Rear Window’ssa oli jätetty jännitys viimeisen vartin varaan. Sen sijaan sanailua Stewartin ja Kellyn välillä seurailin kyllä ihan mielikseen. Herääkin kysymys siitä, olenko jälleen ymmärtänyt jännityselokuvan merkityksen väärin. Minusta elokuva pysyttelee lievästi kiehtovalla tasolla niin kauan, kun seurataan Stewartin puuhasteluja. Vasta kun Grace Kelly vie kirjeen naapurille tai tunkeutuu tämän asuntoon, syntyy todellista jännitystä. Mutta se onkin vain minun mielipiteeni, ja jos et pidä siitä, minulla on monia muitakin.

Disneyn versio Jungle Bookista on ihan yhtä pökkelö kuin muutkin firman varhaiset piirretyt. Baloon animaatiossa on välillä hauskaa rentoutta ja onhan ne poppijankutukset vallan siedettäviä, mutta ei voi olla ajattelematta, että Disneyn valtakausi animaatiomarkkinoilla johtui vain ja ainoastaan kilpailun puutteesta.

Ja sitten vaihtuikin vuosi.

Shivers ei kyllä toiminut sitten millään tasolla. Mr Hankeytä muistuttaneet loiseliöt saivat kyllä kirkumaan, mutta ei pelosta. Kun kamerankäyttö oli lähinnä kivikautista ja näyttelijätkään eivät varsinaisesti loistaneet, ei voinut muuta kuin kikatella kökköyksille ja kiittää elokuvan jumalia siitä, että Cronenbergin ura ei jäänyt tähän pökäleeseen.

Carpenterin versio Thing-elokuvasta sen sijaan on muotovalio lajinsa edustaja. Samalla se tosin taitaa olla viimeinen Carpenterin ohjaama pätkä, jonka voi katsoa ilman, että silmistä alkaa vuotaa verta. Ensimmäinen puolituntinen liitää kuin siivillä, eikä loppupätkäkään päästä otteestaan. Yllättävän vähän pelataan klaustrofobialla, isoimmat paukut käytetään ihan perinteiseen paranoiaan. (Tehtiinkö muuten Jenkeissä 1950-luvulla yhtään scifi-leffaa, joka ei olisi jonkin sortin kommunismi-allegoria?) Pahin gaffe on mielestäni siinä, että ohjaaja tahtoo näyttää kökösti animoitua muukalaisnukkea hieman liian paljon. Toisaalta välillä nukke-efektit toimivat, joten ei se ole niin vakavaa.

Antz oli niitä elokuvia, joista on hankala sanoa tarkasti missä vika oli. Selvää on se, että leffa ei ollut erityisen hauska tai koskettava, vaikka se yritti molempia. Periaatteessa Woody Allen muurahaisena on ihan hauska premissi, mutta vitsit eivät vain toimineet. Animaatiossa oli pari erittäin hienoa hetkeä, jolloin otettiin murkkujen pienestä koosta kaikki irti. Perustarina oli kuitenkin niin pöhkö (ja luonnonvastainen — mikä hiton muurahaiskenraali?), että sen päälle ripotellut koristeet eivät riittäneet pitämään korttitaloa pystyssä.

En vieläkään oikein tiedä, miksi 1970-luvulla tehdyt trillerit vaikuttavat paremmilta kuin muiden aikojen kappaleet. Case in point: Marathon Man. Hienot näyttelijät ja -näyttelijäsuoritukset, tiukka juoni, New Yorkin öiset kadut… what’s not to like? Kaiken lisäksi lätyllä oli kerrankin kiinnostavat ekstrat. Ilmeisesti 30 vuotta on tarpeeksi aikaa sille, että muistot eivät ole enää pelkästään kultaisia. En tarkoita tällä sitä, että tekijät dissaisivat leffaa — sillä niin tekee vain William Goldman — vaan että he kertovat ikään kuin huomaamattaan kiinnostavia asioita. (Vaikkapa nyt vain se tapa, jolla Scheider laittoi ohjaajan muuttamaan taistelukohtausta.)

Vuoden 2005 leffasaldo: 5.

