Toinen juttu oli valmiina, mutta unohtui aamulla lähettää, kun nettiyhteys oli taas pätkinyt.
Yle-päiväkään ei mennyt ihan putkeen, sillä hukkasin ison osan päivästä jahtaamalla OPM:stä haastateltavaa. Lopulta tavoittamani tyyppi (yksi neljästä) totesi, ettei asiaa kannata tässä vaiheessa vielä kommentoida.
Huomisesta tulee hieno päivä, voi perse sentään.
Painostin sitten toveri Liljan myös graduhankkeeseen, jonka lopputuloksena voimme toukokuussa 2009 2008 mennä Painoon, iskeä proverbiaaliset munat pöytään ja sanoa ”filosofian maisterit tässä, nyt kaatakaa juomaa”.
Tästä voimaantuneena väänsin vihdoin toiminimen vepskun suunnilleen toimintakuntoon: nonfiktio.fi. Blogauttamisen siellä ei ole tarkoitus olla mitenkään superaktiivista, mutta hieman fokusoituneempaa (ja vähemmän kirosanoja) kuin täällä AHBoSG:issa.
Kotona työskentelemisen varjopuolia on se, että kun kolme remonttimiestä laukkaa kahdeksalta maanantaiaamuna poraamaan ikkunoita irti seinästä, on napattava läppäri mukaan ja karattava kaupungille.
Kaupungilta taas on mahdotonta löytää aamulla (tiedän, enää ei ole aamu) paikkaa, jossa olisi töpseli ja sen verran rauhallinen paikka, että voisi älämölöttää puhelimessa.
Ja sitten kun sellainen paikka löytää, on Nokia PC Suiten mielestä aivan mahdotonta käyttää puhelinta bluetooth-modeemina ja sen setvimiseen menee puoli tuntia, jonka jälkeen ei enää olekaan aikaa millekään muulle kuin koneen pakkaamiselle, koska pitää lähteä leffan pressinäytökseen, jonka jälkeen teen pari haastattelua ja vitut minä ole ehtinyt yhtään puhelua soittaa.
Sen vielä haluaisin tietää, että miten on mahdollista aloittaa ikkunaremontti ennen kuin ollaan varmoja siitä, että entisten ikkunoiden (ns. valtava reikä seinässä) tilalle on myös uudet ruudut (ns. lämmintä ja kuivaa).
Pohdimme taannoin kahvipöydässä ihmisen perustunteita, joita on kuulemma neljä: ilo, suru, pelko ja aggressio.
Haluaisin lisätä kuitenkin listaan vielä viidennen: vitutus.
Viime viikolla se sitten tapahtui: onnistuin haalimaan kalenteriini sen verran töitä, että deadline yllätti minut housut kintussa.
Kyseessä oli pari vähän isompaa juttua, joiden valmistuminen kesti pitempään kuin oletin. Koska dedikset olivat lähekkäin, sotki toisen viivästymisen toisen. Asiaa ei varsinaisesti auttanut muuttaminen, joka söi yhden päivän lisää. Koko tapahtumaketju heijastuu vielä tulevaisuuteen, eli en päässyt uusien juttujen kimppuun, koska vanhat olivat vielä kesken.
Kyseessä oli ihan täysin & puhtaasti minun mokani, sillä homman mittakaava ei ollut mitenkään älytön, minä vain yliarvioin kykyni. Oletan ja luulen, että näin käy jokaiselle freelancerille jossain vaiheessa. (Muuan ystäväni sanoikin meiningin kuulostavan tutulta.) Onnena onnettomuudessa oli se, että kummankaan dedis ei ollut aivan sataprosenttiset tiukka ja että kyseessä eivät olleet ensimmäiset juttuni ko. toimeksiantajille. Muuten olisi voinut tulla nykyistäkin suurempi ahdistus.
Mitä tästä opin? Ainakin sen, että normaalia silppua isommat tehtävät syövät aikaa enemmän kuin luulisi. Päivälehdessä työskenteleminen on varmasti jossain määrin vaikuttanut perspektiiviini siitä, mitä & miten nopeasti ihminen ehtii tehdä. Jylkkärissä oli – periaatteessa – enemmän aikaa, mutta siellä piti taas huolehtia miljardista asiasta samalla aikaa.
Onko sinulle käynyt joskus niin, että aikataulut eivät vain kestä? Mitä teit, miten selvisit ja mitä opit?
Toissapäivänä tajusin, että vapaan toimittajan olisi ehkä syytä kasata itselleen tyylikirja. Muuten käy vielä niin, että juuri nyt tarvittavaa lehteä ei löydy ja päätyy kirjoittamaan ingressin lehteen, jossa niitä ei käytetä.
Mainiota, mainiota. Näyttää tosin siltä, että aiempien töiden takia en ehdi ensimmäiselle viikolle lainkaan ja luultavasti en voi hengata jälkimmäistäkään viikkoa Helsingissä kokonaan, mutta luultavasti tästä tulee silti pitempi visiitti kuin viime vuoden viikonloppupysähdys.
Nyt: mitäpä siellä kävisi katsomassa? Valintoja, valintoja…
kerään tulevaa lehtijuttua varten kokemuksia tavaroista ja palveluista, jotka vaikuttavat maksavan aivan perhanasti liikaa. Jutun ideana on pistää minut soittamaan kauppiaalle ja tivata, että mikä tässä oikein maksaa. Mahtavaa olisi, jos markkinoilta löytyisi vastaava vekotin mutta paljon halvemmalla, jolloin tinkaajan asema olisi tietenkin vahvempi.
Eli kommentoi tahi meilaa kokemuksiasi. Laita mukaan lyhyt kuvaus siitä, miksi tuote/palvelu tuntui ylihintaiselta ja mahdolliset halvemmat vaihtoehdot.
Kiitos paljon.
Kommentteja on tullut muutama. Yhdessä sanotaan näin:
Otan minkä tahansa yksityiskohdan kasvi- tai eläinkunnasta, en voi olla ihmettelemättä sitä viisautta, mikä niihin sisältyy. Tällaista ihmettelyä en ole havainnut innokkaiden evoluutioteoreetikkojen mielipiteissä.
Vaikka en ole biologi, uskallan sanoa, että juuri ihmetteleminen ja innostus ovat monen tiedemiehen kantavia voimia. Eihän yliluonnollisen selityksen poistaminen tarkoita, että kaikesta tulee keskiharmaata. Asioiden taustalla vaikuttavien voimien tunnistaminen ja niiden yhteyksien etsiminen sekä selittäminen tuottavat älyllistä nautintoa, jolle ei löydy vertoja.
Lainaan Richard Dawkinsia:
Uplift, however, is where science really comes into its own. All the great religions have a place for awe, for ecstatic transport at the wonder and beauty of creation. And it’s exactly this feeling of spine-shivering, breath-catching awe — almost worship — this flooding of the chest with ecstatic wonder, that modern science can provide. And it does so beyond the wildest dreams of saints and mystics. The fact that the supernatural has no place in our explanations, in our understanding of so much about the universe and life, doesn’t diminish the awe. Quite the contrary. The merest glance through a microscope at the brain of an ant or through a telescope at a long-ago galaxy of a billion worlds is enough to render poky and parochial the very psalms of praise.