Archive for the ‘pop’ Category
Fiksumpi kertoo Henkalle
Olen joko ihan täysin ulkona tai sitten Klaus Thunder & Ukkosmaine on hoitanut PR:nsä ilmiömäisesti.
Jokaisesta tuutista hehkutetaan Klaus Thunder & Ukkosmainetta. Koetin kuunnella levyä, mutta en oikein saanut kiinni, mikä siinä on hienoa. Lyriikat kuulostavat siltä kuin Kalle Aholan ala-asteen kolmannen luokan runovihko olisi löytynyt ja soundit ovat My First Casio -settiä 90-luvun eurodanceotteella. Silti tästä intoillaan.
Kertokaapa joku minua fiksumpi, mistä tässä on oikein kyse?
Kutsuiko joku minua?
Aloitetaan:
- tärkeintä on olla nähnyt yhtye livenä, sillä vain hetken huumassa voi ymmärtää, miten hienoa on paukuttaa Yamahasta automaattikomppia biisin taustalle
- auttaa, jos on henkinen side Joensuuhun. Ensinnäkin se varmistaa yhtyeen näkemisen keikalla ja toisekseen hieno Niinivaara Express -levy saattaa avautua teksteiltään paremmin, jos on opiskellut samassa koulussa kuin me
- yhtye yhdistää (ha!) hienosti leikkimielisän parodiallisen otteen ja ehdottoman vakavahenkisen paatoksen. Kombon ei pitäisi toimia, mutta niin se vain tekee. Se näkyy tarkemmin kolmessa seikassa:
- esiohjelmoitujen komppien taustalle on piilotettu kovan luokan musikanttius. Etenkin uudelta levyltä kuulee, että sävellykset ja sovitukset ovat kunnianhimoisia. Muovisoundeihin tarttuminen on toissijaista: soittaahan AC/DC:kin aina samaa biisiä uudestaan, mutta sitä pidetään vain terveenä keskittymisenä ydinosaamiseen
- tekstit ovat samanlaisia paradokseja, yhtä aikaa korneja ja koskettavia. Sitä paitsi niissä on hyvät tarttumapinnat kertseihin (ja miten kukaan voisi vastustaa loppulausetta
Yamaha soi, Yamaha soi
?) - Klausin esiintymisasu ja Wilhelmin tukka (tai ehkä housut, en osaa valita – onko pakko valita?)
Olen kuunnellut uuden levyn läpi vasta 1,5 kertaa, mutta uskallan jo sanoa sen olevan hieno. Omaan makuuni levyn 10 biisistä kaksi tai ehkä kolme kuulosti tylsiltä, mutta sekin johtui ainakin ensisijaisesti niiden sijoittelusta levylle. Kun nerokasta nopsaa rallia seuraa toinen melkein samanmoinen, ei jälkimmäinen tee yhtä suurta vaikutusta.
Mutta miten mahtavasti pojat – uskallan tässä yhteydessä pojitella – ovatkaan sisäistäneet sekä kammottavan ysäridiskon että kasarihevin hirveimmät puolet ja luoneet siitä jotain kaunista! Tämähän on kuin käänteinen Frankensteinin hirviö.
Esimerkki salaviisaudesta: olisiko Mansikkakauden (mp3) kertosäe yhtä jumalainen, jos sitä ei edeltäisi täysin käsittämättömästi köpöttelevä bridge? Ei olisi.
Summa summarum: tykkäsitkö levystä/leffasta/kirjasta
on tylsä kysymys, mutta miksi tykkäsit/et tykännyt
on hitosti kiinnostavampi. Jälkimmäiseen yritin lyhyesti vastata.
PS: Klaus Thunder & Ukkosmaine keikalla Semifinalissa 22. marraskuuta.
Muistutus Sweeney Toddin luonteesta
Tuleeko Subista oikea tv-kanava?
