Taisin löytää ironian sanakirjamääritelmän. Keskiviikkona ilmestyi nimittäin yleisönosastokirjoitus, joka alkoi näin:

Meillä Suomessa on Erkki Tuomiojaa siteeraten ”kampanjoiva media”. Siis ei tasapuolinen vaan tiettyä poliittista päämäärää ajava.

Kirjoituksen julkaisupaikka: Uutispäivä Demari.

* * *

Loppukevennyksenä vielä esimerkki siitä, miten joskus asiat voivat mennä pikkuisen pieleen (Aamulehti):

Hanna Syrjälä on jatkanut taannoista lööppitutkimustaan. Nyt hän on räknännyt Seiskan kansiaiheiden näkymistä iltapäivälehtien lööpeissä (pdf).

Tulos: lähes joka kymmenes viikonloppulööppi käsitteli samaa aihetta kuin torstaisin ilmestyvän Seiskan kansi. Tutkija itse jarruttelee tulkintoja kirjoittamalla Tämän tutkimuksen perusteella ei voi kuitenkaan suoraan sanoa, kuinka paljon iltapäivälehdet ottavat aiheita 7 päivää -lehdestä. Pelkkiä lööppejä tutkimalla ei aina selviä, mistä jokin tieto on peräisin, mutta kaltaiseni moralistit osaavat kyllä lukea rivien välistä.

Päivän ylivoimaisesti hienoin otsikko löytyy Hesarin kulttuurisivuilta, C1-sivun oikeasta alanurkasta: Sanoma kouluttaa kriittisiä toimittajia.

Se on oikein! Haloo, Tampereen tiedotusoppi? Kuuleeko Jyväskylän journalistiikka? Hallå, Sockom’s journalistik! Ottakaa tästä syanidikapselit ja menkää saunan taakse kuolemaan, koska Sanoma kouluttaa kriittisiä toimittajia.

Ja te muut, mitkälie itseoppineet filosofian maisterit, medianomit ja ulkomaan pellet, ottakaa laukkunne ja häipykää, koska Sanoma kouluttaa kriittisiä toimittajia.

Vapaa kauppa ei ole aina ihan täysin vapaata:

But, of late, a troubling twist in the game has become more common, as countries use free-trade agreements to rewrite the laws of their trading partners. And the country that is doing this most aggressively is the United States.

Our recent free-trade agreement with South Korea is a good example. Most of the deal is concerned with lowering tariffs, opening markets to competition, and the like, but an important chunk has nothing to do with free trade at all. Instead, it requires South Korea to rewrite its rules on intellectual property, or I.P.—the rules that deal with patents, copyright, and so on. South Korea will now have to adopt the U.S. and E.U. definition of copyright—extending it to seventy years after the death of the author. South Korea will also have to change its rules on patents, and may have to change its national-health-care policy of reimbursing patients only for certain drugs.

James Surowiecki: Exporting I.P. (New Yorker)

American Society of Magazine Editors palkitsi vuoden parhaat aikakauslehdet. Poimin voittajien listasta pikaisesti muutamia kiinnostavilta näyttäviä juttuja:

• Christopher Hitchensin profiili: He Knew He Was Right – How a former socialist became the Iraq war’s fiercest defender (New Yorker)
• muistokirjoitus: Oriana Fallaci and the Art of the Interview (Vanity Fair)
• elokuvakritiikkiä: Coming to America (The Nation)
• Beslanin koulukaappaus: The School (Esquire)
• Inside Scientology (Rolling Stone)
• Rules of Engagement – On November 19, 2005, in Haditha, during Kilo Company’s third tour of duty in Iraq, a land mine planted by insurgents exploded beneath a Humvee, killing a 20-year-old Marine. What happened next—the slaughter of 24 Iraqi men, women, and children—was not entirely an aberration. These actions were rooted in the very conduct of the war. (Vanity Fair)
• The Other Side of Hate – In 2000, Zimbabwe’s dictator began kicking white farmers off their land. One man decided to stay. (GQ)
• sotilassuvun vesan tarina: In the Sandbox (Paris Review)

Edit 7.5.2007: Toisin kuin Lindholm sanoo, juttu oli minusta ihan ok. Hesari-kertoja vaan töksähti.

Seuraavat ajatukset on nyysitty Ilkka Malmbergilta.

Mikä siinä on, että kun Hesarin hyvät toimittajat kirjoittavat Hesarin sivuille hyviä juttuja, niissä jutuissa seikkailee aina Helsingin Sanomat? Otetaan esimerkki tämän sunnuntain ulkomaan-sivuilta, jossa on Pekka Mykkäsen spektaakkeli Guantánamosta. Pääjuttu alkaa kuvailemalla, kuinka nuori naissotilas hermostuu kertoessaan työstään. Selvästi siis toimittaja haastattelee häntä, mutta kertoja on häivytetty näkyvistä.

Seuraavan schnittin alussa Helsingin Sanomat vierailee Guántanamon vankileirillä. Rakenne on kömpelö, etenkin kun jutun päiväyksessä möllöttää nykykäytännön mukaan joka tapauksessa Pekka Mykkäsen nimi, oikein lihavoituna vielä.

Koomiseksi tilanne muuttuu kuitenkin vasta Silminnäkijä-vinjetillä julkaistun kainalojutun kohdalla. Siinä nimittäin seikkailee minä, jota vartija tönii ja joka saa jopa oman repliikin (”Miksi sinun piti puskea minua?” kysyin.)

Vaaniiko tässä taustalla jonkinlainen linjaus, jonka mukaan uutisjutuissa kertoja ei saa olla minä, mutta silminnäkijä-jutuissa sitä jopa vaaditaan? Kun samalla sivulla on vierekkäin kaksi juttua samasta paikasta samaan aikaan saman tyypin kirjoittamana, mutta toisessa toimijana on Helsingin Sanomat ja toisessa minä, lopputulos on ihan pöhkö.

Pikalisäys: Sunnuntai-sivujen lähtöjutussa käytetty muotoilu Helsingin Sanomat kysyi näkemyksiä on ihan järkevä, koska se pohjustaa kolmen eri toimittajan tekemää haastattelukoostetta.