orkesteri, jota pääsi katsomaan 25 markalla. Nykyään maksaa kymmenen euroa se lippu. Onko orkesterin biisit sitten nykyään niin perkeleesti parempia? Soittaako ne keikalla paremmin/tarttuvammin? Jakaako ne nykyään karamelliä katsojille? Ei voi kuin sympatiseerata täysin sydämin niitä tyyppejä, jotka piti jatsista jo ennen kuin siitä tuli maailman isoin juttu. Vaikka ne on kyllä jo tainneet kaikki kuolla vitutukseen. Eikä ihme.

Yksinkertainen vastaus on tietenkin että kyllä, YUP on nykyään kymmenen euron arvoinen yhtye. Perustelutkin ovat aika suoraviivaiset.

Minusta on mukavaa antaa rahaa ihmisille, joiden työstä nautin. Sen takia minä ostan kalliita DVD-elokuvia, hintavia CD-levyjä ja tilaan aikakauslehtiä. Niissä kaikissa on varmasti reilusti katetta, mutta jos laatu on kohdallaan, se ei haittaa.

Minusta YUP on nykyään parempi yhtye kuin vajaat kymmenen vuotta sitten. Sillä on enemmän hyviä lauluja, useampi sen lauluista on minulle tuttu, tunteiden ja tyylien kirjo on laajempi, useampi lauluista merkitsee minulle jotain ja yhtye on koko ajan parempi keikalla – nykyään Hyyrysen Jussi ei enää tuijota otelautaa koko ajan, vaan äityy välillä ihan jammailemaankin.

Minusta keikkailu on tärkeä osa populaarimusiikkia. Ei siksi, että livemusiikki olisi jotenkin puhtaampaa tai aidompaa kuin levytetty, vaan siksi, että keikka on parhaimmillaan äärisosiaalinen tapahtuma. Parhaat muistoni juuri YUP:n keikoista ovat sellaisia Ilosaari-esiintymisiä, joiden aikana olen huutanut biisien mukana suoraa kurkkua yhdessä monen tutun ja vielä useamman tuntemattoman kanssa. Itsensä kadottaminen massaan on hypnoottinen tunne, ja jos sen voi tehdä suhteellisen turvallisesti, I’m all for it. Jopa niin paljon, että olen valmis maksamaan siitä.

Niin yksinkertaista se on.

Radiopäiden jouluradio

Radiohead kontrolloi joulukuun 22.–28. BBC:n digitaalista radiokanavaa 6musicia. Pojat valitsevat musiikin, ohjelmat, juontavat ja suoltavat kamaa veppisivulle. Ja koko homma on saatavilla streamina. (via Metafilter)

Omakuva durch musik

1. Are you male or female?
Valley Boy

2. Describe yourself
Mr Carbohydrate

3. How do some people feel about you?
Forever Delayed

4. How do you feel about yourself
Prologue To History

5. Describe your boy/girlfriend
You’re Tender And You’re Tired

6. Where would you rather be?
Montana / Autumn / 78

7. Describe what you want to be
No Surface All Feeling

8. Describe how you live
Mausoleum

9. Describe how you love
You Love Us

10. Share a few words of wisdom
Freedom Of Speech Won’t Feed My Children

Idea on vastata jokaiseen kysymykseen yhden tai useamman kappaleen nimellä, mutta vitsi on se että kaikkien vastausten kaikkiin kysymyksiin pitää olla samalta artistilta. Pahan alku ja juuri

Rokkaaminen verolle

Verottaja päätti Provinssirockin olevan jotain muuta kuin yleishyödyllistä toimintaa, ja pamautti sitä myöten kestit järjestävälle puljulle verovelvollisuuden, kertovat Nelosen uutiset.

Paska homma, sanon minä – ei se Provinssi kovinkaan pitkään ole ollut voitollista toimintaa, eikä tämä päätös ainakaan helpota eloa. Mutta ehkä valtiovalta tietää jotain mitä me tyhmät popparit emme, ja Seinäjoella tosiaan tungetaan rokkaamalla tahkottuja tuloja johonkin ei-yleishyödylliseen. Kas tässäpä Karpelalle oiva paikka populismipisteiden kalasteluun Suomen ideologisesti ankkuroitumattomalta nuorisolta.

Popin ja rockin ideologia, osa 1

Simon Frith on, itse toimittamassaan kirjassa The Cambridge Companion to Pop and Rock, yrittänyt määritellä popmusiikin sen negaation kautta. Hänen mukaansa pop on se mitä jää jäljelle kun rockin tai vaikkapa rapin ideologia poistetaan. Frithin neljä ydinkäsitettä ovat markkinasuuntautuneisuus, ideologia, tuotanto ja esteettiset arvot.

Markkinasuuntautuneisuus tarkoittaa sitä, että pop on suunnattu kaikille. Pop doesn’t come from any particular place or mark off any particular place, hän kirjoittaa. Täten pop pyrkii ylittämään niin maantieteelliset kuin sukupolvienkin väliset rajat. Popin ideologinen tausta liittyy läheisesti tähän sitoutumattomuuteen, sillä Frithin mielestä popmusiikin tuotantoa ajaa vain taloudellisen voiton mahdollisuus. Pop is about giving people what they already know they want rather than pushing up against technological constraints or aesthetic conventions.

Pop ei ole tee-se-itse-musiikkia, vaan suuryhtiöiden ja ammattimaisten tuottajien synnyttämää. Tässä se eroaa taiteellisemmista veljistään, jotka ovat – tai joiden ainakin oletetaan olevan – lähtöisin taitelijan itsensä sisäisestä luomisen pakosta. Niinpä tärkeimmät musiikilliset hahmot tapaavat olla tuottajia ja laulunkirjoittajia sekä monipuolisia esittäjiä. Nämä kaksi puolta yhdistyvät popissa suhteellisen harvoin.

Esteettisellä aspektilla Frith tarkoittaa popin olevan not an art but a craft. Tämä tuotantometodeihin rinnastuva luokittelu tarkoittaa popin olevan pikemminkin tuote kuin taideteos. Sen tehtävänä on tarjota ihmisille tuttuja melodioita, jotka ilmaisevat kaikkein tavallisimpia tunteitamme: rakastumista, menetystä, mustasukkaisuutta. Frith kuitenkin painottaa poplaulajan tehtävän olevan näiden klisekimppujen muuntaminen sellaiseen muotoon, joka vetoaa jokaiseen yksilöllisesti niin että laulun voi kokea omakseen.

Lisäksi hän selventää vielä näkemystään popin musikaalisten ja muiden ansioiden suhteesta:

What’s sure is that pop can’t be sensibly analysed just in terms of musicology or aesthetics. Yes, we do respond to the song-in-itself but that song-in-itself is soon encrusted with uses and memories and references. Once a pop song is launched on the world, all sorts of things can happen to it. When Bobby Vinton was in the studio laying down ’Blue Velvet’, one of his soppier tracks, could he have foreseen that the song would accompany one of the great homoerotic scenes in Hollywood cinema, in Kenneth Anger’s Scorpio Rising, or become forever menacing, following its use by David Lynch?

Seuraavalla kerralla: Rockin ideologia.

Muokattu 29.8.2003: Lisäsin lähdeviitteen kirjaan.