Finnkinon nettikaupasta saa kaikki leffaliput vitosella tänään klo 22.30:n jälkeen. Tarjous päättyy huomisaamuna klo 8. Minä tuumasin mennä torstaina katsomaan ennakkoon Black Sheepin.

Elokuvatrailereita ei ole juurikaan tutkittu tieteellisesti, mutta varmasti vielä vähemmän on tutkittu niiden epäsikiöistä pikkuserkkua, teaseria. Siinä on sitten omituinen elukka – pitäisi onnistua herättämään kiinnostusta, vaikka ei voi näyttää yhtään mitään.

Tämä tuli mieleeni, kun katsoin Pixarin ensi kesänä teattereihin tulevan Wall-E:n teaserin. Kun sain tiedoston ladattua mediasoittimeen, hämmästelin sen pitkää kestoa. Selitys oli yksinkertainen: suurin osa ajasta kuluu siihen, kun Pixar-pomo John Lasseter kertoo vuosia sitten lounaspöydässä käydystä ideapalaverista, jonka seurauksena syntyivät niin Bug’s Life, Monster’s Inc kuin Finding Nemokin. Ainoa tuolloin ideoitu elokuva, joka ei ole vielä valmistunut, on Wall-E. Lopuksi näytetään pari-kolme kuvaa, jotka eivät kerro elokuvasta oikeastaan mitään muuta kuin miltä sen päähenkilö näyttää.

Tässä kaikessa on kiehtovinta se, miten tuo vuosien takainen keskustelu saa jonkinlaisen autenttisuuden auran. Se esitetään Pixarin viisasten kivenä tai nuoruuden lähteenä, josta pulppuavat ajatukset muuttavat kullaksi kaiken mihin koskevat (pyydän anteeksi mytologiasoppaani). Kyynikko saattaisi kysyä, miksei palaveria ole käytetty myyntiargumenttina edellisten elokuvien mainoksissa, mutta ei nyt puututa siihen.

Kykenen äkkiseltään muistamaan kaksi muuta teaseria, joissa molemmissa sanottiin itse asiassa vielä tätäkin vähemmän. (Wall-E:n teaserhan sisältää suorastaan poikkeuksellisen paljon kuvamateriaalia.) Nämä kaksi pätkää olivat Terminator 3:n ja Michael Bayn Transformersin teaserit. Edellisen taustalla soi Terminatorin tunnari ja näytettiin leffan logoa, jälkimmäisessä nähtiin jättiläisrobotin varjo – ja logo.

Onko niin, että teaseria voidaan käyttää vain sellaisessa yhteydessä, jossa markkinoitava tuote on yleisölle jo ennestään tuttu? Wall-E on toki uusi elokuva, mutta myyntiargumenttina toimiikin Pixar. Terminator-franchise oli erittäin hyvin tunnettu, ja Transujen 1980-luvun fanejakin on hengissä vielä muutama.

Mistä tietää, että tyyppi on cool? No siitä, että sillä on aurinkolasit päässä sisälläkin.

Olen tsiduttanut tänään vasta kaksi leffaa, joista toinen Kiarostamia ja toinen Berliinissä voittanut Tuya’s Marriage. Tovin päästä alkaisi Cleaning Womenin säestämä mykkäleffa, jota on mentävä katsomaan. Kolmelta yöllä näytettäisiin Scott Walker -pätkä, mutta minua ramasee jo nyt. Voi apua.

Muistan puhisseeni Inland Empiren pressinäytöksestä poistuessani, että valkokankaalla ei tainnut olla ihan tavallista DV-kuvaa. Nyt American Cinematographer paljastaa, mitä kaikkea PD-150-videokameran kuvalle tehtiin, ennen kuin elokuva saatiin teattereihin.

These tapes were up-converted to 16×9 24p HD through a Snell & Wilcox Alchemist Platinum and laid off to D-5. ”With 60i footage, you’ve got 60 real fields,” notes Broderson. ”Every field is adjacent to the next and they all have motion. So if you just remove the extra frames, you get an obvious stutter, and if you just blend them all together, you get a very soft look. The Alchemist uses a sophisticated motion algorithm to make everything look smooth in 24p.”

An online HD conform was completed from the D-5 tapes on an Avid DS Nitris, using Lynch’s DV tapes as a guide track, along with EDLs from his edit. ”Everything was captured nonlinear with the Nitris,” says Broderson. ”Within that environment, we did a lot of fixes, like motion stabilizing and paintboxing, along with the editing. The ability to do that is a big advantage over a linear online system.” — —

The color correction was completed tape-to-tape in a da Vinci 2K suite by FotoKem colorist George Koran. — —

Koran used a Teranex box to enhance the image quality from the HD up-conversion. ”In my suite, I can program the Teranex from shot to shot, adjusting the sensitivity of the noise reduction and changing the aperture to increase the sharpness. We’re also able to smooth out the inherent grain of DV, but you have to be careful to avoid artifacts. You can easily go too far with sharpening, and then it starts to look artificial.”

Tämä on minusta sinänsä tärkeää (okei, kiinnostavaa), koska Lynchin välinevalintaa pidettiin esteettisenä voittona halpiskamoille. Juttu kuitenkin osoittaa, että videokuvan ja videokuvan välillä on eroja. Lynch ehkä kuvasi halvalla, mutta jälkikäsittelyyn taisi palaa pitkä penni.