Maailman paras Chris Morris tarvitsee apua
Idea on muunnettu sarjasta elokuvaksi ja nyt Morris kerää potentiaalisia mikrorahoittajia projektilleen. Sähköpostiini tupsahti tänään seuraavanlainen tiedote:
Many people have asked us exactly what the Four Lions project is. Clearly we can’t launch the film before its been shot, but I’ve pulled together a few paragraphs from the paperwork that’s been flying around. Its shameless hype but its accurate – unlike almost everything you will have read in the press. No one who has read the script could disagree with a word here.
In three years of research, Chris Morris has spoken to terrorism experts, imams, police, secret services and hundreds of Muslims. Even those who have trained and fought jihad report the frequency of farce. At training camps young jihadis argue about honey, cry for their mums, shoot each other’s feet off, chase snakes and get thrown out for smoking. A minute into his martyrdom video, a would-be bomber looks puzzled and says “what was the question again?” On millennium eve, five jihadis set out to ram a US warship. They slipped their boat into the water and carefully stacked it with explosives. It sank.
Terrorist cells have the same group dynamics as stag parties and five a side football teams. There is conflict, friendship, misunderstanding and rivalry. Terrorism is about ideology, but it’s also about berks.Four Lions is a funny, thrilling fictional story that illuminates modern British jihad with an insight beyond anything else in our culture. It plunges us beyond seeing these young men as unfathomably alien. It undermines the folly of just wishing them away or alienating the entire culture from which they emerge. It understands how terrorism relates to testosterone. It understands jihadis as human beings. And it understands human beings as innately ridiculous. As Spinal Tap understood heavy metal and Dr Strangelove the Cold War, Four Lions understands modern British jihadis.
As for your offer, we’re hoping to set up a one click pay scheme soon. We’ll let you know.
PS Please pass this on to ten more people.
Jos kiinnostuit (and you really, really should), lähetä sähköpostia osoitteeseen fundingmentalism@warpfilms.com.
Tämä ohjelma ei sovellu lapsille
Mutta Superjail on kyllä kova haastaja:
Ja koska nyt vauhtiin pääsin, niin tässä Adventure Time:
Rakkautta & Anarkiaa 2008
About a Son: kaunis, runollinen. Ikään kuin Koyaanisqatsi, jonka musiikkina soi monologi. Ajoin ehkä konfliktia kuvan ja äänen kanssa, kun kisasivat huomiosta.
Sokurovin Aleksandra on pölyn värinen, melkein monokromaattinen. Babushka kulkee sotilastukikohdassa kuin aave. Jouset soivat melkein koko ajan. Kuvattu aidoilla tapahtumapaikoilla.
Appleseed Ex Machina: mnjoo, aktion-skifi-animea. Hirveä(sti) ekspositiota, jonnisesti asepornoa. Liian pitkä, tyhmiä juoniaukkoja & henkilöhahmoista ei kai tartte mainita. Kiinnostavinta oikeastaan se, miten rajoitetuista resursseista syntynyt anime-estetiikka toimii, kun cgi on poistanut ko. rajat.
Baader Meinhof Komplex on melkoista pikajuoksua läpi RAF:n historian. Tsekkasin pikaisesti Wikipedia-artikkelin ennen leffaan lähtöä ja suoraan sanottuna se oli melkein parempi. Elokuva on kyllä ihan komea, mutta siitä tuntuu puuttuvan tulkinta, persoonallinen näkemys tapahtumiin. Asioita ja ihmisiä vilistää ruudulla niin paljon, että ilman pohjatietoja ei meinaa pysyä perässä ja pohjatietojen kanssa ei löydy oikein mitään uutta.
Battle for Haditha: ”ihan ok”, ei erityisen oivaltava tai kurota selitystä sodan yksityiseen tai yleiseen puoleen. Dokudraamaa, ikään kuin. Leffassa käytetään diegeettisesti Ministryn Lies lies liesiä, mikä on anakronismi.
Cargo 200 kertoo, että NL:ssä elämä oli paskaa ja poliisit pahimpia rosvoja. Todella synkkä elokuva. Valkokankaalla raiskataan nainen kahdesti, mikä oli linjassa muun leffan kanssa mutta yökötti silti enemmän kuin muu väkivalta yhteensä.
