As Hachamovitch saw it, the main thing that people do on a word processor is type—and typing, in his estimation, is a matter of “a little bit of creativity and a whole lot of scutwork.”
scut work (n) : routine and often menial labor – source: The Fasinatng … Frustrating … Fascinating History of Autocorrect
Jutustelimme eli kirjoitimme haastattelun Google Hangoutsissa parin kuukauden kuluessa, mutta taianomaisen editointini ansiosta sitä ei juuri huomaa.
Älä pane pic.twitter.com/htsWrt9Xpl
— salanyymi (@salanyymi) May 26, 2014
Heti alkuun kuumottava grillaus, jonka tarkoitus ilmeisestikin on paitsi kaivaa mun onnistunein tweetti, myös syväluodata mut psykologisesti. Olenko sitä tyyppiä, joka pyydettäessä valitsemaan paras yksilö neljästätuhannesta ei ole tyytyväinen ennen kuin on käynyt ne kaikki läpi? Lyhyesti: olen. En aio kuitenkaan käydä niitä kaikkia läpi, vaan mainitsen muutamia jotka tulivat mieleeni.
Kulttuuriviittausten viljely ollut aina sydäntä lähellä, kuten tämä viittaus Korttipakkaan,
Kuten huomaatte, herra sotatuomari, Twitter on minulle baarijakkara, psykoterapeutin istunto ja onnellinen parisuhde.
— salanyymi (@salanyymi) March 10, 2014
tai tämä Tabermann-pastissi:
Ja sitten vähän Tabermann style
ja niin kuin aurinko seisoo taivaan kannella kesäpäivänseisauksen hetkellä / niin minä seison sinussa
— salanyymi (@salanyymi) March 20, 2014
Piti vielä kaivaa pari hetkestä syntynyttä runoa, joista pidän erityisesti. Ensimmäiset kertovat pastan valmistuksesta maailmassa, jossa ajatukset ovat jossain muualla, viimeinen kertoo matkasta vappubileisiin bussissa 23. En analysoi niitä sen kummemmin.
tänään Fontanan korkki jäi pöydälle
ja pastani kiehui yli
kun piti tulla kertomaan twitteriin
miten sulla on niin rivo syli
— salanyymi (@salanyymi) March 16, 2014
eniten jumaloin sinussa:
kekseliäät tapasi pyytää avioeroa
ostit kaupasta parmigiano reggianoa
etkä pecorino romanoa
— salanyymi (@salanyymi) March 16, 2014
Bussi täynnä muita
Pää täynnä itseä
Reppu täynnä viinaa
Kassit täynnä spermaa
Ja miten sitä muka nykyään valitetaan että on tyhjä olo
— salanyymi (@salanyymi) April 30, 2014
Vielä lopuksi pitää mainita yksi suosituimmista twiiteistäni (ainakin siinä mielessä siis onnistunut), nimittäin @PerBoyfriendin #hymyhaasteen herättämä vastareaktio, #panohaaste
Vähän vain jäi harmittamaan, ettei kukaan tainnut raportoida onnistuneesta haasteen suorittamisesta.
Bussi 23 oli mun ensimmäinen kotilinja Helsingissä. Siihen liittyy lämpimiä muistoja.
Itse olen matkustanut 23:lla täsmälleen kerran, tuon yhden vappumatkan.
Analyysi on osuva, kenties käytän sitä twitter-biossani joku päivä.
Loikataan sitten vähän ajassa taaksepäin salanyymin syntyyn ja kehitykseen. Miten kauan olet tweetannut? Ja oliko sinulla etukäteen käsitys siitä, millainen salanyymi olisi Twitterissä vai oletko muokannut sitä/itseäsi matkan varrella paljonkin?
