Archive for the ‘pop’ Category

Käännöksiä, osa X

Juuri parhailtaan SubTV:ltä tulevan Takaa haettu -elokuvan saksankielinen nimi on mitä parhain: Leslie Nielsen ist sehr verdächtig eli Leslie Nielsen on kovin epäilyttävä. Hienoa, germaanit!

Muuten olen sitä mieltä, että tässä elokuvassa on laittoman paljon helvetin huonoja trikkikuvia, olivat ne sitten tarkoituksellisia eli eivät.

Kaukoidän kaipuu

Minulla on nyt ihan mahoton Japani-hinku. Sen takia tuli eilen tsiigattua Nelosen kehno ”dokumentti” teinitappajista, katseltua GITS Stand Alone Complexia ja kuunneltua sen soundtrackia sekä luettua Nippon Pop -kirjaa.

Törmäsinpä siinä sellaiseenkin tietoon, että Japanissa on käytössä niin kutsuttu saihan-laki, joka säätelee kotimaisten tuotteiden myyntihintoja. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että esimerkiksi uusia japanilaisia kirjoja ja CD-levyjä ei saa myydä alennuksella, mutta maahantuotuja hyödykkeitä kylläkin. Time-lehden artikkeli valottaa saihan-asiaa lähemmin.

Pukeudutaan asiallisesti

Karmarockista voisin sen verran kyllä mainita, että tapasin siellä pikaisesti hra Jori TJ Kempin. Sovimme miittaamisen yksityiskohdista tekstiviesteillä, joissa kuvailimme garderoobimme pääpiirteet tunnistamisen helpottamiseksi.

Noh, Jorilla oli sitten päällään täysmustat vaatteet ja Maj Karman -t-paita. Tämä siis festivaaleilla, jotka ovat kyseisen poppoon järjestämät. Melkein yhtä hyvä tunnistuskeino kuin sanoa Lutakossa Trio Niskalaukaus -iltana, että minulla on mustat vaatteet ja Niskalaukaus-paita.

Löysimme kuitenkin toisemme lopulta.

Lisää tekstitystä

Paluu tulevaisuuteen -elokuvan DVD:n Poistettuja kohtauksia -osiosta ”You got a permit?”-kohtauksesta seitsemän minuutin kohdalta:

Marty: I can’t believe I’m actually gonna feel up my own mother. You know, this is the kind of thing that could screw me up permanently. Wh-what if I go back to the future and end up being … gay?
Doc: Why shouldn’t you be happy?

Käännös kuuluu:
Marty: En voi uskoa että hyväilen omaa äitiäni. Tällainen saattaa aiheuttaa minulle pysyviä henkisiä vaurioita. Entäs jos palaan tulevaisuuteen ja minusta tulee hintti?
Doc: Mitä vikaa intissä on?

Ei ne käännöshommat aina niin huonolaatuisia ole! Huomiosta propsit Tuomakselle. Nyt kun vielä jostain saisin selville, kenelle kuuluu kunnia tästä loistavasta käännöksestä.

Loppuanekdootti olkoon lainaus Selviytymisopas-sarjasta: Jos olet ammattimainen stunt-mies, ja joudut tähän tilanteeseen, muista että…. Sanoisin, että tuossa jos jossain on aika iso jos.

Leffapläjäys

Seuraavassa tiivistelmät parin viime viikon elokuvasuoritteista. Jos olet laiska, lue vain ensimmäinen sana, jos viitseliäs, koko kappale.

Bruce Almighty

Ei. Jim Carrey yrittää olla hassunhauska, romanttinen ja filosofinen, mutta lopputulos on lähinnä kaikkien komponenttiensa negaatio. Jonkun verran hubaa kaikkivaltiudesta erottaa, mutta parisuhdeasiat on hoidettu sutaisten (kaksi kohtausta onnellista eloa ja sitten tuleekin jo kriisi), jumalkompleksista puhumattakaan, sen sisältö kun voidaan tiivistää seuraaviin kahteen repliikkiin:
Bruce: Jumalana olo ei olekaan helppoa.
Jehova: Ei.

