Hau!
Öö… päivää?
Vuh!
Niin tuota, minä sellaista että pitäisi––
Hau! Hau!
––pitäisi löytää puhelinnumero––
AAAUUUUUUU!
––yhden helsinkiläisen liikkeen… numero––
*lääh* *lääh* VIU!
Että onko tämä se neuvontanumero?
Vuh!
On?
Vuh! RRRr-RRRRRRAAH!
Ei?
Vuh!
Minä en tajua mitään.
VUH! VUH! Iuiuiuiuiuiuiuu!
Suljen nyt luurin.
*lurpatusta*
Nuoletko sinä muniasi?
*lisää lurpatusta*
Voi jeesus sentään.
@osulop ¿Dónde está el hipster hits 2014? Ilman sitä on vaikeampi huudella “kuuntelin artistia X jo ennen kuin se kiinnitettiin Flöyhyn."
— Lauri Haavisto (@Lateksi) January 26, 2014
Minä vallan unohdin julkaista soittolistan, vaikka sille lisätään biisejä jo täyttä häkää. Kyseessä on hipster hits 2014 -soittolista, jolle kuka tahansa saa lisätä biisejä seuraavien ehtojen täyttyessä:
biisien pitää olla julkaistu vuonna 2014, biisien pitää olla hyviä, yksi biisi per levy ja toisten lisäämiä raitoja ei sovi poistaa (ei vaikka samalta levyltä löytyisi mielestäsi parempi tapaus – omia valintojaan saa toki vaihdella).
Siis tässä se nyt on, olkaa hyvä:
Yllättävän hyvin ymmärsi 1990-luvun sanoituksia vekotin.
Tänä vuonna biisejä kertyi aika paljon:
Siis yhteensä 5263 kappaletta tai reilut kaksi viikkoa yhtäjaksoista kuuntelemista.
Tämä on pitkänpuoleinen selitys sille, että mitään varsinaista vuoden parhaat -soittolistaa en pysty koostamaan, koska musiikkia on liikaa. Sitä on aivan liikaa ja lisää tulee koko ajan. Tavallaan se on hieno ongelma.
Mutta järjestyshöperö ei mahda luonteelleen mitään, vaan on pakko ainakin yrittää. Seuraa siis aakkostettuja poimintoja kappaleista (ei albumeista), joita kuuntelin kuluneena vuonna.
Voisiko joku analyseerata hurjan luontoni tämän valikoiman perusteella?
A Great Old-Timey Game-Programming Hack on nerokas old skool -bitinnypläysjuttu. En tajunnut selityksistä puoliakaan, mutta se ei haittaa.
On Smarm – Limainen kohteliaisuus on aikamme syöpä ja se vituttaa Tom Scoccaa.
Confessions of a Drone Warrior muistuttaa tappamisen tuntuvan tappamiselta, vaikka tappajan ja tapettavan välillä olisi tuhansia kilometrejä.
Each year, the McRib makes a brief visit to Earth – Pikaruuan ontologiaa.
The coelacanth was the biological find of the century – Varsieväkala for the win!
Scenes From My Life in Porn – Varsin rivo, vähän surullinen ja hauska muistelma.
Marc Maron is the best celebrity interviewer working today, vaan mistä se johtuu?
In Bed with the Police käy läpi Iso-Britannian poliisin ei-ihan-täysin-putkeen-menneitä peiteoperaatioita.
Douglas Hofstadter, The Man Who Would Teach Machines to Think saattaa hyvinkin olla paras tänä vuonna lukemani teknologiajuttu.
OS X 10.9 Mavericks – Siracusan jumalattoman pitkä selvitys ei ole varsinaisesti erityisen tenhoavaa luettavaa (eli siis se on hiton tylsä, jos ei ole kiinnostunut aiheesta), mutta minä tavasin sen läpi viimeistä sanaa myöten, koska siitä oli hyötyä.
Hidden City – New York’s Homeless ei varsinaisesti nostata joulumieltä, mutta saa kyllä välillä naurahtamaan kitkerästi.
Mr. Bad News – Gay Talesen suosikkijuttu nekrologien kirjoittajasta. Erittäin hieno.
In Conversation: Antonin Scalia – Kysymys-vastaus-muoto toimii oikein hyvin, kun vastaukset ovat näin käsittämättömiä.
Euro Truck Simulator 2 – The Long Road to Verona – Hauskimpia tänä vuonna lukemiani pelijuttuja. Pelin demon saa muuten ladattua ilmaiseksi. Suosittelen kokeilemaan.
Holy Shit: A Brief History of Swearing – Olen infantiili, joten totta kai hekottelin tälle kuin vähämielinen.
1995, or whenever the last moment was before most of us were on the internet – Aika muuttuu niin nopeasti ja pian jo unohtaa, millaista oli ennen.
