Haidtin teesi on tämä: jos mitataan ideologian toimivuutta ihmisten onnellisuuden maksimoimisella, uskonto tuottaa onnellisempia ihmisiä kuin ateismi.
Selitys menee jokseenkin näin. Ateismi ja liberaali ajatusmaailma painottavat yksilön vapauden merkitystä yhteiskunnassa. Tätä Haidt kutsuu sopimusyhteiskunnaksi. Karkeasti yksinkertaistaen mitä vain saa tehdä, kunhan siitä ei ole haittaa muille. Tämä lähestymistapa pyrkii maksimoimaan onnellisuuden ja minimoimaan kärsimyksen.
Sen sijaan uskonnollisen ihmisen näkemys yhteiskunnasta on mehiläispesä, jossa ryhmän menestys on perusarvo. Siteeraan vapaasti:
Yksilöllisiä mehiläisiä syntyy ja kuolee tuhansittain, mutta pesä elää pitkään ja jokaisella yksilöllä on oma tehtävänsä sen menestyksen takaamisessa. Suurimmat ongelmat ovat ulkopuolisten hyökkäykset ja sisältä päin tapahtuva yhteisten arvojen mädättäminen. Kumpikin voi johtaa pesän kuolemaan, joten kaikkien täytyy vetää yhtä köyttä ja olla valmis uhrautumaan yhteisen hyvän vuoksi.
Ja mistäkö sitten Haidt tietää, että uskonnolliset yhteiskunnat ovat onnellisempia? No, ensinnäkin uskovaiset lahjoittavat enemmän rahaa sekulaareille hyväntekeväisyysorganisaatioille ja naapureille. He uhraavat aikaansa ja lahjoittavat enemmän verta – molemmat varsin hyviä epäitsekkyyden mittareita.
Joten jos uskoo, että hyvässä yhteiskunnassa ihmiset ovat onnellisia, on kyettävä selittämään, miksi liberaalien perusarvona pitämästä vapaudestaan tinkivät uskovaiset ovat ateistiliberaaleja onnellisempia.