American Movie oli hieno tapa aloittaa elokuvavuosi 2005. Mukavaa, että välillä leffat ovat niin hyviä kuin arvostelijat sanovat. Tai no, lähinnähän tuo oli ratkiriemukas. Kasassa huomattiin sama. Mutta huomasitko, että Coven-kauhupätkä tulee American Movie -dvd:n mukana?

Leffan keskiössä oli käsittämätön herrasmies nimeltään Mark Borchardt, joka sai Sundance-menestyksen jälkeen melkoisesti huomiota osakseen. Haastatteluja, joista useimmat ovat parin vuoden takaa: If Magazine, Interview with Mark Borchardt, Sundance 2002, Onion A.V. Club, Indiewire, Chickenhead, ja Salon .Vähän uudempana on AP:n päivitysjuttu helmikuulta 2004.

Niinhän siinä sitten kävi. Leffakirjanpito (jota muuan ystäväni luonnehti pakkomielteiseksi) jäi pelkäksi nimien kirjaamiseksi. Puolista kuvista ei ole enää mitään mielikuvaa, mutta sepä ei estä minua niputtamasta niitä neljään kategoriaan: kertaalleen katsottavat, toistekin katsottavat, useasti katsottavat ja katsomiskelvottomat. Nimen perässä lyhyt raapustus, jos jotain vielä muistin.

Kertaalleen

Jaws, Collateral (jälkipuoliskohan tässä nimenomaan toimii, vääräoppiset), Ace in the Hole / Big Carnival (mediasatiirina kohtalainen jos antaa tasoitusta tekoajasta, muuten vähän löllö), Sunset Boulevard, Dreamers (Pariisin tango on parempi), Siam Sunset, Conspiracy, Abril Despedaçado, Los Sin Nombre (loppu lässähti), Sero Hiki No Goushu (1982-versio), Mimi wo sumaseba ja Neko No Ongaeshi (Ghiblit kestää aina vähintään yhden katselun), Player (ei niin ilkeä kuin toivoin), Coffee & Cigarettes (vaikkapa vain Molinan ja Cooganin takia), A Clockwork Orange (elokuvan sentään sain loppuun, toisin kuin kirjan), Bourne Supremacy (parasta on lopun takaa-ajo, jossa pelti rytisee airobotteja, bädboisseja ja matrikseja paljon vakuuttavammin).

Election (mielestäni selvästi Schmidtiä lussumpi; toimisikohan paremmin jos tuntisi high school -elämää?), Them (jättiläismurkkuleffa on sentään aina jättiläismurkkuleffa), Down by Law, Giant, Dune (ihan vain Lynchin ja kasarin takia), Sommarnattens leende (näyttelijät joo, mutta entäs muu elokuvallisuus?), Gundam Wing Endless Waltz (perus-mechaa), Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (kepoisen kirjan sovituksena ok), Bush’s Brain (salaliittoteoria à la Moore, aihe kyllä kiinnosti).

Escape from Alcatraz (1970-luvun jännäreissä on jotain viehättävää), Forgotten Silver ja MASH (molempien tapauksessa muistikuva oli uudelleenkatsontaa hauskempi), War Room, Control Room, Eila (hyvin näytelty), Seven (ei tuntunut enää lainkaan niin tiukalta kuin silloin joskus), Juoksuhaudantie (okei, ohjaaja saa poistaa huumorin jos tahtoo, mutta silti), Witness (millä ansioilla käsis-Oscar tuli?), Last Run (perusturha jännäri), Blowup (tuota mikä tässä oli aikanaan clue?), Dai si gein (lupasi jo alussa mutta ei se mediapuoli oikein sittenkään istunut), To Kill a Mockingbird (jäikö minulta jotain tajuamatta?), Dark Days (sarjassamme uskomatonta mutta totta), Mutiny on the Bounty, Logan’s Run (myös 1970-luvun scifeissä on jotain viehkoa), It’s a Wonderful Life, Kukkia ja sidontaa.

