Kollega Jussi Ahlroth kolumnoi Google Readerin tappamisen tarkoittavan sitä, että RSS:n aikakausi on ohi. Enemmän se kertoo ehkä siitä, että Google yrittää keksiä, millainen yritys se on.

Ajattelin kuitenkin keskittyä olemaan eri mieltä yhdestä asiasta. Ahlroth kirjoittaa, että RSS-syötteiden tarjoaman suodattamattoman informaatiovirran sijaan hän on tykästynyt laitteisiin, jotka poimivat virrasta kiinnostavia sattumia:

Lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan algoritmia.
Se on säästänyt minulta pirun paljon aikaa.

On totta, että läheskään kaikkien aihepiirien kanssa edes kaltaiseni nörtähtävä toimittaja ei jaksa kahlata läpi satoja ja taas satoja syötteitä. Avainlause on läheskään kaikkien. On tiettyjä aiheita, joista luen tai ainakin silmäilen hervottoman määrän juttuja, koska haluan löytää tärppejä, jotka eivät ehkä ole vielä sattuneet kaikkien silmiin. Sitten on toisenlaisia aiheita, joista luen mieluusti vaikka vain yhden jutun päivässä, viikossa tai ehkä kuukaudessa.

Tärkeintä on kuitenkin se, etten halua luovuttaa päätösvaltaa aina ja kaikissa tapauksissa koneille. Haluan ehdottomasti säilyttää mahdollisuuden valita omat lukemiseni.

Moni on huomauttanut, että Twitter tuntuu uutisseurannan välineenä miellyttävämmältä kuin Google Reader. Sille on yksinkertainen selitys: RSS-ohjelmat nalkuttavat lukematta jääneistä jutuista, kun taas Twitterissä tapahtumat vierivät koko ajan eteenpäin, oli niitä lukemassa tai ei.

Sama työkalu ei sovi kaikkiin tarkoituksiin.