City of God

Kyllä. Tämän vuoden Amores Perros, sanottiin, vaikka leffa ei tule edes samasta paikasta. Vertauksessa olikin kai enempi kyse tyylilajista, ja sen suhteen nämä kaksi ovat kyllä aika samaa maata. Varsin energisesti kuvattu ja leikattu slummikuvaus on kyllä vetävä, mutta mielestäni ei – toisin kuin moni on hehkuttanut – mitenkään mullistava. Swaggeria kyllä löytyy.

Die Another Day

Kyllä. Hot dammit, tämähän oli hyvää kamaa, siis omassa lajissaan. Parin edellisen Bondin väsymyksestä on nyt päästy eroon, vaan eipä vanhasta franchisesta olekaan enää jäljellä kuin nimi. Kaksimielisyydet ovat aika yksiselitteisiä, mutta kyllä se ralliskaba jäätiköllä oli ihan hieno. Tarjoilija, popkornia ja kolajuomaa, kiitos!

Hulk

Ei. Ang Leen sinemaattinen kirves karahti kiveen, kun mies otti vihreän jättiläisen harteilleen. Hulk-sarjakuvissa draamasta ovat yleensä huolehtineet sivuhahmot, kun pääjehu on keskittynyt siihen mitä tekee parhaiten, eli asioiden rikkomiseen. Nyt väännetään draamaa tukahdetetuista muistoista ja isien synneistä, mikä saa varmaan sen yhden wieniläisen partamiehen myhäilemään haudassaan. Lopputulos on kuitenkin toimintapläjäykseksi melko lailla liian pitkä, eikä Hulk smash! -osastoakaan löydy tarpeeksi. Tämän kesän mättöpätkistä paras on siis yhäkin X-Men 2.

Nightbreed

Ei. Sovitaanko Clive niin, että tästedes kirjoittelet vaan niitä splattisnovellejasi mutta jätät elokuvien ohjaamisen muille? Saat kyllä poiketa puvustamon ja lavastuksen puolella, koska se sinulta selvästi sujuu. Mutta Clive, ei enää tehdä tämmöisiä jättipökäleitä, jooko? Menee vain rahat hukkaan sinulta ja minulta.

Storytelling

Kyllä. Hutaistun oloinen kaksiosainen Solondzilta. Mukana ovat kyllä kaikki ne elementit, joihin Happinessissa ihastui (raivokas dialogi ja maailman suurimmat luuserit pääosissa), mutta hieman ohuksi tämä soppa tuntuu jäävän. Tiivistettynä: Dilemmat esitellään muttei käsitellä. Sitä paitsi kun elokuvantekijä sojottaa syyttävällä sormellaan yleisöään kohti elokuvansa sisällä, on siinä sellaista tunnistuksen tuskaa, ettei paremmasta väliä.

The Day the Earth Stood Still

Kyllä. Älykkääksikin mainitun 1950-lukuisen scifi-pätkän juoni on melko lähellä nyky-Jenkkilän toimintamallia: Supervalta saapuu pakottamaan keskenään kränäilevät kansallisvaltiot rauhaan. Mustavalkokuvaus on melko jykevää, valoista ja varjoista on realismi kaukana. Näyttelijätkin ovat sitä ylitseampuvan teatterisuuntauksen satoa, joka nykykatsojan silmään pistää kuin pahempikin malka, mutta on tällä hiukkasen arvoa myös historiallisesta kontekstistaan erotettuna.

Lilja 4-ever

Kyllä. Siitä lähdetään, että jos leffassa soi Rammstein, ei ihan kaikki voi mennä vikaan (paitsi XXX:ssä). Tekisi mieleni kuvailla tätä elokuvaa voimasanan avulla, joten kokeillaanpas: Moodyssonia ahdistaa ihan vitusti. Leffan parhaimpina – eli pahimpina – hetkinä se ahdistus välittyy katsojalle asti vakuuttavasti. Venäjänvirolaisen Liljan lapsenusko parempaan elämään jossain muualla, umpi-itsekäs äiti ja säälittävä ystävä kutovat kokonaisuudesta täydellisen toivottoman. Raiskausmontaasi on kaikessa inhottavuudessaan erityisen onnistunut. Minua kyllä rassaa se, että Dirty Pretty Thingsin tapaan aivan lopussa katsojalle tarjotaan helpotusta, kun jotenkin tuntuu, että tosielämässä häpi end olisi pelkkää unelmaa.

