Beware the ides of March (what a silly topic)

Mitäs vitt… blogi on ollut hiljaa melkein kuukauden. Wau. Antakaas kun selitän.

  1. Olen tehnyt työtä. Haastatellut ihmisiä, käsitellyt kuvia, kirjoittanut juttuja, taittanut sivuja. Vie yllättävän paljon aikaa tuo työnteko, eikä se ole koko ajan kivaa.
  2. Olen seurustellut. Se puolestaan meinaa, että aikaa telkkarin töllöttämiselle, irkkaamiselle, bloggaamiselle ja kaikelle muulle, mitä täällä virtuaalimaailmassa elämäksi kutsutaan, on jäänyt kovin vähän. Mainittakoon kuitenkin myös, että valinta on tietoinen ja tekee minut onnelliseksi. So there.
  3. Olen pelannut Akin kanssa mätkintäpeliä Xboxilla. Tänään aamulla tuli pataan enää 5–4, kun yleensä luvut ovat olleet luokkaa kaksi vs. kymmenen. Kyllä tästä vielä noustaan.

Yhden sanan internet-tiivistelmänä olen ollut kiireinen (mutta onnellinen).

Let’s go Flickr

Atk-keskus on säätänyt kuvagalleriani toimimattomaan kuntoon, joten perustin Flickr-tilin. Tällä hetkellä siellä on vain vanhoja kuvia, mutta ehkä tässä ehtii jotain uuttakin jossain välissä kuvailla. Ehkä.

Vassokuu: Olli @ Flickr

Parempaa luettavaa

Aina välillä sitä ihmettelee, että miksi edes yritän kirjoittaa elokuvista, kun on olemassa sellaisia blogeja kuin The Hip Pimple. Suosittelen. Lämpimästi.

Päivän otsikko

HS 24.1.2006, A4: Paukkupakkaset piristivät polttopuiden menekkiä

Kylmällä säällä asuntoja lämmitetään… enemmän?

Unpossible!

(Tosin onhan siinä kaunis alkusointu.)

Viidesti friikannut

Jahas:

Kerro blogissasi viisi omituista tapaasi. Haasta mukaan viisi muuta blogia, jättämällä haaste blogikommenttina.

Tämä on vaikeaa, koska minullahan ei ole omituisia tapoja (friikit!), mutta yritetään nyt kuitenkin.

  1. Pureskelen sormenpäitäni. En siis kynsiä – siitä tavasta pääsin eroon ala-asteella – vaan ihoa kynsien ympärillä. Saunan jälkeen sormeni näyttävät Katynin metsältä keväällä 1943.
  2. Puhun väsyneenä itsekseni. Jos siis vaikkapa olen aamuseitsemältä taittamassa lehteä (hypoteettinen esimerkki), saatan mutista kuva neljään palstaan, toiseksi isoin otsikko -mantraa ja vakuutella homman menevän hyvin.
  3. Kuvittelen keskusteluja etukäteen. Jos vaikkapa tiedän joutuvani huomenna väittelemään hankalasta asiasta jonkun kanssa, käyn dialogin mielessäni läpi etukäteen. Lienee sanomattakin selvää, että keskustelut eivät koskaan kulje suunnitelmani mukaan, vrt. esprit d’escalier.
  4. Quick four… there is NO quirk four. Tykkään Monty Pythonista. (Vaihtoehtoisesti: Kuvittelen olevani hauska, vaikken ole. Ei ei, ei kelpaa. Mmm… nuorempana kuvittelin, että minullakin voisi olla telekineettisiä voimia. (Olin juuri lukenut Carrien ja Hohdon.))
  5. En juo alkoholia. Se tuntuu olevan eräiden ihmisten mielestä outoa.

Hei, noissa tageissahan lukee <ol> <li>. Wau.

En muuten haasta ketään, koska kaikki tietämäni lukijat ovat jo tainneet vastata tähän. Ei se mitään – minut valittiin pesäpallojoukkueeseenkin aina toiseksi viimeisenä. (En silti syytä koululiikuntaa ylipainostani.)

Ylpeä pyykkäri

Hahaa! Otin äsken niskavoiton pirullisesta pyykkituvastamme. Ensinnäkin sain koko koneellisen pestyä 1,60 eurolla, ja ehdin vielä jämärahoilla valuttaa koneesta vedet pois. (Normaalisti sinne jää ajelehtimaan n. puoli Atlanttia.)

Sen jälkeen lastasin lingon niin hienosti, että se ei kolissut yhtään, vaan kuivasi vaatteeni nopeasti ja kiltisti. Yhtäkään sukkaa ei edes tippunut välissä lattialle.

Asiat ovat nyt niin hyvällä mallilla, että taidan ottaa nokoset.

Dokumenttiprojektin kevät

15.3. Kädenpuristus paholaisen kanssa
(Shake Hands with the Devil: The Journey of Roméo Dallaire)
Roméo Dallaire oli YK-joukkojen päällikkö Ruandassa vuonna 1994, massamurhien tapahtuma-aikana. Vuonna 2004 hän palasi Ruandaan ja kertoo palkitussa dokumentissa mitä kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtui. Ohjaaja Andrew Jarecki.

29.3. Melancholian 3 huonetta
Pirjo Honkasalon dokumenttielokuvan pääosissa ovat lapset ja suru heidän silmissään – taustana Tshetshenian tragedia. Kaikkien aikojen menestynein elokuva on palkittu mm. Prix Italialla, Jussilla ja Venetsian elokuvajuhlilla. Tuotanto: Millennium Film, 2004.

3.5. Olematon unelma
(Cesky sen / Czech Dream)
Joka puolella julisteita: Prahaan avataan uusi hypermarket. ”Älä tule paikalle, älä osta” kehottavat taitavasti suunnitellut mainokset ja ihmiset valmistautuvat avajaisiin. Mitä tapahtuu, kun jättimarketin julkisivun takana onkin vain tyhjää peltoa? Ohjaaja ja tuottaja Filip Remunda, Tsekki, 2004.

Dokumenttiprojektin kevät 2006