Chaotic Ana jätti ristiriitaiset tunteet. Luulen, että Medemin tyyli ei vain yksinkertaisesti putoa minulle, vaikka joistain elokuvistaan olen tykännytkin. Nätti tyttö kulkee tissit paljaana ja regressoituu menneisiin elämiin. Väkivaltaa, hämmentävän saturoituja kuvia. Tekotaiteellinen olo jäi.
Vaikka Chocolate kovasti yrittää, niin kyllä Tony Jaa pätki pahiksia paljon paremmin kuin sukulaatin autistinen teinityttö.
A Complete History of My Sexual Failures on huomattavan hauska ja sympaattinen dokumenttielokuva, joka voisi hyvin lipsua pelkäksi tyhmäilyksi mutta on päähenkilön täydellisen luuseriuden takia vallan siedettävä kokemus.
Suosikkielokuvani tänä vuonna oli Darling: elegantisti kirjoitettu, horjumatta ohjattu, hyvin näytelty. Aavistuksen liioiteltu mutta ei silti karikatyyriksi mennyt tyyli. Selkeä yhteiskunnallinen pohjavire. Hauska ja melankolinen. Suosittelen.
Echo alkaa jännäri-kauhuna mutta ruuti ei ihan kestä kuivana. Toteutus tyylikäs: kultainen aurinko kuvattuna steadicamilla vastavaloon, näyttelijäpari isä-poika toimii hyvin. Pari ärsyttävää PÖÖ-säikytystä.
Gomorra: järjestäytynyt rikollisuus on raakaa, tyhmää, armotonta. Ympärillä pyörii väkeä, joka ei tajua homman luonnetta. Ulos ei pääse, jäsenetkään eivät ole turvassa. Leffan kokonaiskaari on sitä, että alussa tapetaaan ja lopussa tapetaan.
Helvetica muistuttaa katsojiaan siitä, että kirjaisimilla on väliä. Dokkarin kiinnostavinta antia on bongailla kuvituskuvissa puolisalaa vilahtavia Helvetica-tekstejä sieltä sun täältä.
Involuntary: puolenkymmentä rinnakkain juoksevaa tarinaa, jotka liittyvät yhteen temaattisesti (ei hahmoilta tai juonelta). Toteutus inhorealistinen pseudodokkari, kamera ei liiku kuin ihan muutaman kerran koko elokuvan aikana. Rajaukset usein sellaisia, ettei hahmojen kasvoja näy, kuulee vain niiden puheen ja näkee kehonkielen. Aihepiirinä kai öö sosiaalinen paine, kasvojen menettäminen, kasvojen säilyttäminen, valtavirtaa vastaan nouseminen.
Not Quite Hollywood on melko suoraan sitä mitä traileri lupaa. Ihan hauska pätkä ja yritti jopa kytkeä ozploitaation laajempaan viitekehykseen.
Sky Crawlers sisältää tosi komeaa 3d-animointia, joka ei kuitenkaan hypi silmille muusta leffasta erillisenä. Ensimmäisen kerran muistan nähneeni piirretyssä vesiroiskeen kameran linssissä jne. Melankolinen vaihtoehtotodellisuus, jossa nuoret hävittäjälentäjät käy ikuista sotaa. Sisältää animefilosofointia.
Sleep Dealer olisi ollut kova 15 vuotta sitten ja tosi kova 20 vuotta sitten, jos sillä olisi vain ollut parempi ohjaaja ja näyttelijät. Oikein perustavanlaatuiseen kyberpunk-tarinaan oli sotkettu hitunen globalisaatiokritiikkiä. Suurin ongelma oli siinä, että toteutus oli köppöinen: viiden pennin erikoisefektit, näyttelijät aika tönkköjä ja rytmi/kuvakerronta innotonta. Mutta genren traditioiden kunnioittamisesta piste.
Son of Rambow’n arvioin Kaistalla.
White Night Wedding: symppis ja nätti, paljon hauskoja/hyviä kohtauksia. Mä en tiedä, jäikö kokonaisuudesta ihan kauheasti kouraan. (Lisäksi olin jotenkin täysin unessa, koska tajusin flashback-rakenteen ehkä n. 60 minuutin kohdalla.)