Minulla on myös omalla nimelläni muutaman vuoden ikäinen eikä kovin aktiivinen twittertili. Se on ollut lähinnä ammatillisessa käytössä. Päätin tehdä salanyymin koska halusin tweetata äidinkielelläni ja höpistä mistä sattuu häiritsemättä suomea osaamattomia seuraajia. Ei mulla ollut hajuakaan siitä mitä tulisin kirjoittamaan, esim. runoista tai sellaisesta. Seurasin muutamia mielenkiintoisen näköisiä tyyppejä joita löysin googlettamalla, vanhasta muistista ja twitterin omilla suosituksilla, ja siitä se sitten jotenkin lähti.
Itse asiassa mulla oli myös eräs tietty kiinnostava ihminen mielessä, jonka seurattavat kahlasin läpi ja bongasin kaikki mielenkiintoiset. Mietin saisinko hänet seuraamaan itseäni. Ennen pitkää sekin tapahtui.
En luonnollisestikaan voi paljastaa julkisesti twitter-ihastukseni kohteita, hehän saattaisivat hämmentyä.
Millainen Twitter-aikataulusi on? Tämä kiinnostaa minua kahdesta syystä. Ensinnäkin välillä huomaan sinun julkaisevan luonnoksiin jääneitä twiittejä yhtenä pötkönä, eli ilmeisesti mietit asiaa koko ajan, muttet kuitenkaan postaa jatkuvasti. Miksi?
Luonnoksiin tulee talletettua lähinnä silloin kun keksin jotain mielestäni sillä hetkellä hyvää, mutta itsesensuuri iskee. Jossain vaiheessa kun huomaan että niitä on taas kerääntynyt sopivan kokoinen nippu, joko käsittelen ne loppuun tai sitten julkaisen ne sellaisina kuin ne sillä hetkellä ovat. Raakatimantteina [Gmail-hymiö, jota en saa kopioitua tähän]
Muuten aikatauluni on hyvin orgaaninen: twiittaan silloin kun tulee mieleen jotain joka on pakko jakaa, liikennevaloissa tai suihkussa tai ihan missä vaan. Twitteriä luen silloin kun on aikaa eikä varsinaista muuta tekemistä, eli aika usein työmatkoilla bussissa istuessa. Tämä tarjoaa myös oivat puitteet suosikointi- ja retweettaus-putkille.
Twitterin ulkopuolisessa maailmassa minulla on yleensä aika kiire, varsinkin viime aikoina on ollut vaikea löytää aikaa tälle rakkaalle harrastukselleni. Elämä!
Ketä seuraat? Nimiä voi mainita, mutta enemmän haluaisin kuulla analyysiä siitä, mikä heistä tekee kiinnostavia.
Virrastani nopealla otannalla mainitsen joitakin minua kiehtovia ihmisiä:
Sitten käännetään suunta ihan ympäri: Onko sinulla Twitter-inhokkeja? En tarkoita käyttäjiä vaan käyttötapoja, sellaisia piirteitä jotka eivät vain innosta.
On kolme asiaa joita ilman twitterini tulisi toimeen oikein hyvin.
(Pitipäs tähän pohdiskella pitkään vastausta joka ei jollain tavalla kuvottanut)
Jos salanyymin sijoittaa lukuisten twitterin anonyymien tilien kontekstiin, niin en tiedä onko se suinkaan mitenkään äärimmäisen suosittu – katsotaan vaikka @PerBoyfriendiä. Yhteistä nimettömille on tietysti se, että he voivat pelotta sanoa mielenkiintoisia asioita, mikä tekee heistä haluttuja seuraamisen kohteita.
Jos kaikilla ihmisillä olisi mielenkiintoista sanottavaa ja he voisivat sanoa mitä haluavat välittämättä seurauksista, saisivat kaikki heti valtavan suosion. Anonymiteetti ratkaisee ainakin jälkimmäisen ongelman.
Jos minun pitäisi perustella miksi itse seuraan salanyymiä, niin se juttu olisi varmaankin ylä- ja alatyylin sujuva yhdisteleminen.
Kukapa ei haluaisi seurata tyyppiä joka samaan aikaan kritisoi ääneen keisarin uusia vaatteita ja samalla pukeutuu itse niihin?
