SEITSEMÄN VELJESTÄKirj. ALEKSIS KIVI 1890._Seitsemän veljestä_ ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1870 neljänävihkona,

— Nummisuutatwit (@Nummisuutatwit) kesäkuu 29, 2012

Twitterissä on jo hyvän aikaa voinut lukea Shakespearen tuotantoa rivi riviltä. Miksei samaa ideaa voisi soveltaa suomeksikin? Aloitamme Seitsemällä veljeksellä ja sen jälkeen voisi lukea vaikka Minna Canthia.

Idean Aleksis Kiven tuotannon käyttämisestä sai @kaarne2 ja botin pykäsi vartissa @duukkis. Myös mahtavan hieno Nummisuutatwit-nimi karkasi kaarnen näppäimistöltä. Minä tietysti ihastuin siihen heti enkä suostunut enää harkitsemaankaan mitään muuta.

Edit: Botti on jo käynyt läpi seuraavat teokset:

• Seitsemän veljestä
• Kauppa-Lopo
• Rautatie
• Anna Liisa
• Laulu tulipunaisesta kukasta
• Talvi-iltain tarinoita 1

Seikkailut verkkokauppojen ihmeellisessä maailmassa jatkuvat. Yritin ostaa makuupaikat meno-paluu-reissulle. Vaihdoin oletusarvoisen istumapaikan tilalle makuupaikan, jolloin kone kysyi sukupuoltani. Tarkoituksena on varmaan välttyä mies-nais-hyteiltä, sillä se voisi olla kiusallista:

Sen jälkeen vaihdoin paluumatkan paikan istumapaikasta makuuhytiksi, jolloin VR:n hieno systeemi täydensi puuttuvat tiedot automaattises… eiku mitä?

Jos olet niin nörtti, että käytät Instapaper.com-palvelua ja luulet, että meikäläistä saattaisi kiinnostaa sinne tallentamasi tähdelliset jutut, niin kerropa käyttäjätunnuksesi – nykyään kun pystyy tilaamaan suoraan omaan Instapaperiin toisten tähdellä merkityt jutut (Add folder -> Another user's Starred items). Minun tähdelliset artikkelini löytyvät käyttäjätunnuksella dst@iki.fi

Samalla kiinnostaisi kuulla, mihin ja miten käytät Instapaperia. Minulla se on jonkinlainen Twitter- ja Delicious-linkin välimuoto: kiinnostavaa kamaa, jota ei ehdi vielä käydä läpi, mutta johon ei välttämättä tarvitse enää myöhemmin palata. Harvoin siis tallennan Instapaperiin jemmattuja kamoja ainakaan Deliin.

Tähdellinen on ehkä ainoa hyvä ja aivan ehdottomasti paras Google-suomennos.

Sain tilausvahvistussähköpostin maailman kenties arvostetuimmalta aikakauslehdeltä.

Ei näemmä englannin poika osaa suomea lukea.

Perhana näiden käyttäjätunnusten kanssa

Jokunen tuttu on ihmetellyt, miksi Twitter-tunnukseni ei ole dst. No siksi, että joku kolme vuotta sitten yhden kerran tweetannut ranskalainen on varannut käyttäjätunnuksen eikä niitä vapauteta muiden käyttöön sitten millään. (Tosin asia on kuulemma muuttumassa.)

Eipä sillä. Tänään ihmettelin jälleen kerran, miksi Matias ramppaa Lontoossa niin tiuhaan, kunnes vihdoin huomasin, että @mpj ei olekaan @mpietila. Ilmanko tuo @mpj ei koskaan vastannut minulle mitään.

Sori jätkät, näytitte vaan niin samalta pikkukuvassa.

Linkkasin eilen duuniblogi Nonfiktiossa Lehtisen Jukan Feibu-virrasta löytyneeseen Wiredin iPad-demoon. Juttua kommentoitiin ainakin neljässä paikassa: itse blogissa, Facebookissa (jonne lähetin linkin käsin), Twitterissä (jonne linkki meni automaattisesti) ja Buzzissa (jonne linkki meni myös automaattisesti).

Olisi ollut hitosti hyödyllisempää, jos eri mestoissa kirjoitetut kommentit olivat näkyneet myös kaikkialla muualla, koska tässä tuli selvästi päällekkäisyyksiä ja kysymyksiä, joihin oli vastattu toisaalla. Kyse ei ole siis niinkään keskustelun hallinnasta – puhukaa missä huvittaa, ei se ole minulta pois – vaan ekonomikielellä tehottomuudesta. Käytän blogisoftassa Twitoaster–lisäosaa just siksi, että edes Twitter- ja blogikommentit jotenkin näkyisivät toisilleen. Facebookista taitaa olla turha toivoa saavansa dataa ulos, mutta Buzzin kanssa se voisi ainakin tulevaisuudessa onnistua. Vai?

(tai: Kuinka kävelin kasaan haisevaa paskaa)

Haluan mennä teatteriin, joten ostan liput Lippu.fi-internetpalvelun kautta. Se on tunnetusti näppärä ja kätevä tapa menettää hermonsa ja kuolla aivoverenvuotoon.

Kirjoitan hakulaatikkoon mental finland, koska haluan keskiluokkaisena sivistysyksilönä osallistua syksyn tärkeimpään kulttuuriporvarilliseen keskusteluun.

Saan eteeni luettelon:

Tästä listasta ei voi tietenkään ostaa mitään tai nähdä loppuunvarattuja esityksiä, mutta voi klikata linkkiä, jolloin esille pulpsahtaa lähes samanlainen lista:

Hmm. Päättelen, että lippuja on jäljellä vain ensimmäiseen esitykseen:

Siispä kliksautan ensimmäistä linkkiä ja saan eteeni lippuvalinnan. Vihdoinkin. Lisätäänpä itselle sopiva lippu koriin, niin johan alkaa bourdieulaista kulttuuripääomaa ropista toimittajan laariin:

Ai niin, unohdin kirjautua sisään:

Hassua – lippu ei siirtynyt ostoskoriin samalla kun kirjauduin sisään:

No, ostetaanpa se uudestaan (olisikohan tämä nyt kolmas kerta), niin nyt se varmaan onnistuu:

Loppuunvarattu! Onpa harmi. Valitsen siis kahdesta tarjolla olevasta katsomosegmentistä toisen:

Jaa, eipä ollut sielläkään. Täytynee siis päätellä, että vaikka tämä oli kaikista esityksistä ainoa, jota ei listasivulla mainittu loppuunmyydyksi, se silti on loppuunmyyty. On ehkä hitusen rasittavaa kaupata asiakkaille lippuja, joita ei kuitenkaan ole olemassa. Siitä tulee mieleeni eräs tv-ohjelma:

Eikä siinä vielä kaikki! Jos nimittäin olisin onnistunut ostamaan liput, pärähtäisi silmille seuraavanlainen hauskuus:

APUA APUA LASKURI SEITSEMÄN MINUUTTIA HÄTÄ!

Sitä voisi kuvitella, että jos lisäisi ostoskoriin vaikka toisen esityksen liput, niin laskuri nollaantuisi. Vaan ei: aikaa on tasan tuon verran, ja kun se on kulunut:

Sinne menivät.

Ei kysettäkään, että systeemi voisi esimerkiksi vaikkapa kenties ehkä muistaa, mihin esityksiin olit lippuja varaamassa, e-hei. Mennyttä ovat, kadonneita, 2>&1 /dev/null.

Siis tiivistettynä: MITÄ HELVETIN PASKAA TÄMÄ ON, LIPPU.FI? HÄH? MITÄ? HÄH?