Lolita

Kyllä.

  1. Peter Sellers on aina hauska.
  2. Se kohtaus, jossa Humbert Humbert makaa kylvyssä vaimonsa kuoleman jälkeen, on erityisen hauska.
  3. Muuten taitaa tämänkin leffan arvo livahtaa enempi tuonne nostalgian puolelle ja osaksi mestari-auteurin curriculum vitaeta, kun ei se aivan omilla jaloillaan jaksa seistä.

Vaan tuo lienee tarpeeksi elokuvista pieneksi toviksi, minä menen tuulettimen viereen lukemaan. Alkaa jo nolottaa se, että samat kirjat roikkuvat tuossa luettavina-väliotsikon alla jo kolmatta kuukautta.

Kaksi DVD-asiaa

Enste: Törmäsin ensimmäiseen aidosti hyvin tehtyyn DVD-menuun Brianin elämän Criterion-versiossa. Siinä ei ole alussa tekijänoikeusmuistutuksia, ei levittäjäfirman logoa eikä animoitua menua. Sen sijaan esille pomppaa yksinkertainen, yksirivinen tekstimenu, josta pääsee suoraan käsiksi kaikkiin tärkeimpiin toimintoihin. Loistavaa!

Toisekseen: Tekstitykset on erikoisia juttuja. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Paluu tulevaisuuteen -trilogia. Tässä asiat on periaatteessa hoidettu vallan erinomaisesti, kun kaikki ekstratkin on tekstitetty kaikilla kielillä. Toisaalta taas tämän enkkutekstitys on välillä vallan erikoinen. Kakkososassa tulee ensimmäisen 40 minuutin aikana ainakin kuusi erilaista taustamusiikin kuvausta, nimittäin apprehensive, ominous, adventurous, dramatic, foreboding ja portentous instrumental music. Vaivautuisikohan joku musiikkitieteilijä kertomaan minulle miten nuo neljä erotetaan toisistaan?

Iloblogi

Viikonlopun blogi oli ihan hiljaa, sillä olin vaikuttamassa Joensuun puolessa Ilosaarirokissa. En suinkaan ollut siellä toimettomana, vaan bloggasin ahkerasti festarin omilla sivuilla. Tsekkaa siis www.ilosaarirock.fi ja sieltä Festarielämää-linkki. (Yea, evil frames, meknows.)

Ruisrockin jämät, osa 1

Piti kait kirjoittaa jotain niistä pippaloistakin, mutta kun on kiire, niin teen sen tällä tavalla hivuttaen. Aloitan biisilitanioista.

YUP

Hyvä hypnoosi, Pahassa paikassa, Meitä odotellaan mullan alla, Tuuliajolla, Tyly puhe, Passiivista vastarintaa, Domus Perkele, Sikamusiikkia, Joutilas, Yövieraat, Mitä Luoja teki ennen kuin loi maailman, Homo Sapiens, Murhaaja soittaa pasuunaa ja sitten vielä encore-viisuna Minä olen myyrä.

Melko standardi keikka oli mutta kyllähän tämmöinen pop-musiikki maittaa aina. Mainittakoon, että Valtterilla oli jälleen vaihteeksi käytössään se Dead Kennedys -tarralla varustettu bassokitara ja että Jarkko oli kasvattanut himonussijaparran. Sitä jäin vielä pohtimaan, että onko Tyly puhe kuulunut jo kevätkiertueen ohjelmistoon vai oliko kyseessä spontaani Halmetta juhliva valinta.

CMX

Ei tästä maailmasta (Meidän syntimme -singlen b-puoli), Raskas, Kirosäkeet, Nimetön, Marmori, Työt ja päivät, Tähteinvälinen, Meidän syntimme, Pohjoista leveyttä, Vallat ja väet, Kultanaamio, Minne paha haudattiin, Lepattajat ja encore-rokkina Kätketty kukka, jonka alkuun sujautettiin tahti tai pari Love Will Tear Us Apartia.

