Minä ei kirjoita Helsingin Sanomiin*

Edit 7.5.2007: Toisin kuin Lindholm sanoo, juttu oli minusta ihan ok. Hesari-kertoja vaan töksähti.

Seuraavat ajatukset on nyysitty Ilkka Malmbergilta.

Mikä siinä on, että kun Hesarin hyvät toimittajat kirjoittavat Hesarin sivuille hyviä juttuja, niissä jutuissa seikkailee aina Helsingin Sanomat? Otetaan esimerkki tämän sunnuntain ulkomaan-sivuilta, jossa on Pekka Mykkäsen spektaakkeli Guantánamosta. Pääjuttu alkaa kuvailemalla, kuinka nuori naissotilas hermostuu kertoessaan työstään. Selvästi siis toimittaja haastattelee häntä, mutta kertoja on häivytetty näkyvistä.

Seuraavan schnittin alussa Helsingin Sanomat vierailee Guántanamon vankileirillä. Rakenne on kömpelö, etenkin kun jutun päiväyksessä möllöttää nykykäytännön mukaan joka tapauksessa Pekka Mykkäsen nimi, oikein lihavoituna vielä.

Koomiseksi tilanne muuttuu kuitenkin vasta Silminnäkijä-vinjetillä julkaistun kainalojutun kohdalla. Siinä nimittäin seikkailee minä, jota vartija tönii ja joka saa jopa oman repliikin (”Miksi sinun piti puskea minua?” kysyin.)

Vaaniiko tässä taustalla jonkinlainen linjaus, jonka mukaan uutisjutuissa kertoja ei saa olla minä, mutta silminnäkijä-jutuissa sitä jopa vaaditaan? Kun samalla sivulla on vierekkäin kaksi juttua samasta paikasta samaan aikaan saman tyypin kirjoittamana, mutta toisessa toimijana on Helsingin Sanomat ja toisessa minä, lopputulos on ihan pöhkö.

Pikalisäys: Sunnuntai-sivujen lähtöjutussa käytetty muotoilu Helsingin Sanomat kysyi näkemyksiä on ihan järkevä, koska se pohjustaa kolmen eri toimittajan tekemää haastattelukoostetta.

Digg rikkoo lakia, koska sen käyttäjät tahtovat niin*

Edit 3.5.2007: NYT-linkki lisätty.

Ohoh, nythän läjähti. Isot pojat vaativat Diggiä poistamaan HD DVD:n dekryptausavaimen sisältävät jutut, ja Diggin pomot tottelivat. Diggin käyttäjät nousivat kapinaan ja täyttivät etusivun HD DVD -jutuilla.

Diggin vetäjät ottivat lusikan kauniiseen käteen ja totesivat näin:

But now, after seeing hundreds of stories and reading thousands of comments, you’ve made it clear. You’d rather see Digg go down fighting than bow down to a bigger company. We hear you, and effective immediately we won’t delete stories or comments containing the code and will deal with whatever the consequences might be.

If we lose, then what the hell, at least we died trying.

Koska Diggin koko idea on antaa käyttäjille sitä mitä käyttäjät haluavat, on hankala keksiä, miten muuten tilanteen olisi voinut purkaa. Jos administraattorit olisivat peranneet kaikki HD DVD -jutut jonoista, Diggin aktiivinörtit olisivat hylänneet palvelun tai perustaneet kloonin sen tilalle.

Saas nährä kuinka tässä käy.

Lähde: Techcrunch

Aiheesta lisää mm. New York Timesissä.

Vappu 2007

Vappu 2007

Otin vappuna par’ kuvaa.

Word 223: Mellifluous

Maybe this cell, with its mellifluous name, gives us our special capacity to understand one another—to care, to learn, and to communicate.

mellifluous (adj) : flowing as with honey; smooth; flowing sweetly or smoothly; pleasing to the ear [syn: dulcet, honeyed, mellisonant, sweet] – Cells That Read Minds?

Näin tehdään musiikkijuttuja netissä

New York Timesin Björk-jutussa, jossa muuten yhdistyvät haastattelu ja arvio kivalla tavalla, on yksi erityisen mainio piirre.

Jutun sisälle on nimittäin upotettu musiikkinäytteitä, jotka käyttävät flashilla tehtyä pienoissoitinta. Pirun kätevä ratkaisu: ei tarvitse tyytyä pelkästään toimittajan kuvailuihin, mutta ei tarvitse myöskään keskeyttää jutun lukemista ladatakseen rokit erilliseen soitinohjelmaan.