Mastodon

Archive for the ‘pop’ Category

Taas pitäisi Roskilden-ohjelma perata

Huomasin, että viime vuonna suunnitelmat ja todellisuus eivät ihan täsmänneet Roskildessa. Okei, osan voi pistää Finnairin torspoilun piikkiin (rinkkani feat. teltta, makuupussi ja sadevaatteet jäivät Helsinki-Vantaalle) mutta myös laiskuus oli osatekijänä.

En ole ilmeisesti oppinut mitään, sillä selailen tässä Roskilden ohjelmaopasta hullu kiilto silmissä. Torstaina aineski Duffy, MGMT, The Dø, Lupe Fiasco ja Radiohead. Perjantaille sopisi Band of Horses, Gnarls Barkley, Veto, Santogold, Grinderman, Holy Fuck, Battles, The Streets, Spleen United ja kolmelta aamuyöllä (örr) Familjen.

Tässä vaiheessa hitaampikin jo huomaa, että esiintyjät menevät pahasti päällekkäin eikä kaltaiseni pullistuva pseudonuori jaksa kuitenkaan hiihtää paikasta toiseen noin tiuhaan.

Lauantaina on näemmä aikaa löydöille, koska ennalta en osaa bongata listasta kuin muutaman nimen: Ting Tings, Dilsu, Neil Young (papparaiset on pakko tsekata vaikka niistä ei välittäisikään, koska Herra tietää milloin ne tipahtaa) ja Chem Bros. Sunnuntaina on heviä, mutta iltasella sentään Von Hertzen Brothers, bob hund, Fuck Buttons, Hot Chip ja joku Jigga.

Mutta hei, vaikka on melkein 30, voi silti olla hip. Eli tiputa tiukkaa poser-vinkkiä tsekattavista bändeistä kommentteihin.

Töissä tri Huxtablella

Jos olet koskaan miettinyt, millaista olisi työskennellä Bill Cosbyn kanssa, niin lue Earl Pomerantzin blogia: yksi, kaksi, kolme ja neljä. Siitä voi oppia kaikenlaista amerikkalaisesta televisiosta, tähtien ja käsikirjoittajien suhteesta ja ties mistä. En viitsi pilata loppuratkaisua, mutta se on mainio.

Toisin kuin useimpien käsikirjoittajien blogit, Pomerantz ei kirjoita mitenkään pakonomaisen hauskasti. Se on virkistävää vaihtelua, vaikka aluksi olinkin jo heittämässä rss-syötteen romukoppaan.

Kevään ensi-illoista ja parit vanhat myös

Dark Floors on huono elokuva ja huono kauhuelokuva. Toivottavasti tekijät saavat videomarkkinoilta rahansa takaisin. Risto Räppääjä hurmasi ainakin minut (kun otetaan konteksti huomioon). Charlie Wilson’s War sisältää muutaman hienon kohtauksen, kuten Gust Avrakotosin ensivierailu Wilsonin ohviisissa, mutta kokonaisuus on särmätöntä mössöä. Enkä oikein jaksanut innostua siitä, kun sissit vihdoin pääsevät tappamaan neukkuja oikein olan takaa. Science of Sleep on parempi kuin Human Nature mutta huonompi kuin Sunshine tai Be Kind. Gondry on ollut yleensä parhaimmillaan lyhytelokuvissa, koska niissä ohjaajan kekseliäisyys ja ihastus vimpaimiin riittää paikkaamaan tarinan puutteet. Voces Inocentes on kovin, kovin melodramaattinen. Rambo tuli käsitellyksi livenä Jaikussa. Cloverfield oli oikein mallikas suoritus, jännä ja linjakas ja jotenkin elegantti ollakseen monsuleffa. Sweeney Todd sisälsi monta hienoa laulua, mutta niiden väliin jääneet palaset olivat minusta yhdentekeviä. Madagascar oli hauskempi kuin uskalsin odottaa – eka puolisko oli suorastaan erinomainen. The Assasination of Jesse James by the Coward Robert Ford on haikea ja kaunis. Diggaan paljon. Me and You and Everyone We Know sai minut ihastumaan Miranda Julyyn, sillä elokuvansa on sekä hauska että vähän outo sellaisella ehdottoman hurmaavalla tavalla. Seul contre tous sai minut vain muistelemaan Irreversibleä, mikä on tavallaan huono juttu, vaikka ihan selvästi Noe on jo tässä tiennyt, mitä tekee. Dante 01 on luokatonta paskaraastetta. Iron Man luottaa vähän liikaa Gilligan-leikkauksiin ja on muutenkin sellaiset 30 minsaa liian pitkä, mutta minusta supersankarirainojen kakkososat ovatkin järjestään olleet luomistarinoita kiinnostavimpia.

Nillitän yhdestä sanasta: elokuvaaja

Hauskan henkilökuvan oli Esa Mäkinen tehnyt Aki Kaurismäestä perjantain Hesariin. Kun en herra taiteilijaa tunne, niin saatan näin sanoa.

Vaan yhdestä sanasta tahdon nillittää:

Kyseessä on arvonimi vailla palkkaa, valtiovallan tunnustus siitä, että elokuvaajana Kaurismäki on nero ennen kuolemaansa.

Kaurismäki on monta asiaa, mutta elokuvaaja ei ole yksi niistä. Timo Salminen sen sijaan on Kaurismäenkin kanssa työskennellyt elokuvaaja.

Pressimatskut ne vasta vaikeita ovat

En varsinaisesti kadehdi ihmisiä, jotka yrittävät työkseen keksiä nokkeluuksia kyynisille toimittajille. Otetaan nyt vaikka uuden Indyn (joo, kirjoitan arvion tässä ihan lähitunteina – malta nyt vielä hetki) pressimatskut:

Tämä tietopaketti sisältää artikkeleita, pelejä, knoppeja ja paljon muuta aineistoa, joka on kaikki sellaisenaan julkaistavissa… tai jonka pohjalta voi ideoida omaa INDIANA JONES -aiheista materiaalia!

Suosikkini on plärän loppupuolelta löytyvä Indianagrammit-tehtävä. Otteita:

OHJE: Järjestele korostetut kirjaimet kustakin virkkeestä uudeksi Indiana Jonesiin liittyväksi sanaksi. Virkkeen lopussa suluissa oleva luku kertoo montako sanaa oikeassa vastauksessa on.

Indiana Jones oli aivan haltioissaan, kun vihdoin löytyi LEMPI PET. (1 sana)

”VOI AKKA!” huusi Indy, kun erämaan näki. (1 sana)

Juutalaisten pitkällä erämaavaelluksella suureksi avuksi oli RAKKOLIITIN. (1 sana)

Osaako kukaan ratkaista?