Seuraavassa tiivistelmät parin viime viikon elokuvasuoritteista. Jos olet laiska, lue vain ensimmäinen sana, jos viitseliäs, koko kappale.

Bruce Almighty

Ei. Jim Carrey yrittää olla hassunhauska, romanttinen ja filosofinen, mutta lopputulos on lähinnä kaikkien komponenttiensa negaatio. Jonkun verran hubaa kaikkivaltiudesta erottaa, mutta parisuhdeasiat on hoidettu sutaisten (kaksi kohtausta onnellista eloa ja sitten tuleekin jo kriisi), jumalkompleksista puhumattakaan, sen sisältö kun voidaan tiivistää seuraaviin kahteen repliikkiin:
Bruce: Jumalana olo ei olekaan helppoa.
Jehova: Ei.

City of God

Kyllä. Tämän vuoden Amores Perros, sanottiin, vaikka leffa ei tule edes samasta paikasta. Vertauksessa olikin kai enempi kyse tyylilajista, ja sen suhteen nämä kaksi ovat kyllä aika samaa maata. Varsin energisesti kuvattu ja leikattu slummikuvaus on kyllä vetävä, mutta mielestäni ei – toisin kuin moni on hehkuttanut – mitenkään mullistava. Swaggeria kyllä löytyy.

Die Another Day

Kyllä. Hot dammit, tämähän oli hyvää kamaa, siis omassa lajissaan. Parin edellisen Bondin väsymyksestä on nyt päästy eroon, vaan eipä vanhasta franchisesta olekaan enää jäljellä kuin nimi. Kaksimielisyydet ovat aika yksiselitteisiä, mutta kyllä se ralliskaba jäätiköllä oli ihan hieno. Tarjoilija, popkornia ja kolajuomaa, kiitos!

Hulk

Ei. Ang Leen sinemaattinen kirves karahti kiveen, kun mies otti vihreän jättiläisen harteilleen. Hulk-sarjakuvissa draamasta ovat yleensä huolehtineet sivuhahmot, kun pääjehu on keskittynyt siihen mitä tekee parhaiten, eli asioiden rikkomiseen. Nyt väännetään draamaa tukahdetetuista muistoista ja isien synneistä, mikä saa varmaan sen yhden wieniläisen partamiehen myhäilemään haudassaan. Lopputulos on kuitenkin toimintapläjäykseksi melko lailla liian pitkä, eikä Hulk smash! -osastoakaan löydy tarpeeksi. Tämän kesän mättöpätkistä paras on siis yhäkin X-Men 2.

Nightbreed

Ei. Sovitaanko Clive niin, että tästedes kirjoittelet vaan niitä splattisnovellejasi mutta jätät elokuvien ohjaamisen muille? Saat kyllä poiketa puvustamon ja lavastuksen puolella, koska se sinulta selvästi sujuu. Mutta Clive, ei enää tehdä tämmöisiä jättipökäleitä, jooko? Menee vain rahat hukkaan sinulta ja minulta.

Storytelling

Kyllä. Hutaistun oloinen kaksiosainen Solondzilta. Mukana ovat kyllä kaikki ne elementit, joihin Happinessissa ihastui (raivokas dialogi ja maailman suurimmat luuserit pääosissa), mutta hieman ohuksi tämä soppa tuntuu jäävän. Tiivistettynä: Dilemmat esitellään muttei käsitellä. Sitä paitsi kun elokuvantekijä sojottaa syyttävällä sormellaan yleisöään kohti elokuvansa sisällä, on siinä sellaista tunnistuksen tuskaa, ettei paremmasta väliä.

The Day the Earth Stood Still

Kyllä. Älykkääksikin mainitun 1950-lukuisen scifi-pätkän juoni on melko lähellä nyky-Jenkkilän toimintamallia: Supervalta saapuu pakottamaan keskenään kränäilevät kansallisvaltiot rauhaan. Mustavalkokuvaus on melko jykevää, valoista ja varjoista on realismi kaukana. Näyttelijätkin ovat sitä ylitseampuvan teatterisuuntauksen satoa, joka nykykatsojan silmään pistää kuin pahempikin malka, mutta on tällä hiukkasen arvoa myös historiallisesta kontekstistaan erotettuna.

Lilja 4-ever

Kyllä. Siitä lähdetään, että jos leffassa soi Rammstein, ei ihan kaikki voi mennä vikaan (paitsi XXX:ssä). Tekisi mieleni kuvailla tätä elokuvaa voimasanan avulla, joten kokeillaanpas: Moodyssonia ahdistaa ihan vitusti. Leffan parhaimpina – eli pahimpina – hetkinä se ahdistus välittyy katsojalle asti vakuuttavasti. Venäjänvirolaisen Liljan lapsenusko parempaan elämään jossain muualla, umpi-itsekäs äiti ja säälittävä ystävä kutovat kokonaisuudesta täydellisen toivottoman. Raiskausmontaasi on kaikessa inhottavuudessaan erityisen onnistunut. Minua kyllä rassaa se, että Dirty Pretty Thingsin tapaan aivan lopussa katsojalle tarjotaan helpotusta, kun jotenkin tuntuu, että tosielämässä häpi end olisi pelkkää unelmaa.

Lolita

Kyllä.

1. Peter Sellers on aina hauska.
2. Se kohtaus, jossa Humbert Humbert makaa kylvyssä vaimonsa kuoleman jälkeen, on erityisen hauska.
3. Muuten taitaa tämänkin leffan arvo livahtaa enempi tuonne nostalgian puolelle ja osaksi mestari-auteurin curriculum vitaeta, kun ei se aivan omilla jaloillaan jaksa seistä.

Vaan tuo lienee tarpeeksi elokuvista pieneksi toviksi, minä menen tuulettimen viereen lukemaan. Alkaa jo nolottaa se, että samat kirjat roikkuvat tuossa luettavina-väliotsikon alla jo kolmatta kuukautta.