The Tedium is the Message: Finn Brunton’s “Spam: A Shadow History of the Internet” – Opettavainen artikkeli.
Seppo Räty on suulas stadinkundi – Ihana Jouni K. Kemppainen.
Ditching the leap second – Pikkuasialla on iso merkitys.
Unhappy Truckers and Other Algorithmic Problems – Aihetta saattaisi luulla tylsäksi, mutta se on kaikkea muuta.
The Gay Disco Group That Turned On All Of America – Village Peoplen historia on kummallisempi kuin tiesinkään.
The New Yorkerin kirja-arvio (!) kertoo, millaista on olla vangittuna Kiinassa.
HP Lovecraft, pulp philosopher – ObHPL
John Quijada and Ithkuil, the Language He Invented – Todellisuus 6, fiktio 0.
Diary of a Mad Fact-Checker – Faktojen tarkistamisella on rajansa.
The Chemistry of Kibble – Koiranruuan salaisuudet avautuvat.
Anthropology Inc – Forget online surveys and dinnertime robo-calls. A consulting firm called ReD is at the forefront of a new trend in market research, treating the everyday lives of consumers as a subject worthy of social-science scrutiny. On behalf of its corporate clients, ReD will uncover your deepest needs, fears, and desires. (Okei, en muista tästä oikeastaan mitään.)
Head of the Dragon: The Rise of New Shanghai – Kiehtova aihe. Pitäisi ehkä ostaa tuo kirja.
Consider the purpose and power of the visual loop – Ei pelkästään Vinestä, vaan koko genren historiasta.
An Epilogue by Don Rosa – Nuoruuden sankari joutui antamaan periksi.
kuolisko äitis vai isäs?-juttuja, joilla ei ollut mitään perustetta. Oli vain pakko valita.
Minä olen aina tiennyt, kummalla puolella olen.
Äiti löysi kaappien kätköistä ala-asteella piirtämiäni robotteja, joista esittelen tässä yhteydessä, ööh… ilmeisesti Devastatorin. Nuolella erotetut lisäosat ovat varmaankin kaseteiksi muuntautuvia minirobotteja à la Laserbeak, mutta mikäs hitto tuo imurin näköinen juttu oikeanpuoleisessa jalassa mahtaa olla? En tiedä.
Aika hieno se silti on, vaikka itse sanonkin.
Kun käytin metroa ensimmäisiä kertoja, se tuntui isolta. Liian isolta ja liian tyhjältä, sellaiselta jossa remuava muukalainen voisi tulla häiriköimään eikä pakotietä olisi.
Kun olin käynyt New Yorkissa ensimmäisen kerran, Helsingin metro alkoi tuntua pieneltä. Siellä oli liian vähän ihmisiä, ruuhka-aikaan he eivät osanneet antaa tilaa toisilleen ja – mikä pahinta – itäpäässä metro ajoi pitkät pätkät maan päällä. Sehän on juna eikä mikään maanalainen.
Kävimme aiemmin täällä viikolla metrolla Herttoniemessä. Tällä kertaa huomasin tykkääväni siitä, miten tyhjää metrossa arkipäivänä oli ja miten kivaa oli tuijotella maisemia, kun oranssi sylinteri pompahti Kalasataman paikkeilla pois tunnelista.
Mukava on, tämä metromme.
Niinpä ilahduin suuresti, kun kaverini kertoi kaksi erinomaista ninjajippoa, joilla selvitä 2000-luvun valkokaulustyön paineista.
Ensimmäinen vinkki auttaa palavereissa, jotka ovat aina liian pitkiä ja väsyttäviä. Ystäväni tajusi, ettei voi loputtomiin katsoa kelloa kännykästään, koska se näyttää hermostuneelta ja epäkohteliaalta.
Hän alkoi vilkuilla vieressään istuvien ihmisten rannekelloa, koska se näytti – näin ymmärsin – vähemmän epäilyttävältä.
Toinen vinkki liittyy sosiaalisten suhteiden manipulointiin rakennetun ympäristön avulla. Suomeksi sanottuna hänen työpisteensä on paikassa, jossa on aina yksi ylimääräinen tyhjä tuoli. Kun kollega pistäytyi juttelemassa, hän huomasi tyhjän tuolin, istui alas ja juttutuokio venähti heti vartin mittaiseksi.
Nykyään ystäväni laskee laukkunsa tyhjälle tuolille. Kun kollega nyt pamahtaa paikalle, hän katsoo tuolia, huomaa kassin ja katsoo ystävääni, joka katsoo takaisin eikä sano asiasta mitään. Kun ei pääse istumaan tuoliin, asiaakin on yhtäkkiä vähemmän.
Ystäväni kertoi siirtävänsä laukun pois tuolilta vain jos vieras on tarpeeksi ylhäällä organisaatiokaaviossa.
Kertokaa lisää vinkkejä! Haluan oppia kaiken.
