Yleensä kirjaston poistokärryssä on väitöskirjoja 1980-luvulta, ruotsalaisia sarjakuvia tai obskuureja tiedelehtiä. Tänään oli toisin. Tänään löysimme pinon New York Review of Books -lehden numeroita vuosilta 2001 ja 2002. Ilmeisesti kyseessä oli satsi kaksoiskappaleita, jotka sivistyslaitos oli päättänyt pistää tarpeettomina pellolle.

Pohdiskelimme hetken, montako arviolta kahdestakymmenestä tarjolla olevasta numerosta kehtaisimme ottaa. Päädyimme sitten jakamaan saaliin niin, että molemmat saivat tuuman paksuisen pinon lehtiä, eikä kärryyn jäänyt mitään.

Vaan että onkin hieno esine tämä lehti! Ulkoasu suorastaan hohkaa sivistystä. Teksti on pläntätty neljään palstaan, valokuvia ei ole ja kuvitus on karikatyyrejä. Oli aihe — eli kirja-arvio — mikä tahansa, tilaa löytyy vähintään sen kolme–neljä sivua. Jummi että onkin hieno lehti!

Jos näitä lukemalla ei sivisty, niin sitten ei perkele millään. Köh, tarkoitan siis tietenkin, että sitten ei niin millään.

Pitäisiköhän sitä Parnassoa harkita?