Mastodon

Taiteilijan taito vs ensimmäisyys

Craig Damrauerin tiivistelmä nykytaiteesta* lienee tuttu:

I could do that + Yeah, but you didn't

Yleensä asia esitetään niin, että klassisen taiteen** nautiskelu on helpompaa, koska siinä voi aina keskittyä taitoon, kun taas modernischmodernin kanssa pitäisi ihailla ajatusta.

Vaan entäs jos hermostumisen syy on siinä, millaisia asioita ne mahdollistavat ja tekevät mahdottomiksi? Jos kyse on taidosta, on edes teoriassa mahdollista kehittyä yhtä hyväksi tai paremmaksi kuin Suuret Muinaiset ja siten osallistua taiteen tekemiseen.

Mutta jos kyse on siitä, kuka ehti tehdä ensimmäisenä jotain, on teoriassakin mahdotonta hypätä kelkan kyytin. Voin raijata Kiasmaan vaikka kuinka monta urinaalia, mutta Duchampin pönttö – tai sen kopio, miten sen nyt ottaa – oli museossa ensin eikä taideteollani enää voi olla samanlaista vaikutusta. (Sillä voi olla toisenlainen vaikutus, mutta se ei kuulu tähän blogaukseen.)


*Löyhä ja epätarkka termi, sisältää tässä tapauksessa suunnilleen kaiken jostain 1800-luvun loppupuolelta eteenpäin.
**Toinen löyhä termi. Keskity asiaan!

Selvitä sukupolvikokemuksesi tällä vekottimella

Väsäsin koneen, joka kertoo syntymävuoden perusteella, millaisia sukupolvikokemuksia elämän varrelle on sattunut. Esimerkkejä minun vuosikerrastani ja sen tienoilta:

  • Nettiin piti mennä modeemilla soittamalla kalliiseen TeleSampoon josta löytyi freenet ja sieltä IRC
  • Suosikkibiisien nauhoittaminen radiosta c-kasetille
  • Amiga 500

Sinne vaan pläräämään.

Sukupolvensa ääni

Käytiin eilen teatterissa katsomassa Q-teatterin Kaspar Hauser. Hyvä proggis.

Q-teatterin katsomoon mahtuu noin 200 ihmistä.

Oletetaan, että näytöksiä tulee muutama lisää, jolloin niitä voisi olla yhteensä 70 kappaletta.

Jokainen näytös on loppuunmyyty, eli kaikkiaan näytelmän näkee 14 000 ihmistä.

Arvioin katsojien ikäjakauman olevan 75/25, jossa nuorisolaiset ovat enemmistönä (arvio on vedetty hatusta, mutta perstuntuma on eilisestä näytöksestä ja ronskisti pyöristettynä vanhusten haitaksi). Siitä saadaan 10 500 nuorisolaiskatsojaa.

Y-sukupolven määritelmän voi valita aika vapaasti, mutta sanotaan nyt vaikka että vuosina 1980–1995 syntyneet mahtuvat mukaan. Sen ikäisiä suomalaisia on lähes 1,1 miljoonaa.

Näytelmän näkee siis 0,96 prosenttia sukupolvesta. Toisaalta Vanhaa valtaamaan ei mahtunut kuin muutama sata ihmistä edes kännikertoimella korjattuna (”hei kyllä täällä vielä tilaa on, el pueblo unido!”), että sinänsä meikäläiset on voitolla tässä.

Vertailun vuoksi lauantai-Hesarin levikki oli viime vuonna 333 919 ja lukijoista 16 prosenttia on Y-ikäisiä, josta saadaan summamutikkaisena arviona 54 000 sopivan ikäistä lukijaa. Melkein siis väittäisin, että Hesarin arvion lukeminen oli suurempi sukupolvikokemus kuin näytelmän katsominen, but that’s mass media for you.


PS: Kuulemma suomalaisessa teatterissa on aika ennen ja jälkeen Q-Teatterin Kaspar Hauserin, eli kelloni mukaan suunnilleen 22.3.2014 kello 19 ja 22.3.2014 kello 21.20. Lisäksi huomauttaisin, että elämässäni on aika ennen ja jälkeen aamucappuccinon, eli jotakuinkin 23.3.2014 kello 9.20 ja 23.3.2014 kello 9.22. Nämä ajat on hyvä painaa mieleen tulevia sukupolvia varten.

Hengen ja Tiedon messut 2013

Moniulotteinen kommunikaatio

image

Ilmaisia enkeleitä

image

Viides ulottuvuus, Loviisa.

image

Haastava kirja.

image

Matrix-hoidot.

image

Ja delfiinit.

image

Parhaat naapurit.

image

Liity mukaan kiinnostavalle postituslistalle

Onko elämäsi tyhjää täynnä?

Anna internetin täyttää se.

Perustimme Viisi-postituslistan, jonka lukijat saavat kerran viikossa viisi hienoa linkkiä suoraan postilaatikkoonsa (esimerkiksi tällaisia).

moottorina hyrisee TinyLetter

Ei muuta. Ei mainoksia, ei velvotteita, ei venkoilua. Ajattelin vain että se saattaisi olla kivaa.

