• Shot Logger contains a gallery of frame captures (individual frames from films and TV programs) and a database of editing statistics –
• Public Enemies -traileri – Michael Mann + Johnny Depp, Christian Bale, Marion Cotillard + 1930-luvun gangsterismi
• Please Say Something -lyhytelokuva – voitti parhaan lyhärin kultanallen Berlinalessa 2009

• William Shatner's Gonzo Ballet – The documentary William Shatner's Gonzo Ballet concerns the attempt to create a ballet based on Shatner's 2004 album Has Been, produced by Nashville resident Ben Folds.
• Planete Doc -festarin leffat näkyvät toukokuussa netissä – This year film lovers will be given an opportunity to watch the films screened at the Planete Doc Review Festival from the comfort of their homes! For the first time ever, all the festival films will be available also online.
• Ronald Bergan on reviewing the films of people you know – Generally, however, whether charmed by the interviewee or not, I still find it almost impossible to write negatively about someone I have met socially. It's not that any of them would even be aware of what I might write or give a toss if they were, but I would still pull my punches.

Otsikko huijaa: oikeasti kuvia on kolme ja niiden lisäksi kolme bonuskuvaa. En mahda ylettömän anteliaalle luonteelleni mitään.

Ensimmäinen on elokuvan ainoasta kohdasta, joka sai minut nauramaan ääneen. Propagandäpätkässä nainen (äiti?) riemuitsee, kun lapset polkevat ahkerasti pikkuötiäisiä:

Toisessa Michael Ironside lausuu leffan ehkä hienoimman replan: “They sucked his brains out.”

Kolmannessa nähdään avaruuden vaarallisin ja älykkäin vagina hyökkää miespilotin aivojen kimppuun (feministisesti virittynyt psykoanalyytikko saisi tästä varmasti kaikenlaista jännää irti):

Bonuskuvissa nähdään, miten efektitaiteilija saattaa joskus vähän oikoa mutkia.

Itse elokuva on visuaalisesti aika lattea. Tarkoitan, että valaistus ei ole kovin dramaattinen. Melkein kaikki on koko ajan näkyvillä. Tavallaan on tietenkin hauskaa, että melkein jokaisessa kuvassa Casper van Dienin päähän osuu tukkavalo, joka korostaa umpilakattua frisyyriä.

• Elokuva-arvostelu: Bolt – Tarina kertoo, että Disneyn johtoon astunut John Lasseter purki ongelmallisen Boltin alkutekijöihinsä ja kasannut palasista uuden, paremman elokuvan. Olisi kiinnostavaa tietää, millaisia nuo ongelmat olivat. Nyt lopputulos on oikein ammattitaitoisen oloinen ja erittäin disneymäisellä viestillä täytetty kertomus itsensä löytämisestä, vastuusta ja ihmisarvosta (vai pitääkö sanoa koira-arvosta?). Mutta ei tässä vielä jonkun Wall-E:n tai Ihmeperheen asemaa uhata.
• Elokuva-arvostelu: Waltz with Bashir – Animaation uudelleentulkitsevaan luonteeseen sisältyy Bashirissa muuan vallan oivaltava seikka. Koko elokuva on nimittäin matka muistoihin ja uniin, eli toisin sanoen tapahtumiin, joista kertoja-ohjaaja ei voi olla täysin varma. Animaation luoma lievästi etäännyttävä efekti sopii itse asiassa kertomuksen sisältöön täydellisesti. Molemmat tavoittelevat totuutta, mutta eri tavoin.
• Elokuva-arvostelu: Benjamin Buttonin uskomaton elämä – F. Scott Fitzgeraldin novelliin perustuvassa tarinassa Forrest Gu– siis Benjamin Button syntyy vanhana, jää isänsä hylkäämäksi ja kasvaa nuoremmaksi vanhainkodissa. Elämänsä mittaan Gum– eiku Button näkee 1900-luvun historiallisia merkkipaaluja ja kohtaa ihmisiä, jotka opettavat häntä elämään hyvin.
• Elokuva-arvostelu: Ralliraita – Ensimmäiset viisi minuuttia mietin, että Ralliraitahan on aika hauska. Heikki Silvennoinen on hyvässä vedossa ja vitsit naurattavat. Loput 81 minuuttia olinkin sitä mieltä, että miksei tämä jo lopu.
• Buster Kino eli Hannu Björkbackan elokuva-aiheiset sivut – on siellä tosin muutakin

• Blu-ray Disc Statistics kertoo levyjen aluekoodin –
• Helsingin kirjastoista löytyvät blu-ray-leffat –
• Principles of Traditional Animation Applied to Computer Animation –
• Ponterosa, osa 1/10 (YT) –

The International sisältää viime aikojen hienoimman toimintakohtauksen, jossa Guggenheim-museo pannaan remonttiin. Siinä on kaikki: on yllätyksiä, on jännitystä tarinan kannalta, on tolkkua kuvakerronnan ja tapahtumapaikan maantieteen kannalta. Ympäröivä elokuva on sitten melkoisesti löysempi paketti.

Slumdog Millionaire on niin täynnä kantilleen pantuja kuvia, että mulla särkee päätä vieläkin. Näin leffan ekassa pressissä, jossa hindinkieliset kohtaukset oli vielä tekstittämättä, mutta en usko että se varsinaisesti muuttaisi käsitystäni.

Horton Hears A Who jakautuu visuaalisesti kahtia. Norsun maailma on jotenkin mälsä, mutta pikkuötiäisten kaupunki on siistimpi. On sinänsä hauska tunnistaa (tai ainakin olla tunnistavinaan) näyttelijöiden maneereita hahmoanimaatiosta.

L. A. Confidential on vieläkin hyvä. Ollakseen neonoir se on aika monesti valaistu anti-noiristi, eikö? Crowe on hyvä näytellessään aggressiivista tyyppiä, joka juuri ja juuri saa pidettyä raivonsa kurissa. Johtuukohan siitä, että se olisi lähellä miehen oikeaa luonnetta? Pearce on liian heppoinen, jotenkin ärsyttävä. Spacey samanlainen velmuttaja kuin esim. Teriksessä, mutta tässä se ei tunnu yhtä ärsyttävältä. Ehkä temppu ei ollut vielä yhtä kulunut.

The Wackness. Okei, ysäri-Nykki on kiva ja hiphop kuulostaa hyvältä, mutta voi kristus. Ei kai koko ajan voi olla kultainen valo, vaikka olisi miten ihana nuoruus. Ja miksi se jantteri kulkee suu auki kuin paraskin mouthbreather? Teiniseksi on tietenkin aina kivaa. Kingsleylle tavallaan pisteet siitä, että se kokeilee yhä erilaisia rooleja, mutta nyt se tuntuu kyllä teennäiseltä kuin keppi pyllyssä.

The Reader pohtii sitä, miten traumaattista teini-ikäiselle pojalle mahtaisikaan olla harrastaa pakolla seksiä Kate Winsletin kanssa. Tai siis onhan siinä myös natsiutta.

Igor toimii periaatteessa mutta ei käytännössä. Animaatio saattaa olla vähän mitäänsanomatonta, mutta hahmojen design on hienoa eikä dialogissakaan periaatteessa mitään vikaa ole. Alusta asti oli silti sellainen olo, että näyttelijöillä ei ole minkäänlaista kemiaa, vaan replat leijuvat omassa ylhäisyydessään. Ajoitus siis kusee.