Voi pojat, onpa lörähtänyt löysä kakki Spiken pöksyyn. Herran uusin sätkä (silmää alkutekstit tarkkaan, niin huomaat että siinä tosiaan lukee ”a Spike Lee joint”) 25th Hour on nimittäin semmoista pössyttelymatskua, että ei kehnommasta väliä.

Paperilla homma vaikuttaa erinomaisen toimivalta. Pääosaa esittää Edward Norton, ehkä paras pretty boy -näyttelijä tällä hetkellä, sivuosassa aina luotettava Philip Seymor Hoffman ja tukijoukkoina vielä Brian Cox, Barry Pepper, Anna Paquin ja Rosario Dawson. On hyvä konsepti, jossa vankilaan tuomittu mies viettää viimeistä vapaata iltaansa ja yrittää laittaa elämänsä järjestykseen. On New York, jota Lee eittämättä rakastaa eikä epäröi esitellä rakkauttaan filmillä.

Mutta yhtäkkiä sulkijalihas pettää ja homma kaatuu käsiin. Moraalisia dilemmoja ei juurikaan ole, ellei mukaan lasketa sitä, että sympaattinen päähenkilö on huumekauppias. Coxilla on elokuvassa kaksi kohtausta, joista ensimmäinen on mitäänsanomaton ja toinen epäonnistunut. Pepper on uskottava high flyerinä, mutta epätoivoon miehen näyttelijäntaidot eivät veny. Dawson lähinnä näyttää kauniilta, ja Norton vetää normaalia pirun coolia rooliaan. Valopilkut ovat Paquin, joka on varsin mainio töhelönä teininä, sekä tietenkin maailman ihanin luuseri eli Hoffman, joka kerää pisteet kotiin jälleen kerran. Vaan siihen se jää – teemat ovat suuria mutta niistä saadaan kovin vähän irti. Ja miksi, oi miksi, Spike näyttää eräät tapahtumat kahdesti tapahtumat kahdesti? Kyseessä on aivan turha ja todella ärsyttävä kikka ärsyttävä kikka.

Kun pökäle valuu lahjetta alas, on vähän aikaa kovin lämmin olo, mutta loppujen lopuksi saldona on vain paha haju. Tai Sonjan sanoin: Mutta kun se traileri oli niin hyvä. Mitä tästä opimme? Elokuvatrailereihin ei tule luottaa.