Lähettäjä-kentässä lukee minun nimeni, mutta linkit tulevat viideltä ihmiseltä. Siitä nimikin, nähkääs.

Huom: Gmail on ainakin joskus tulkinnut TinyLetter-viestit roskapostiksi. Vahvistusviesti saattaa siis päätyä spämmilaatikkoon.

En tajua e-laskuja

Olen varmaan idiootti (tai siis siitä ei ole epäilystäkään), mutta en ymmärrä, miten OP ja e-laskut toimivat. Esimerkki elävästä elämästä: sain ilmoituksen uudesta e-laskusta, joten kirjauduin verkkopankkiin ja kliksuttelin itseni e-lasku-osastolle.

ruutu 1

Okei, käynpä siis hyväksymässä tuon.

ruutu 2

Jaa, mitäköhän tämä lasku koskee? Näkisi edes ajanjakson. Ehkä se selviää seuraavasta ruudusta.

(Kuvista on poistettu tunnistetiedot, mutta ei mitään muuta.)

ruutu 3

Ei vieläkään muuta tietoa kuin että laskuttaja on Elisa. Jahas. Katsotaanpas tuolta toisesta kohdasta, jossa on listattuna kaikki e-laskuna tilatut asiat.

tilatut laskut

Ei, ei minkäänlaisia lisätietoja tässäkään. Okei, klikataan muokkaa-linkkiä.

laskun tiedot

Ja yhä tyhjää täynnä.

Summa summarum: voin joko maksaa tai jättää maksamatta laskun, josta tiedän

  • laskuttajan
  • summan
  • eräpäivän

Eihän tämä näin voi mennä. Mitä ihmettä?

Edit: Kiitos avusta. Linkki lisätietoihin näkyy jo näissä kuvakaappauksissa, mutta minä en yksinkertaisesti huomannut sitä, vaikka silmämuna jäykkänä yritin etsiä.

Jos nettiä ei olisi -ajatusleikki

Ajoväylä

Elämäni olisi kovin erilaista ilman internettiä. Entäpä jos teknologinen kehitys olisi jostain kumman syystä jäänyt lähiverkkoasteelle tai ainakin nykyisen kaltainen web puuttuisi? Jos eläisimme yhä sitä aikaa, kun kaverin kanssa pelatakseen ensin purettiin olohuoneen nurkassa kököttänyt pc-torni, nostettiin se auton takapenkille, ajettiin pari kilometriä ja kasattiin kone siellä uudestaan.

Kaveripiirini olisi todella erilainen. Monet läheisimmistä ystävistäni ovat jyväskyläläisiä opiskelututtuja, mutta en olisi ikinä tavannut #jyväskylä-irkkikanavan tyyppejä tai muualla Suomessa asuvia bloggaajia.

En olisis pitänyt pintapuolisesti yhteyttä vanhoihin tuttaviin niin paljon kuin nyt, joten Helsinkiin muuttaminen olisi ollut kovin, kovin erilaista. En ainakaan olisi tavannut New Yorkissa yhtään paikallista, koska en olisi seurannut heidän kirjoituksiaan netissä ja lähestynyt heitä sähköpostitse kahvitteluehdotuksin.

En luultavasti olisi vapaa toimittaja, koska ensimmäinen vakituinen free-keikkani oli nettijulkaisun avustajana. Työurani ennen vuotta 2006 tuskin olisi paljon muuttunut eikä opinnoissakaan olisi ollut paljon eroa.

En olisi koskaan tavannut Mediapäivillä blogimaailmasta tuttuja henkilöitä ja saanut heidän kauttaan työtarjouksia – nettijulkaisuista.

En tietäisi elokuvasta tai musiikista läheskään niin paljon kuin nyt, koska erittäin asiantuntevien blogien seuraamiseen sijaan olisin istunut kirjaston lehtisalissa lukemassa aikakauslehtiä.

En tietäisi amerikkalaisen median nykytilasta mitään (ja se olisi tietysti aivan erilaisessa kunnossa).

En kirjoittaisi työkseni englanniksi, koska ZDNetin avustajaksi päädyin Jaikusta löytyneen kaverin kautta.

Seurustelisin varmaan saman tytön kanssa, koska hänet tapasin työn merkeissä.

Ja nämä ovat vain suoria vaikutuksia, jotka tulivat heti mieleen. Epäsuoria en saata edes ajatella.

Soitin palvelunumeroon

Näpyttelin puhelimeen numeron 020202 ja painoin vihreää luuria.

Hau!
Öö… päivää?
Vuh!
Niin tuota, minä sellaista että pitäisi––
Hau! Hau!
––pitäisi löytää puhelinnumero––
AAAUUUUUUU!
––yhden helsinkiläisen liikkeen… numero––
*lääh* *lääh* VIU!
Että onko tämä se neuvontanumero?
Vuh!
On?
Vuh! RRRr-RRRRRRAAH!
Ei?
Vuh!
Minä en tajua mitään.
VUH! VUH! Iuiuiuiuiuiuiuu!
Suljen nyt luurin.
*lurpatusta*
Nuoletko sinä muniasi?
*lisää lurpatusta*
Voi jeesus sentään.

020202-mainos