12 elokuvaa jotka pitäisi nähdä
Meikäläisen lista on aika masentava. Käytin referensseinä BFI:n listoja ja AFI:n listaa.
- A bout de souffle
- 8 1/2 mulla taitaa olla jossain poltettunakin, mutta…
- Dreyerin Passion of Joan of Arc, koska kaikki kehuu sitä
- Sunrise on ostettu vuosia sitten, mutta…
- The Conformist (jep, dvd on hyllyssä)
- Midnight Cowboy (ostettu aikaa sitten)
- A Streetcar Named Desire (–””–)
- The Third Man (kyllä löytyy)
- The Deer Hunter (HD DVD on)
- Nashville (omistan)
- Battle of Algiers (no arvaa?)
ja vielä bonari IMDB:n dokkarilistalta
- Times of Harvey Milk
Mikäpä tällaisen listaamisen ideana on? No, ensinnäkin haluan kierrättää vahinkoa. Toisekseen: koska minulla on melkeinpä kaikki listatut leffat jossain muodossa, voisin hyvinkin parantaa sivistykseni tasoa, jos vain joku tulisi joskus seuraksi.
R&A-suunnitelma 2008, osa 2
Eagle vs Shark, koska siinä on FOTC-Jemaine.
Aleksandra, koska yritän vaikuttaa kulturoituneelta.
About a Son, koska ohjaaja AJ Schnackilla on kiinnostava blogi (ihan totta!).
Echo, vaikka Princess olikin aika mälsä.
Silent Light, koska haluan olla hipster.
Sleep Dealer, koska sitä on kehuttu.
Cargo 200, koska se kuulostaa rankalta.
War Child, koska muuten en kävisi lauantaina missään.
Luokka myydään varmaan loppuun, missä tapauksessa käyn katsomassa sen myöhemmin pressinäytöksessä.
* * *
Listasta jäi pois muutama ilmeinen leffa, koska aion tsekata ne rauhassa pressinäytöksissä sitten kun on aika. Esimerkkinä mainittakoon 99 frangia.
R&A-suunnitelma 2008, osa 1
Avajaisleffa Burn After Reading olisi tietenkin kiva nähdä, koska se on Coeneiden, mutta se myydään varmaankin loppuun. No worries, leffa tulee teattereihin (näillä näkymin) 21. marraskuuta.
Darlingin tekijät eivät ole tuttuja, mutta Roy Andersson on kehunut leffaa. Riittää.
Otton traileriin linkitin päivä–pari sitten.
A Complete History of My Sexual Failures pääsi katsomislistalleni jo pelkän nimensä avulla. Sitä paitsi näillä näkymin en ehdi pressinäytökseen.
Evangelion 1.0 on pakko tsekata, koska sarja jätti aivoni hämmentyneeseen tilaan. (Onko siitä jo noin kauan? Jösses.)
Battle for Haditha, Redacted, No End in Sight ja Heavy Metal in Baghdad. Olen suunnitellut Irak-leffojen katsomista jo tovin, joten joskohan vihdoin sen saisi toteutettua.
This is England oli huippu, joten Somers Town on korkealla must-listalla.
Animet eli Aaltojen kuohu, Appleseed ex Machine ja Sky Crawlers. Vexille jää pois ylittämättömien aikatauluongelmien takia. Saattavat olla huonoja tai saattavat olla huonoja, mutta pitää yrittää edes jotenkin pyristellä tuossa nuorison Aasia-villityksessä mukana, sanoo vanha mies.
Lemon Tree on täysi sokkovalinta. En vain jaksa mennä kotiin ennen Gonzoa, joka on nähtävä jo aiheensakin takia. Samoin Helvetica, joka olisi pitänyt tähän mennessä kyllä jo ehtiä katsoa.
White Night Weddingiin minut vetää ohjaaja Baltasar Kormákur. Timecrimesiä kehuu katalogissa Ilja Rautsi, jonka maku on tunnetusti impeccable.
Three Monkeys olkoon ekan viikon päätös.
* * *
Kakkosviikon leffat listaan joskus muutaman päivän päästä.