Vielä kaksi kysymystä, ellen saa yllättävää inspiraatiota. Ensimmäinen koskee työskentelytapojasi: syntyvätkö tweetit helposti? Tätähän sivuttiin aiemmin, kun kysyin Twitter-rytmistäsi.
Silloin kun niitä syntyy, niin syntyvät. Välillä ei synny. Kuten vaikkapa nyt on ollut pari viikkoa taukoa. Salanyymillä on intohimoja. Ja kesäloma. Mutta ei se twiittien määrä mikään itsetarkoitus ole.
Joskus tietysti jotain pientä kultahippusta pitää oikein hinkata että siitä saa täydellisen, ja siihen kuluu koko bussimatka tai istun yöllä kadulla kirjoittamassa. Mutta harvemmin.
AHAHA. Anteeksi ensireaktioni. Palaan aiheeseen ”vietyäni roskat”.
Olen miettinyt tätä valtavasti. Suorastaan kuumeisesti. Melkeinpä voisi sanoa että koko ajan. Mitä enemmän olen miettinyt, sitä vankemmin olen tullut vakuuttuneeksi siitä, etten voi vastata kysymykseen lainkaan. Siispä tein kuten kuka tahansa itseään kunnioittava journalisti ja kirjoitin kymmenen kohdan listan.
Tässä oli sydänvereni, ole hyvä. Toivottavasti tämä oli viimeinen kysymys, koska näiden vastaamiseen kuluva aika näyttää kasvavan eksponentiaalisesti.
Saanko lopuksi vielä lähettää terveisiä? Hyvää kesää kaikille!
Mutta jos maksan vedestä 50 senttiä, enkö silloin juuri muutu asiakkaaksi, jolle siis ostoksen pitäisi olla ilmainen? Voiko tällaisessa tapauksessa pyytää rahat takaisin? Pitäisikö liikkeenharjoittajat velvoittaa opiskelemaan lauselogiikan perusteet ennen lappujen kirjoittelemista?
En koskenut veteen. Söin jäätelön.
Nyt tuijotetaan Facebook-päivityksen saamien kommenttien (ei tykkäysten) määrää.
(Piti korjata otsikko, kun internet kävi huomauttelemaan.)
13mmjZebAX9GkDkAfZ3uWMd5ykKdhMVSCp
Ööh… Vegemestaan purilaiselle, niinkö?
Tilanne on sikäli hassu, että kirjoitin Bitcoinista Nyt-liitteeseen kesäkuussa 2012 (sivu 31) ja olin kuullut siitä melkein vuotta aikaisemmin, mutta en ole luonut lompakkoa ennen kuin nyt. Selvästi joku stressin aiheuttama nörtähdyskausi menossa mulla.
Yleensä asia esitetään niin, että klassisen taiteen** nautiskelu on helpompaa, koska siinä voi aina keskittyä taitoon, kun taas modernischmodernin kanssa pitäisi ihailla ajatusta.
Vaan entäs jos hermostumisen syy on siinä, millaisia asioita ne mahdollistavat ja tekevät mahdottomiksi? Jos kyse on taidosta, on edes teoriassa mahdollista kehittyä yhtä hyväksi tai paremmaksi kuin Suuret Muinaiset ja siten osallistua taiteen tekemiseen.
Mutta jos kyse on siitä, kuka ehti tehdä ensimmäisenä jotain, on teoriassakin mahdotonta hypätä kelkan kyytin. Voin raijata Kiasmaan vaikka kuinka monta urinaalia, mutta Duchampin pönttö – tai sen kopio, miten sen nyt ottaa – oli museossa ensin eikä taideteollani enää voi olla samanlaista vaikutusta. (Sillä voi olla toisenlainen vaikutus, mutta se ei kuulu tähän blogaukseen.)
*Löyhä ja epätarkka termi, sisältää tässä tapauksessa suunnilleen kaiken jostain 1800-luvun loppupuolelta eteenpäin.
**Toinen löyhä termi. Keskity asiaan!
Sinne vaan pläräämään.
Kuvassa etualalla uusi kahvikuppi, keltainen.