Aloitetaan huumorilla:

Olin torstaina katsomassa A Dangerous Method -elokuvaa ja rustasin pimeässä salissa muistiinpanoja pieneen Field Notes -vihkoon. Jälkikäteen katsoin kuvassa keskimmäisenä näkyvää riviä ja ihmettelin, mitä hittoa siinä luki:

Tylsämielisyyttäni sitten pyysin Facebookissa veikkauksia asiasta. Tovi siihen meni, mutta parin iteraation jälkeen J-P Valkeapää osui oikeaan. Siinä lukee K 1,85:1 ja se tarkoittaa elokuvan kuvasuhdetta.

(Sivupolku: käytän K-kirjainta merkkaamaan kuvaukseen liittyviä asioita. Muita lyhenteitä ovat M = musiikki, N = näyttelijät, FB = flashback ja 1K = ensimmäinen kuva.)

Sotku, josta en meinannut saada itsekään ensin selvää, oli loppujen lopuksi ymmärrettävissä, mutta väitän sen johtuvan ennen kaikkea kontekstista. Jos sama asia lukisi lypysytilarepparin muistiinpanoissa, sitä olisi mahdoton ymmärtää. Nyt tarjolla oli tarpeeksi tietoa ohjaamaan ajattelua oikeaan suuntaan. En olisi itsekään tajunnut mitä siinä lukee, ellen tietäisi, että minulla on tapana kirjoittaa kuvasuhde muistiin heti leffan alussa.

Omituinen värkki on ihmisen aivo, perin omituinen.

Alain de Bottonin mielestä ateistien kannattaisi kupata uskovaisilta uskonnon hyvät piirteet. Hän ei tarkoita sillä jaettuja moraaliarvoja tai muuta sellaista, vaan – jos karkea kahtiajako sallitaan – uskonnon muotoa. Tarvitaan toistoa, riittejä, toistoa, kalenteria, toistoa, puhetaitoa ja yleensäkin kaikkia keinoja, joiden avulla ihmisiä aivopestä– siis indoktrinoidaan. Tarkoitan että koulutetaan.

Kirjaansa en ole lukenut, mutta ainakaan TED-puheessa hän ei tarjoa keinoja uusuusateistisen (ateismi 2.0 on niin dorka termi) maailmanjärjestyksen rakentamiseen. Olen pohdiskellut asiaa hieman toiselta kantilta, eli miten uskonnottomat voisivat hoitaa tilanteet, joissa ei-uskonnottomat turvautuvat seremonioihinsa? Toki Suomessa toimii jo Pro-Seremoniat, mutta ongelmana on käsittääkseni se, että meillä tylsillä sekulaarihumanisteilla on samaan aikaan sekä kova himo olla yksilöitä että kuulua yhteisöön, ja noiden kahden tarpeen yhteensovittaminen on pirullisen hankalaa.

Jos luterilaisin menoin naimisiin menevä nuoriso saattaa toivoa omaan vihkitilaisuuteensa ikiaikaisten riittien lisäksi ripauksen persoonallisuutta, ateisteilla kuvio kääntyy päälaelleen. Jokaisen uskomusjärjestelmä on ainutlaatuinen, mutta olisipa kiva silti saada mukaan jotain jaettua, jotain yhteistä.

Jos kellä on hyviä ehdotuksia ongelmatiikan ratkaisemiseksi, saa esittää niitä esimerkiksi kommenttiosiossa.