Toistekin

Tampopo (paras näkemäni ruoka-aiheinen leffa, luulenpa), Last Temptation of the Christ (näytteljätyö hienoa), Girl with a Pearl Earring, Thin Blue Line (Morris on aina kiinnostava), Incredibles (pitäähän se tsekata sitten DVD:ltä uusiksi), De fem benspænd (mielenkiintoinen essee elokuvan ja taiteen suhteesta, sanoisin), Sting (hauskaa popkornia), Office Space (oi jospa kolmosnäytös olisi kestänyt!), Wild at Heart (hienoja kohtauksia, mutta entäs kokonaisuus?), A Fei jing juen (ihanan kasari!), Secretary, Best in Show (tämä sai himoitsemaan A Mighty Windiä).

Ping Pong (paljon parempi kuin aihepiiristä olisi voinut arvella), Deliverance (on se kyllä pirun tuima),
Eternal Sunshine of the Spotless Mind (tuntui tyhjemmältä toisella kerralla), Alien 3 (ohjaajan versio, jonka tsekkasin, oli muuten selvästi teatteriversiota parempi), Ai ni ai wo (pikkusymppis romskuleffa), Rabbit-Proof Fence (yksinkertainen, kaunis), Shaun of the Dead (jos loppu vain ei lässähtäisi, tämä olisi erinomainen), Fahrenheit 9/11 (loppupuolisko parempi kuin alku-), On the Waterfront (on se Brando kova).

Ei kertaakaan

Russian Ark ([paradoksaalisesti] lipsahti niin taiteeksi, että tunne ei välittynyt), Léon (valitettavasti tämä vain oli jo toinen kerta), Alexander (krooh), Angel Heart (fiilispohjalla mennään ja mettään mennäänkin), Whale Rider (why all the fuss?), I, Robot (tekikö sama mies tosiaan Dark Cityn?), Nicotina, Adventures of the Iron Pussy (ei helvetissä, ja minä sentään pidän campista), Suicide Kings (pikakelasin jälkipuoliskon kun alkoi masentaa niin), Ring 0 (…), Confidence (niin Mamet-henkinen että miksei vain katsoisi oikeita Mamet-leffoja tämän sijaan?), Lock, Stock and Two Smoking Barrells (just another Tarantino wanna-be in the wall), Chronicles of Riddick (niin vakava, niin kauhean pökkelö).

Mystery Men (ehm), Conspiracy Theory (hieno alku, paska loppu), Snow White and the Seven Dwarfs, Peter Pan ja Cinderella (klassikoita vain siksi, että kukaan muu ei tehnyt mitään?), Alien: Resurrection (ei, ei vieläkään toimi), Feng yun xiong ba tian xia (tavallaan hauska kungfu-salamataikuus-präiske mutta aika kehno silti), Pojat (valitan, ei aukea), Stalag 17, Sleeper (muistelin että tämä olisi ollut hauska), Dobermann (yh), Strangers on a Train (duh), Shao Lin tzu (nää on minusta vähän tylsiä), Thunderbirds Are Go (her-vot-to-man tylsä), Immortel (ad vitam) (Bilal pysytelköön sarjakuvissa), Demon Seed (juonitiivistelmä ”talo tahtoo raiskata Julie Christien” kertoo kaiken mitä tarvitsee).

Useasti

Oldboy (out-Sevened Seven), Being John Malkovich (paranee koko ajan), Adaptation (paranee myös koko ajan), Bad Santa (paras joululeffa ikuna?), Elephant Man (osui ja upposi), La Mala Education (ensimmäistä kertaa koskaan minulle tuli teatterissa olo, että on sopimatonta mussuttaa karamelliä kovaan ääneen esityksen aikana), Lapsia ja aikuisia (kyllä!), Kauas pilvet karkaavat ja Tulitikkutehtaan tyttö (alan lämmetä Kaurismäelle), Royal Tenenbaums (en malta odottaa Life Aquaticia), Capturing the Friedmans (käsittämättömän hieno dokkari kauheasta tilanteesta), Harold and Maude (valloittava).

Vuonna 2004 katsottujen leffojen lukumäärä tähän mennessä 274. Vuosikatsaus tullee parin päivän päästä.

27.12.2004: Kukkia & Sidontaa lisätty, kokonaismäärää muutettu asianmukaisesti.
25.1.2005: Kellopeli lisätty.