Sarasvuo määritteli Igniksen tehtäväksi ”Suomen pelastamisen”, ja lupasi palkata vuosikymmenen loppuun mennessä Ignekseen tuhat työtekijää. Palkkauslupauksesta on vielä toteutumatta 961 työpaikkaa.
Marko Junkkari, HS 23.1.2007
Sarasvuo määritteli Igniksen tehtäväksi ”Suomen pelastamisen”, ja lupasi palkata vuosikymmenen loppuun mennessä Ignekseen tuhat työtekijää. Palkkauslupauksesta on vielä toteutumatta 961 työpaikkaa.
Marko Junkkari, HS 23.1.2007
Ensimmäinen koskaan kokonaan näkemäni Alias-jakso oli neloskauden päätös (Outi oli missannut sen, joten katsoimme tallenteen). Kesällä tsekattiin ykköskausi dvdltä, enkä kyllä innostunut siitä ihan niin paljon kuin Mr Lindholm. Eniten viehättivät pikavauhtia kliseiseksi kehittyneet kohtaukset (Sydney juoksee käytävässä ja vetää vartijaa karatella otsaan) ja jatkuva cliffhanger-meininki.
Nyt katsoimme kolme viimeistä jaksoa (jälleen Outin missaamat), joista kaksi ensimmäistä olivat varsin toimivaa tavaraa. Mutta kun tuli aika vetää solmut umpeen, mitä tapahtui? Vaikka isi-Bristow’n letkautus You beat death Arvin, but you couldn’t beat me
olikin parasta A-luokkaa, muuten sarjan eeppinen kerronta latistui murtuvien lasi-ikkunoiden tasolle. Paha maku jäi siitä.
Kun nyt Lostille on kuulemma päätetty päätepiste – tai ainakin melkein: Varietyn mukaan keskeisillä tekijöillä on sopparit seitsemän kauden ajaksi –, pitää vain toivoa, että sille ei käy yhtä tylsästi.
Hello %First Name%.
Jannen isoveljen kaverit olivat kerran kokoontuneet iskemään korttia veljesten kotiin, kun nuori herra pääsi jälleen kerran mehuttamaan Evidencen kertsiä. Eräs vanhemmista pojista katsoi häntä hetkisen ja totesi Sehän on Mike Patton.
Hypätään yksitoista vuotta eteenpäin kesäiseen Kuopioon, jossa MTV Nordic soittaa kiinnostavan kuuloista biisiä, jonka esittäjä on meille mysteeri. Hetkisen musiikkia prosessoituani ilmoitan, että kyseessä voisi olla ex-Skunk Anansien Skinin uusi soolo.
Kun video loppuu, ruutuun läjähtää teksti Gnarls Barkley: Crazy
.
ei mitään.
Että ei tartte turhia kiitellä, kun sait nauttia miun erinomaisesta seurasta.
Olen niin saakelin sulava seuramies.
Edit 19.1.2007: Aston mainitsema typo korjattu.
YouTube has millions of users and millions of videos. But really…honestly…couldn’t you live without…all of it? I would gladly agree to incinerate all of the content on YouTube in exchange for one more season of The Sopranos.
Merkintä on kiinnostava, mutta minua kiinnostaa tämä: vaihtaisitko sinä YouTuben yhteen kauteen Sopranosia? (Sarjan nimen voi korvata omalla suosikillaan tai vaikka lempiohjaajan elokuvauran jatkumisella. Pointti ei muutu.)
En ole vielä keksinyt omaa vastaustani.
Huomasin lehdestä, että Kotikatsomossa viime vuonna esitetty Uudisraivaaja on ilmestynyt dvdllä. On hienoa, että uutta kotimaista tv-draamaa julkaistaan dvdllä.
Mutta huomaavatko potentiaaliset ostajat sarjaa kaupan hyllystä? Sitä tuskin mainostetaan kovin paljon, uusia dvd-julkaisuja tulee markkinoille koko ajan ja Kotikatsomossakin pyörii jo uusi kausisarja. Mitä voitaisiin tehdä toisin?
Simppeliä. Tehkää kuten Subtv teki Ketonen & Myllyrinteen kanssa: julkaiskaa dvd heti sarjan päätyttyä. Vielä parempi olisi, jos otettaisiin mallia esimerkiksi brittien kaupallisista kanavista, jotka mainostavat minisarjojensa dvd-julkaisuja heti ensimmäisestä jaksosta alkaen. Se olisi halpaa ja tehokasta mainosaikaa, joka osuisi varmasti kohderyhmään. Kenties vaarana olisi, että jos ihmiset päättäisivät ostaa sarjan dvdllä, he jättäisivät sen katsomatta televisiosta, ja korkeat katsojaluvut ovat Ylelle elintärkeä oman toiminnan legitimointikeino.
Ymmärrän toki, että mainostaminen julkisrahoitteisen Yleisradion aalloilla on ongelmallista (lue: kiellettyä). Omien ohjelmien puffaaminen ei minusta olisi ongelmallista – pikemminkin fiksua – mutta esimerkiksi Uudisraivaaja on ulkopuolisen tuotantoyhtiön eli Moskito Televisionin tuottama. Käytännössä siis Yle antaisi ilmaista mainosaikaa ulkopuoliselle, kaupalliselle lafkalle. Hankala juttu.
Loppuhuomio: ei kai dvd tosiaan ole PasCattu 4:3-sivusuhteeseen? Lähetyskin oli nykynormien mukainen anamorfinen 16:9.