Melko samanmoinen setti kuin Lutakossa kuukausi sitten, Pilvien kuninkaan riffilläkin kiusattiin taas. Tällä kertaa ”wau mikä riffi”-palkinnon saa Minne paha haudattiin (vai oliko se sittenkin Vallat ja väet? Muistini pettää.) A.W. näyttää megaluokan pimp daddyltä laseissaan ja kauluspaita auki. Halmkronan pojalla on juoksuaika, ja mies elvisteleekin oikein urakalla lavan jokaisella reunalla. Hyvä niin. CMX ei ole parhaimmillaan isohkoilla lavoilla, mutta parempi näin kuin ei mitään.

Lemonator

84 Seconds in the West (intronauha), The Killer I, One Last Day, Broken Record, Poor Happy Man, Once I Killed A Boy With A Girl, Is It You?, I Don’t Want To Live Forever, Not Your Game, Glass Boy, Over Now, California ja encore-tuuttauksena – ylläri ylläri – Superb.

Hra Kurki oli erinomaisen aurinkoisella päällä, virnuili kovasti, pomppi ympäriinsä ja bändi rokkaili kovempaa kuin vaikkapa Waltzin kiertueella Lutakossa. Once I Killedistä oli sovitettu versio, jossa oli reilusti levyversiota enemmän dynamiikkaa – siinähän pumppaa sama biitti tasaisesti koko laulun ajan.

Manic Street Preachers

Motorcycle Emptiness, Die in the Summertime, The Masses Against the Classes, Tsunami, Ocean Spray, You Love Us, If You Tolerate This Your Children Will Be Next, Judge Yourself, Little Baby Nothing, La Tristesse Durera (Scream to a Sigh), Take the Skinheads Bowling, The Everlasting, Everything Must Go, This Is Yesterday, A Design For Life ja You Stole the Sun from My Heart.

Huomioita: Ääni oli melkoista puuroa koko ajan, mutta minkä sitä festarikeikalle mahtaa. James häsläili settilistan kanssa ja esitteli Tsunamin ensin Ocean Spraynä. Tätä paikatakseen mies sitten hassutteli tarkoituksella seuraavassa spiikissä (”Hello London, Berlin, Stockholm… Turku” tai jotain sinne päin). Skinheads on coverbiisi, jonka esitti alkujaan Camper von Beethoven, poikien nuoruusvuosien suosikki. Judge Youself löytyy Lipstick Traces B-puolikokoelmalta, ja sen synnystä sanottiin seuraavaa staybeautiful.netissä: NW: We have been going in everyday and listening to old stuff. I think 10 or 12 were pretty categoric anyway. And ’Judge Yourself’ [previously unreleased, originally intended for the Judge Dredd soundtrack] was the last time we worked together as a foursome.

Nicky oli kovin vaisun oloinen, pinkki karvatiarakin meni päähän vasta keikan loppupuolella. Aivan viimeisenä tekonaan setä sentään mojautti märän pusun lavalla olleelle tv-kameralle.

Zen Café

Ihminen, Vuokralainen, Jättiläinen, Idiootti, Harri, Eipä tiennyt tyttö, Taxi, Kannattaako tunnustaa jos pettää?, Kissa kuumalla katolla, Tien päällä joka päivä, Mies jonka ympäriltä tuolit viedään, Aamuisin, Talo sekä kaksi anköör-laulua, eli Minun kaupunkini ja Todella kaunis.

Samuli Putro oli niin hyvällä tuulella, että ihan sydänalaa lämmitti. Bändi nautti selvästi keikasta täysin rinnoin ja rokkia soitettiinkin sitten sen mukaan niin paljon kuin raitapuvuista irtosi. Putrolle menee myös pytinki festivaalin parhaista spiikeistä. Vastaavasti huonoimmat oli eittämättä Timo Rautiais-pololla, joka harmitteli bändin jätkienkin nauravan hänen epätoivoisille yrityksilleen. Kokonaisuudessaan Zenkkareiden keikka oli malliesimerkki siitä, miten festareilla pitää esiintyä: soitetaan hittejä eikä angstailla turhia. Tällä metodilla väliin tiputetut Taxi ja Kissa kuumalla katollakin toimivat, toisin kuin Manicisien (sinänsä hienot) Die in the Summertime tai This Is Yesterday, joista ei varmaan ei-faneille paljoa irronnut. Odotan innolla ZC:n Ilosaaren keikkaa, tätä reseptiä on nimittäin paha enää mennä parantamaan.