
Mikähän mahtaa olla ero kohtien ”Asioi sähköisesti” ja ”Sähköinen asiointi” välillä?

Mikähän mahtaa olla ero kohtien ”Asioi sähköisesti” ja ”Sähköinen asiointi” välillä?
Läppärini on postmoderni ja Debian-serverin nimi on lihamureke. Logiikka nimissä on, että niiden tulee olla suomea, kaksisanaisia substantiiviyhdyssanoja ilman ääkkösiä ja kaikkien nimien tulee olla eri paradigmasta. (Xbox rikkoo tätä sääntöä hieman, sillä sen nimi on ihan tylsästi xbox, mutta toisaalta parka ei edes tunne omaa nimeään, joten sitä ei lasketa.)
Aiempia tietokoneideni nimiä ovat ainakin aivokirurgi (vanha läppäri) ja mattopiiska (pöytäkone). Olen melko varma, että oli vielä joku kolmaskin, mutten muista sen nimeä.
Lihamureke on tällä hetkellä kolmannessa tai neljännessä inkarnaatiossaan, jolla ei taida olla enää mitään yhteistä ensimmäisen version kanssa. Olen jostain syystä tykästynyt nimeen niin, että se on pysynyt käytössä. Nimi on jo niin vakiintunut, että en itse asiassa puhu lihamurekkeesta vaan lihiksestä. Sen alkuperä löytyy 1990-luvun lopulta BatMudista, jossa päätin jostain käsittämättömästä syystä nimetä hahmoni lihamurekkeeksi.
Kämppis-Villen koneen nimi on Nuppu. Minusta on omituista antaa tietokoneelle feminiininen nimi. Mutta lihamureke – siinäpä sopivan jämäkkä sana.
Mainos on ehdottoman hauska. En ole jonottanut minnekään niin pitkään kuin Elisan palvelunumeroihin. Kaapelimodeemi ei toiminut, näet.
Varoitus – Sivusto, jonne olet siirtymässä, voi vahingoittaa tietokonetta!
Haittaohjelmista ja suojautumiskeinoista on lisätietoja osoitteessa StopBadware.org.Ehdotuksia:
* Palaa edelliselle sivulle ja valitse toinen tulos.
* Kokeile toista hakua löytääksesi etsimäsi kohteen.
Onko tällainen toiminnallisuus ollut olemassa jo pitkäänkin?
Sivuhuomiona sanottakoon, että tässä on nyt ensimmäinen fiksu perustelu sille, että Googlen hakutulokset eivät ole enää suoria linkkejä vaan rasittavia redirectejä (ei voi kopipeistata osoitetta suoraan sivulta).
Edit: Minua fiksummat voimat eli tyttöystäväni huomautti, että Google-tulokset ovat kyllä ihan tavallisia linkkejä. Hieman aikaa ihmeteltyäni huomasin, että niinhän se on. Mie saan redirect-urleja, koska olen kirjautunut G-tunnuksillani sisään ja joku henk. koht. hakuhistoria -toiminto on päällä. (3.12.2006)
Itse asiassa olen jopa tekemässä tässä töitä, eli lähetän Jylkkärin juttuja englanniksi käännettäviksi.
Ja näille pitäisi rahansa antaa. Pfffft.
Toisesta päästä maksullisuus–maksuttomuus-akselia löytyy sitten
Jyväskylän yliopiston kirjasto ei jostain käsittämättömästä syystä a) luo kestäviä urleja, joihin voisi viitata myöhemmin ja b) tykkää timeouttailla itsekseen, jolloin kohta a) alkaa vituttaa aika lailla.
Esimerkki: Etsin tietoa spesifistä aiheesta, joten teen yleisen haun. Se palauttaa liikaa osumia, joten tarkennan ja teen yhdistelmähaun, joka löytää sopivamman näköisiä teoksia. Jätän teoslistan yhteen ikkunaan ja alan klikkailla tarkempia tietoja auki uusiin tabeihin. Jos sopivia osumia tuli enemmän kuin ruudulle mahtuu kerralla, klikkaan itseni sivulle kaksi.
Jossain näillä main systeemi sitten päättää, että istuntoni on vanhentunut. Kun seuraavan kerran napsautan linkkiä saadakseni tarkempia tietoja kirjasta, tuleekin esiin vain virheilmoitussivu. Back-nappula ei toimi, joten minun on palattava aloitussivulle, syötettävä kaikki hakutermit uudestaan ja vielä kelattava oikealle sivulle.
Kaiken tämän hauskuuden lisäksi systeemissä on eräs todella vittumainen piirre. Toisinaan se nimittäin päättää refreshata auki olevan sivu, koska istunto on vanhentunut. Serveri siis omin päin siirtää selaimen hyödylliseltä sivulta ”timeout error, läski!” -vittuilusivulle.
Tuppaa kohottamaan verenpainetta, se.
Veppikauppanne ”kerro mistä haluat lipun ja me annamme sinulle paikan jostain muualta” -systeemi on nimittäin kätevyydessään ylittämätön. Jos vekottimenne kerran tietää, että missä päin katsomoa on tilaa, niin miksi vitussa sitä ei voi kertoa ennen kuin ostaja valitsee paikkansa?
Nykyinen systeemi, jossa ensin toiveikkaasti valitaan katsomosegmentti ja sitten todetaan koneen vaihtaneen sen ihan itse, on paskaa.
Ihan vain tiedoksi, jos olitte käytettävyyskokeita tehdesssänne niin tuhannen humalassa, että ette sattuneet sitä huomaamaan.
Ei miul’ muut’.
Eihän?
Nimim.
”Paska ohjelma”
Edit 30.9.2006: Kaksi ensimmäistä typeryyttä bongattu:
Edit 2.10.2006: Lisää idiotismeja:
(Vaihdoin myös otsikon reippaassa SEO-hengessä.)